lauantai 1. syyskuuta 2012

Valoa, valoa ja valoa

Päivät lyhenevät ja valon tarve kasvaa, niin sisällä kuin ulkona. Sisävalaisuksemme on riittävää, mutta alapiha on mörkömäisen hämärä ja pimeä. Tähänkin tuli muutos. Ostin keväällä kolmihaaraisen tolppalampun, ja sähkömies kävi sen viikolla asentamassa.

Sähkömies asensi viereiselle patiolle pistorasian, joten ensi kesänä pääsemme pitkästä aikaa grillailemaan vanhalla sähkögrillillämme. Niin, ja samalla reissulla sähikäinen laittoi Olokolon valaistuksen kuntoon, unohtamatta pistorasioita. Pistorasioita ei koskaan ole liikaa.

Monessa blogissa ollaan siirrytty kynttilälyhtyaikaan, joten tunnelmallisia syysiltoja teille kaikille!

 

Lisäys: Tapahtui eilen autohuollossa. Tarkistan epäsäännöllisen säännöllisesti, että kaikki autoni valot toimivat. Nyt huomasin, että vasen etulyhty oli pimeänä. Vein auton huoltoliikkeeseen ja näin esitin asian:
- Auton vasen valo ei toimi. Olisko aikaa vaihtaa siihen uus valo?
- Joo, vaihdetaan polttimo.

21 kommenttia:

  1. Eräs syy tykätä syksystä on juuri tämä: valot, lyhdyt ja kynttilät. Voi, niin tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin, Vilma, pimeydessäkin on hyvät puolet.

      Poista
  2. Pimeää alkaa jo olla. Täytyisi hakea kynttilälyhdyt esille. Sähkövaloa meillä kyllä riittää myös ulkona. Pihaan saa sellaiset valaistukset, että on kuin päivällä. Huomaa, että on sähkömiehen piha kyseessä.;) Mutta ei noita sähkövaloja pidetä päällä muulloin kuin on tarvetta. Kynttilöitä on mukavampi laittaa luomaan tunnelmaa.:) Kasvihuone meillä on nyt parisen viikkoa öisin loistanut, kun öiksi on laitettu kasvihuonelamppu päälle edistämään tomaattien ja kurkkujen kasvua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohon pimeyteen kun räiskästään hyytävä sade päälle (kyllä, kyllä, kohta sitä saadaan), niin onpa tosiaan mukava tuijuja panna ulos luomaan tunnelmaa. Oma sähkömies! Parhautta. Onneks mekin löydettiin mukava ja osaava sähkömies. Hän käy pienetkin hommat meille tekemässä ja osaa ehdottaa hyviä ratkaisuja. Kyllä pihalla täytyy olla kunnon valot, vaikkei niitä turhaan poltettaskaan.

      Kehtisinko mä laittaa Kasvulan "jouluvalot" päälle?

      Poista
  3. Tuollainen tolppalamppu tulisi täälläkin tarpeeseen, iltaisin alkaa olla jo niin sysimustaa eikä pihalla ole juuri mitään valoja.

    Tunnelmallisia iltoja sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sysimusta on pelottavaa. Vaikka mä kirjottelen dekkarinovelleja, niin mä oon arka ja pelkään varsinkin pimeetä. Täs kohtaa saa nauraa...

      Alapihan valo on senkin takia tarpeellinen, että nähdä missä meidän koirat mennä viuhtoo iltapissireissuillaan.

      Valoisia hetkiä ja tunnelmia! Toivottavasti saatte oman tolppavalaisimen.

      Poista
  4. Mä taidan olla vähän synkistelijä, kun en tykkää pimeästä vuodenajasta ollenkaan. Sen vois vallan jättää kalenterista pois. Mut joo, kyllä mäkin kynttilöitä laitan palamaan, tulee edes hiukan tunnelmallista valoa. Valoa tarvis kyllä enempikin olla, kun asuinalueellamme on alkanut liikkua voroja. Vai edesauttaaks se vaan niitä?
    Jos kasvulassa on kirkkaat jouluvalot, niin pistä vaan päälle iltaisin. Värillisiä en ehkä vielä kehtaisi laittaa.
    Hih, vai valonvaihto autoon ;) Juu, ilman polttimoa ei kyllä tule sitä valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harva meistä suoranaisesti nauttii pimeistä vuodenajoista. Itte tykkään syksystä, kun olis lämmintä, luonnossa on niin nätit värit. Eiköhän ne vorot valaistuja paikkoja kaihda? Meillä on pari valoa liiketunnistimilla. Toinen valaisee puoli pihaa, kun rävähtää palamaan. Siinä kuule rosmo häikäistyis. :D

      Kasvulan valot on onneks valkeet. Ne on nätit pimeyden keskellä. Juu, polttimopa hyvinkin, kih hih.

      Poista
  5. Kiva lammppu, ja pojatkin varmaan ilahtuu grillailusta ;) Tähän vuodenaikaan pimeys on mielestäni ihanaa ja tunnelmallista, marraskuussa sitten syvältä sieltä jostain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykästyin heti tohon lamppuun, kun noi kuupat on kulmikkaita ja ehkä pikkasen auttoi myös se, että se oli poistomyynnissä -60 %.

