...ja näin tapahtui...
Poistin pelakuista kukat ja nuput.
Nyt ne nököttävät kellarissa, niukassa valossa.
Olen nimittänyt kuvassa olevan ikkunasyvennyksen ampuma-aukoksi.
Todellisuudessa sen kautta on varmaankin täytetty halkoja
Eka juttuni toisessa blogissani (Vuodatus), josta siirryin tänne Bloggeriin:
Talomme paikalla on 1880-luvulla ollut köyhäintalo tai niin kuin kansankielellä sanottiin vaivaistalo. Joskus 1920-luvulla nimi muuttui kunnalliskodiksi.
Aikakirjoissa lukee, että vaivaistaloon oli oikein tunku asukkaista. Joukossa oli vanhuksia, vaivaisia, raihnaisia, naisia aviottomine lapsineen ja sairaita. Joukkoon kuului myös sopeutumattomia (mitä se sitten tarkoittaneekaan), pahantapaisia ihmisiä ja ruokavelallisia. Sulassa sovussa? Tuskinpa vaan. Asukit eli hoidokit tekivät elantonsa eteen tilan töitä. Tilahan olikin suuri yli 120 ha. Joukossa oli myös houruja eli mieleltään sairaita, joille lopulta rakennettiin mielisairaala eli hourula. Kunnalliskoti lopetti toimintansa vasta 1950-luvun lopulla.
Tilat jäivät kylmilleen ja olivat erilaisissa käytöissä kuten tehtaana. Meidän paikalla oleva puurakennus paloi, vain komea ja korkea kivijalka jäi jäljelle. Hienoa on, että 1970-luvun alussa idearikas taidekaupppias suunnittelutti paikalle talonsa ja kivijalka jatkoi elämäänsä. Mitähän kaikkea nekin kivet ovat nähneet ja kuulleet...
Vasemman kuvan ikkuna johtaa kellariin.
Kivijalan massiiviset kivet ovat peräisin lähellä olevasta vuoresta.
On siinä ollut miehillä ja hevosilla tehtävää kerrakseen,
kun kivet on louhittu, kuljetettu ja soviteltu paikoilleen.
Työhuoneeni "riippuvat puutarhat" ovat erilaisia posliikukkia.
Odottelen malttamattomana, milloin kukkivat,
sillä odotettavissa on mustia ja vihreitä kukintoja. Uuuh!
Olin kouluttamassa Riihimäellä ja yövyin äidilläni.
Löysin äidin kirjahyllystä yllä olevan lehtileikkeen.
Pitäisikö aloittaa uutta kirjaa...
Aloittamiskynnys vain tuntuu olevan liian korkea.