Pöytälaatikkokirjoituksia

Osa teistä ehkä muistaakin, että aloitin kirjoittamisen kokolailla kaksi vuotta sitten. Perustin blogin ja kävin dekkarinovellipajalla, jonka veti Tapani Bagge, Hämeenlinnassa. Samana vuonna osallistuin ensimmäisellä novellillani ensimmäiseen kilpailuuni ja novellini julkaistiin antologiassa, Alue 2011. Oli kuulkaa hieno tunne ja vähän outokin, epätodellinen, pärjätä kirjoituskilpailussa, jossa useat olivat kirjoittaneet monta kymmentä vuotta.

Toinenkin novellini pärjäsi hyvin ja julkaistiin viime kesäkuussa Kouvolan dekkaripäivillä. Kokoelman nimi on Valta houkuttaa ja koukuttaa. Olen siis kahden novellin ihme.

Jostain tuli kimmoke laajentaa viimeistä novelliani ja kirjoitin siihen kesän aikana jatkoksi kuusi novellia. Nämä seitsemän novellia, vaikka kertovatkin aivan eri tapahtumista, nivoo yhteen naisyksityisetsivä ja hänen koiransa, unohtamatta huomioita puutarhanhoidosta. Novellikokoelmassani on ruumiita, romantiikkaa ja riemukasta menoa. Näin ainakin toivon.

Lähetin novellikokoelmani muutamalle kustantajalle, vaikka tiedänkin, että vain 3-5 % lähetetyistä käsikirjoituksista päätyy kirjaksi. En usko olevani yksi heistä. Olen kuitenkin saanut parilta kustantajalta palautetta, mitä juurikin toivoin.

Yksi kustantaja julkaisisi novellini palvelukustanteena, eli he taittavat, suunnittelevat ja markkinoivat. Tämä maksaisi minulle 1500 euroa ja saisin 65 kirjaa myytäväkseni. Toinen kustantaja vastasi kieltävästi, kuitenkin kannustavassa hengessä:
Sinulla on oikein mukava kirjoitustyyli. Tämäntyylisten novellien osalta voi kohderyhmä olla hieman haastava. Kirjotustyylisi on sympaattista ja voisi hyvin puhutella nuorempaa kohderyhmää. Mutta toisaalta kertomuksissa on "brutaalejakin rikoksia" jotka eivät sitten ihan nuorille sovellu. Voisiko tyylisi soveltua hyvin lastendekkareiden kirjottamiseen jos rikokset olisi hieman erityyppisiä?

Samantapaisen palautteen sain myös Dekkaripäivillä:

- yksityisetsivän nimi ja tausta hyvin keksitty
- samoin novellin nimi, joka oli myös novellissa esiintyvän mäyräkoiran nimi, Kepponen
- iloinen
- sujuva, perinteinen, lukijalle tuli hyvä mieli
- hyvä tunnelma, voisi kehitellä kirjasarjan varhaisnuorisolle (Viisikko, Neiti Etsivä hengessä)
- hyvää kieltä, hilpeä, etenee sujuvasti
- amerikkalaista menoa, osin reteetäkin
- romanttinen
- letkeä

Mikä tässä nyt sitten on se minun ongelmani? Se on se, etten tunne yhtään lukevaa nuorta, enkä nuoria ylipäätään. En yhtään osaa sanoa, mitä heidän päässään liikkuu. Lisäksi luulen, että erittäin hyviä nuortenkirjoja on jo yli tarpeen. Kirjoitin näitä novellejani alun perin naisille, mutta ilmeisesti tyylini on liian lapsellista aikuisille.

Kirjoitan jatkossa(kin) pöytälaatikkoon ja omaksi ja muutaman tuttavani iloksi (toivottavasti).  Saattaa olla, että joskus voisin julkaista dekkarinovellini omakustanteena.

Tässä maisemia viljapelloilta ennen puintia. Nämä pellot ovat talomme edessä, tien toisella puolella.

Ruusuja ja luteita

Hei! Onko jo syksy? Kuskasin terassilta veripasuunan ja avokaadon alut sisälle. Näyttivät suorastaan hytisevän kylmästä. Ryhmäruusuni aukaisivat nuppunsa. On ne vaan niin sieviä. Näin siis höpisee ex-ruusuvihaaja.

Ukontulikukissa on valtavasti luteita. Tarkempaa lajituntemusta minulle ei ole, mutta katso toiseksi alin kuva. Jaiks! Näiden otusten käynti mansikassa, tai missä tahansa marjassa, aiheuttaa järkyttävän makuhaitan. Olet varmaan maistanut ja haistanut? Yöks ja pythyi.

Ukontulikukka on melkomoinen rumilus ja rojokki samassa varressa. Se loistaa keltaisena korkeuksissaan kuin lyhty ja vaatii paljon tilaa. Muuten ukontulikukka on helppo (miksi muuten kaikki minun kasvini on hoidoiltaan helppoja?) eli ei vaadi juurikaan hoitoa.

