Hyvästit vuodelle 2020 ja tervetuloa uusi vuosi!

 Vuosikatsaus 2020.
Olipa erikoinen vuosi!

Tammikuu

Tuuli jatkuvasti, lunta ei ollut ja sitten iski vielä koronapandemia.

Helmikuu

Kylmä tuuli puhalsi edelleen.
Poika sairastui vakavasti,
onneksi voi nykyisin paremmin kuin koskaan.
Avioliittoni päättyi, virallisestikin.

 Maaliskuu

Lunta tuli niukasti.
Pandemia iski täydellä voimalla.

Huhtikuu

 

Luonto heräilee.
Niin minäkin, on aika toimia...

Toukokuu

Tulppaanit toivat värikkyydellään toivoa ja iloa.

Kesäkuu

 

Kesäkuussa löysin uuden kodin,
johon pääsin muuttamaan heinäkuussa.

Heinäkuu

Heinäkuu menikin sisäremppaa tehden ja pihapuuhia puurtaessa.
Tässä kuussa voin hyvällä syyllä sanoa olleeni illalla väsynyt mutta onnellinen.

Elokuu

 

Satoiko paljon?

Syyskuu

Pihapuuhat päättyivät ja oli aika siirtää pelargoniat sisälle.

 

 

 Lokakuu

 

Tapasin herra Y:n, joka on puutarhaharrastaja kuten minäkin.
Hänen kellaristaan löytyi talvetustilaa daalioilleni ja kannoilleni.

 

Marraskuu

Kotoilua. Pirkko leipoi pullia, kokkailimme.
Sukua ja ystäviä kävi kyläilemässä.
Naapurit totesivat, että kylläpä sinulla on vilkas sosiaalinen elämä.

 

Joulukuu

 

Tämä vuosi oli yllätyksellinen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

 

Kiitokset teille kaikille myötäelämisestä!

Lämpimät kiitokset veljelleni ja hänen perheelleen,

kaikille ystävilleni, etenkin Pirkolle, Tiinalle sekä Leolle ynnä Kirsille.

 

Elämä maistuu taas elämälle!

Toivotan kaikille onnellista ja kukoistavaa vuotta 2021!

Poropeukalo ja viherpeukalo

 Sää ei ollut jouluisen valkoinen,
vaan totisen harmaa.
Tämä kuva Tammelasta näytettiin Yle Hämeen uutisissa.

Muuta totista joulussa ei sitten ollutkaan kuin sää,
sillä ryhdyimme ystäväni Pirkon kanssa leipasemaan karjalanpiirakoita.
Koska olen allerginen vehnälle, niin sitkoa tuottava jauho puuttui.
Ruisjauhoista tuli melkoisen kovaa taikinaa.

 

Pirkko alusti taikinan sekä pulikoitsi pohjakakkarat.
Minä keitin riisipuuron ja täytin piirakoita.
Arvaatte varmaan kumpi piirakka on minun rypyttämä ja kumpi Pirkon.
Ystäväni herra Y nimitti piirakkani kävynmalliseksi.
Sekös meitä Pirkon kanssa nauratti.
Ai niin, poltin melkein kaikki piirakat karrelle.
Sekin meitä vaan nauratti.

Ei naurunaiheet tähänkään loppuneet.
Minun piti leipoa Seitankinkku.

Ei mennyt ihan pulkkaan.
Kasviskinkusta tuli kuiva käkkänä.
Muistutti enemmän leipää kuin kinkkua.
Huoks.
Seitankinkku päätyi lopulta kasvismakaronilaatikkoon
sipuleiden, tomaattien yms. jatkeeksi.
Oli naurettavan hyvää.
Olen kyllä melkomoinen poropeukalo.

Vietin koirieni kanssa perhejoulua järvenrantatalolla ystäväni kotona.
Herra Y ui tapansa mukaan.
Minä kastoin jalkani polvia myöden.
Ei oikeastaan ollut ihan kauheaa,
nauratti jopa, saunanlauteilla kuumuuden hivellessä sääriä.

Herra Y:llä on viherpeukalo.
Semmoinen joulu tällä kertaa.

Kohta vuosi vaihtuu, ja kohtaamme uusia ilon aiheita.

 

Joulun taikaa

 Leppoisaa ja runollista Joulua!

Tilasin runoilija Markku Heinolta teille joulurunon.
Olkaa hyvä!

 

Muisteloita keväästä ja kesästä

Saaripalstan Saila houkutteli minut muistelemaan kevättä ja kesää.

Vuosi 2020 jää meille kaikille mieleen,
sillä koronapandemia vaikutti ja vaikuttaa meihin kaikkiin.

Henkilökohtaisesti kevääni oli sekä raskas että kevyt.
Erosin ja elämäni meni kirjaimellisesti uusiksi.
65-vuotiaana hyppy tuntemattomaan.
Loikkasin pontevan pelottomasti.