      Joo, sitten raikastuu ja valostuu maailma, kun tulee ekat lumet.

      Poista
  6. Kiva lamppu. Meidän pihavalo lakkasi toimimasta, joten siihenkin tarttee tilata sähkömies. Lieneekö oikosulku jossain. Minä en osaa pelätä pimeää lainkaan, ei täällä voisi asuakaan jos pimiätä pelkäisi. Sähkögrillillähän voi grillata vaikka talvella. Minä tykkään syksyn väreistä, olen värianalyysinkin mukaan vaalea syksy vai mikä se nyt olikaan. Pimeästä vuodenajasta en sen sijaan pidä lainkaan. Tarkoitus olisi, että kun mieheni pääsee eläkkeelle (mihin on kyllä vielä reilut 5 vuotta, hän meinaa jäädä eläkkeelle 60-vuotiaana), niin matkustaisimme muutamaksi kuukaudeksi johonkin lämpimään. Loka,marraskuu ovat niin superankeita. Joulunaika on taas sitten mukavaa aikaa:)

    Hih. Toi auton valojuttu oli aika hyvä. Uusiin autoihin on aika vaikea vaihdella polttimoakaan itse. Minun auto ei ole kuin reilut viisi vuotta vanha, mutta siihen on ihan mahdoton vaihtaa polttimoa itse. Kaikkea ne autonvalmistajat keksivätkään... M-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teil onkin kivat suunnitelmat toteutumassa, kun lähdette pimeää ja kylmää karkuun. Jouluna kelpaakin kotona jo olla. Äkkiä se 5 vuotta menee.

      Ruska on kaunista. Silloin tulee kuvattuakin paljon, edellyttäen ettei vettä tule kaatamalla. Sateestakin selviää, kun on kunnon kumisaappaat, joissa villatöppönen ja muutenkin lämmintä sadetakin alla.

      Poista
  7. Sähköisiä pihavaloja pidämme harvoin päällä, mutta lyhtyjä kynttilöineen kylläkin. Varsinkin jos talvisaikaan olemme yötä/öitä pois, niin silloin niitä monen vuorokayúden kestäviä kynttilöitä pihallemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea tuo, että jättää lyhdyt palamaan, jos on poissa. Talo näyttää asutulta.

      Pihavalot palavat vain silloin, kun käytämme illalla koiria ulkona. Meillä kun ei ole lapsukaisia, jotka tulevat ja menevät ja tarvitsevat jatkuvasti valostusta. Sataa tuhruttaa, joten olisko aika sytyttää lyhtyjä...

      Poista
  8. Kiva lamppu (ihan niin kuin moni muukin on jo todennut), hyvin sopii ympäristöönsä!

    Valoa tosiaan aletaan tarvita, mulla on edessä uuden kirkasvalolampun osto. Taitaa olla kolmas tai neljäs lajiaan, olen suurkuluttaja. Kynttilät luovat tunnelmaa, mutta mieluummin ottaisin hyvän päivänvalon :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikos se niin, että tykkäät herätä vähinerin kirkastuvaan valoon ja linnunlauluun? Kirkasvalolamppu kyl sopii siihen. Mullakin on semmonen, mutta en oikein oppinut sitä käyttämään. Päivänvalo lisääntyy taas puolen vuoden kuluttua. :D Sori.

      Poista
    2. Juu, kaikki valot löytyy – korvavalotkin, joita tosin en ole uskaltanut vielä kokeilla, kun joillekin ovat aiheuttaneet uniongelmia. Ehkä kokeilen nenän kautta, josko menisi vähän hitaammin aivoon asti, hah.

      Päivänvalo lisääntyy mun silmissä tarkalleen ottaen tammikuun loppupuolella, eli viisi kuukautta olisi mulla sitä rankinta aikaa... huh. Mutta kyllä tää menee, sisulla ja sinnillä, niin kuin muinakin vuosina.

      Poista
  9. Minun ukko on sähkömies, joten luonnollisesti vaadin haneltä pihavalaistuksen. On niin upeaa, kun voi valaista vaikka pensaan, joka ´valaisee´
    pihaa. On se vaan jännä, miten valo tuo tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää kun on puolisona sähkäri. Kun on osaamista ja mielikuvitusta, niin tuommoisia valopensaita varmasti on pihallanne. Ehkä jotain joskus meilläkin, toivottavasti. Valo tuo tunnelmaa, turvaa ja toivoa.

      Poista
  10. valo, valo, valo..joo, useinpa vaan tulee pyydettyä valonvahtoa. Ihana kynttiläaika on tullut, parvekkeella on jo tekokynttilöitäki sillä aikaa loistamassa kun olen poissa. Ovat raastinrautojen sisällä piilossa, kukaan ei tiedä, että ovat tekojuttuja. Kynttilät siis. Pimeyteen kuuluu valoa, oikeaakin valoa. Tosi nätinnäköistä sulla on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne sun raastirautatuikkuset on kivan näköisiä. Sulla oli joskus niistä kuva blogissas. Ekat kynttilät palavat ja täytyy silmätellä missä luuraavat valoköynnökset. Olen niistä syrtännyt lyhtyjen sisään, kuten sinä raastinratuojen. On turvallisia, eikä tuuli sammuta. Kiitti, kyllä tästä piha alkaa muodostumaan.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...