Punahattu

Punahattu eli auringonhattu on yksi suosikkikukkijani. Komea, kestävä ja käytännössä hoitaa itse itsensä. Tarkoitus on siirtää kaikki korkeat kasvit, mukaan lukien tämä punahattu, aidanviereen alapihalla. Siinä niillä on hyvä tila kasvaa, taustanaan viljapellot. Nyt nämä komistukset peittävät näkymät patiolle.

Naapurin maanviljelijä kävi eilen puimassa vehnänsä pelloltamme ja sen jälkeen alkoi sade, jota onkin riittänyt. Syksy tulossa... Kumisaappaita olenkin jo käyttänyt koko kesän, joten jatketaan samaan malliin ja vaihdetaan kuomat jalkaan pakkasten tultua.

Mieheni on julkaissut uusia lauluja Ekelo-blogissaan.

Onnenpipanoita

Minulla on montakin syytä olla onnellinen. Tässä muutamia esimerkkejä.

Eiliset ruotsin ja englannin tentit menivät nappiin. Erityisen iloinen olen siitä, että opin kielioppia. Onpa suuri ero nykyisillä kielioppikirjoilla ja -vinkeillä verrattuna omiin nuoruuden opintoihin, siis toooosi kauan sitten. Jösses, näillä nykyisillä metodeilla osa kielioppisäännöistä kirjautui jopa meikämartan paksuun kalloon. Ja entäs sanasto! Nykyiset oppikirjat myötäilevät tiukasti nykypäivää ja ilmiöitä. Mitäs ennen? Hmm...

Sitten olen onskuna siitä, että blogikamuni tykkäävät jutuistani ja lahjoittavat minulle tunnustuksia. Kiitos pirkko ja Vilma. Lämpimät kiitokset myös Geraniumille, jonka blogi lämmittää mieltä sateisinakin päivinä.

Lisäksi olen iloinen, että Tampereen kälyni on meillä viikon kylässä. Onpa kiva rupatella ja puuhata yhdessä. Eilen teimme tenttien kunniaksi marjapiirakan. Kävin kovassa sateessa keräämässä punaisia ja musti viinimarjoja ja olipa jäljellä vielä muutama vattukin. Söimme heti puolet piirakasta. Siis kahteen pekkaan. Sillä aikaa kun valmistauduin henkisesti (surffailin netissä) tentteihin teki käly punajuurilaatikkoa. Punajuuret ovat meidän kumpisenkin herkkua. Lounaalle tulla tupsahtivat myös veljeni ja hänen vaimonsa. Santsasivat laatikkoa, joten hyvää oli.

Iloista ja onnellista viikonloppua teille kaikille, hyvät lukijani!

Tässä kuvapareja, värillä ja seepiana. Sarjassamme kokeiluja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aikaluupissa

Olisiko minun pitänyt elää 1900-luvun alussa? Ja tietysti maalla. Muistan kun lapsena kysyttiin, että miksi haluan tulla isona, niin vastaukseni oli karjakko. Muilla oli toiveita tulla kaupantädiksi, konttoristiksi ja opettajaksi. Minä seisoin ajatuksissani tanakasti ja juurevasti maalla, vaikka kaupungissa asuimmekin.

Ei minusta tullut karjakkoa, eikä pienviljelijän emäntää, mutta jotenkin tykkään edelleen(kin) perinteistä. Tässä näytiksi yksi perinnetila, Korteniemi, jossa eilen kävimme. Onko mitään ihanampaa kuin pääskysen liverrys, punamultamökki ja edessä siintävä järvi, rauha ja seesteisyys? On varmasti. Mutta lisätään tuohon laitumella märehtivät kyytöt, joista yksi oli viikon vanha vasikka. Oih! Tiedän, tiedän, romanttista haihattelua.

Kauniita ajatuksia alkavalle viikolle!

Kuvapareja

 

 

 

Halusin kokeilla, miltä näyttää samasta kohteesta otetut kuvaparit, joista toinen on "kokopotretti" ja toinen lähikuva. Lähikuvat eivät siis ole kuvankäsittelyohjelmalla rajattu kokopotretista. 

Hirmuinen helle. Paahtavalla pihalla en enää jaksanut olla, joten tulin siivoamaan sisälle. Ai niin, ja vähän leikkimään kuvankäsittelyohjelmalla.

Kuvauksellista ja lämmintä viikonloppua kaikille!

Iisoppi ja laventeli

Iisopin kasvattaminen on helppoa. Esikasvatin ja laitoin maahan pari vuotta sitten ja puska sinnittelee ilman suojausta talvesta.

Kukat tuoksuvat laventelimaisesti ja houkuttelevat pörriäisiä.

Tässä laventeli, joka hieman kituuttaen on selvinnyt parista talvesta. Olen peittänyt sen havuilla ja paksulla lumikerroksella. Taimenen olen ostanut kaupasta. Yritin siemenkasvatusta, mutta en onnistunut.

Tilasin nämä laventelit pikkuruisina taimina puutarhuri(ni) Juhalta keväällä. Tuoksuttelevat suloisesti terassilla. Istutan ne syyskuun alussa kukkapenkkiin. Selviävät jos selviävät talvesta.