Oli aika hyvästellä 1,2 ha pihapiiri ja koti,
jossa asuin 13 vuotta.

Kuvata viimeisen kerran pihalla pörräävät linnut.

Pelata koirien kanssa nurmikolla viimeiset pallopelit.

Otin tyttönimeni takaisin.

Pakkasin ja siivosin ahkerana.
Yksin.
Muuttokuormissa auttoi veljeni Teemu.

Jätin haikein mielin rakkaimmat kukkani ja puuni.
Talo ei ole mennyt vielä(kään) kaupaksi,
mutta uskon ja toivon,
että ensi keväänä joku toinen pääsee nauttimaan pihan kauneudesta.
Onneksi en kiinny tavaraan, vaan kotini on siellä,
mihin kapsakkini lasken.
Taloa asuttaa ex-mieheni ja serkkuni.

Sitten ostin pienen vanhan talon!
Velaksi.

 Rahaa ei ollut, joten tein vain välttämättömät maalaustyöt sisällä.
Huopakatto, keittiö ja kylpyhuone odottavat aikaa parempaa.

Onneksi olen kekseliäs, omatoiminen ja tottunut niukkuuteen,
olenhan syntynyt 50-luvulla pieneen savolaiseen torppaan.
Onnen ja vapauden hintaa ei voi mitata rahalla!

Talkooväkenä ovat toimineet ystävät ja sukulaiset,
joten aivan kaikesta minun ei ole tarvinnut selviytyä yksin.
Pihalta on kaadettu kolme Terijoensalavaa, kuusi ja omenapuu.
Kantojen jyrsinnän jälkeen riitti harattavaa ja mullattavaa.
Puskat ja marjapensaat joutuivat väistymään grillipation tieltä.
Kompostoreita on kolme ja yksi lämpökompostori.
Rikkaruohoista ei ole pulaa.
Siirtonurmialue peitti pahimman mullosalueen.
Sisäpihan terassi sai uuden laudoituksen.
Taloa kiertää sementtilaattapolut.
Siinä on hommaa ensi kesäksi,
sillä laatat pitää nostaa ylös, pestä, tasata maa ja asentaa uudelleen.
Naapureissa asuu mukavia ihmisiä.
Kaupungin ääniin ja 2-tien meluun olen alkanut tottua.
Ihaninta ovat katuvalot, sillä maalla eniten kammosin pimeyttä.

Asun yksin, mutta en ole yksinäinen.
Suku ja ystävät käyvät tervehtimässä usein.
Lisäksi työskentelen henkilökohtaisena avustajana ja
koulutan tietotekniikkaa eläkeläisille kurssimuotoisesti, sillon tällöin.

Elämä on rikasta sekä ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

 

Puita ja kukkia

 Paavolan tammi Lohjalla on jylhä ilmestys.
Toivottavasti pääsen tervehtimään puuta myös keväällä,
kun lehdet puhkeavat.
Ympärysmittaa 6,68 m ja korkeutta 12 m.
On siinä komeutta kerrakseen!

Olen ostanut ja saanut valkoisia kukkia.
Väri toimii näin hämärinä päivinä erinomaisesti.

Pelakuissa sentään pilkistää joulunpunaista.

Vakituiset lukijani tietävät, että rakastan puita.
Entisessä pihassani oli useita erikoisempia puulajeja.
Puu kiehtoo myös huonekaluissa ja pihakoristeissa.

Kävin veljeni Teemun kanssa Korteniemen perinnetilalla Tammelassa.
Puujaloilla kävely on yllättävän haasteellista.

Tilalla on komea iäkäs kuusi.
Kaarna on lähtenyt kuoriutumaan,
ja tikka on hakannut runkoon reikiä.

 Kohti joulua!

Joulunpyhinä voi kaivaa siemenkätköt esille.
Eikös chilit pitänyt kylvää jo tammikuussa...
 

Pihaa, suota ja uusi harrastus

 Havut ovat suojaamassa ruusuja ja muuten vaan koristeina kukkalaatikoissa.
Märkää ja sateista, mutta kai ne pakkaset joskus tulevat.

Muratti on selvinnyt ulkona kahdesta talvesta.
Saas nähdä näkeekö ensi kevään.

Kävin esittelemässä ystävälleni paikkakunnan nähtävyyksiä.
Ensimmäisenä oli vuorossa Torronsuon kansallispuisto.

Suolla on oma tunnelmansa.
Sumu tehosti suon taikaa sekä tuoksuja.

Sinivuokon lehdet kiiltelivät sateesta.

Ja niin, tämän vuoden uusi harrastus on fisbeegolf.
Haasteellinen rata sai heittäjän rillit huuruun.

 

Väri-iloa

 Joulukuu.
Ulkona toistaiseksi harmaata,
siksi tarjoan teille väri-ilottelua sisätiloista.

Voikaa hyvin!