Ei nälkä, mutta jano...

 

Pasuuna on kova juoda rillittämään vettä.

Lehdet nuupahtavat närkästyksestä heti kun vesivarat loppuvat.

Kastelun jälkeen pasuuna pörhistyy ja jatkaa kasvuaan.

Tässä lisää tunnelmakuvia Raumalta:

Bloginpitäjä nojailee Rauman flikaan ja

 kaverini Kaija kiipeilee vanhan kirkon raunioilla.

Rauma 24.-25.7.2014.

Miniloma Raumalla

Miniloma Raumalla sujui helteisesti.

Joku kömmähdys oli käynyt hotellivarauksessa ja jäimme ilman huonetta.

No, ei vaiskaan.

Ystävällisesti hotellinpitäjä soitti kaikki hotellit läpi ja saimme onneksi huoneen.

Ilmastoidun!

Tuli tarpeeseen, koska kuumuus oli ajoittain nutistava.

Kuljimme varjosta varjoon ja ähkyimme ihastuksesta Wanhassa Raumassa.

Äärimmäisen upea vanhojen talojen kokonaisuus.

Hienointa on, että talot ovat kunnostettuja ja asuttuja.

Pääsimme nauttimaan myös ihmisten pihoista ja puutarhoista ja 

tarinoimaan ystävällisten raumalaisten kanssa.

Kohopenkkinä laatikko

Marjatarha on savinen. Oikein tönkköä savea paksu kerros. Ei hyvä omenapuille. Puutarhurikauppias neuvoi istuttamaan omenapuut kohopenkkiin ja lisäämään runsaasti kalkki.

Omenapuiden välit ovat kolme metriä ja niitä on kahdessa rivissä, joten alueesta tulee ISO. Multaa menisi järjettömän paljon. Puiden alle tosin voisi istuttaa kesäkukkia ja alue olisi upea kukkiessaan.

Sitten keksin, että meillä on vielä ruosteisia eristelevyjä jäljellä, joten voisiko niistä tehdä jokaiselle puulle laatikon? Tuumasta toimeen ja mies nikkaroimaan. Tadaa! Viisi kohopenkkiä valmiina ja yksi pitää vielä tehdä. Kolme omenapuuta istutettuna. Luumupuut ovat vielä(kin) kaupassa.

Yhtään en osaa sanoa onko tämä kohopenkkiratkaisu kannattava, sen näkee ensi vuonna. Rouhean komeita ne ainakin ovat ja tuovat tasaselle pellolle eloa. Toistaiseksi laatikoiden välit ovat nurmikolla, katsotaan tehdäänkö väleihin laatoista käytäviä vai täytetäänkö laatikoiden välit kivituhkalla, jonka alla on kangas.

Tuisku esittelee kohopenkkilaatikoita.

Kuumiin päiviin sopii viilentävän valkeat kukat.

Mun Koti Ei Oo Täällä...

 

Tuli eläväisesti mieleen Chisun upean ihana laulu:

Mun koti ei oo täällä.

Tämä siksi, että räksänpoikanen (?) halusi todella ponnekkaasti ulos Kasvulasta.

Päästin sen jatkamaan matkaansa.

Kasvihuoneessa on isot ikkunat ja niihin keväisin 

lentää poksahteli lentoharjoittelevia poikasia.

Teippasin ikkunoihin valkoisia ja mustia haukan kuvia.

Tepsii!

Tämä on ensimmäinen poikanen, jonka jouduin pelastamaan.

Se oli jäänyt jumiin kasvihuoneen puolelle.

Koiranköynnös ja upea köynnöstuki

 

Luumupuu heitti henkensä talvella ja istutin sen juurelle Vekiltä saadun koiranköynnöksen (on muuten myrkyllinen, varsinkin juuri). Ei kovin kaunis näky? Noh, muistin sitten, että minulla oli jäljellä yksi kolmesta joustinpatjasta, jotka dyykkasin muutama vuosi sitten yleiseltä roskikselta.

Ehdotin (lue käskytin) miehelle, että voisko hän lyödä maalaamani patikat teräsjalkoihin. Hänelle sopi. Sitten mietin ankarasti, että miten saisin patjan kiinni puutolppiin. Ruuveilla? Nippusiteillä? Rumaa! Mies siihen totesi, että pujotetaan nuo tolpat patjan sisään. Täh!!! Todellakin toimi hienosti. Nyt koiranköynnöksellä on arvoisensa tuki. Joustinpatjasta on moneksi.

Siirsin kasvihuoneen edessä olevaan kukkapenkkiin kaikki alapihan sormustinkukat. Tämä siksi, kun Tuisku-koiramme jälttää kaikkia kasveja ja sormustinkukka on myrkyllinen.

Eilen satoi, tosin aivan liian vähän, joten lähden tänään istutuspuuhiin. 

Omenapuut täytyy saada maahan, kohopenkkiin.

Omppupuita ja nokkosia

 

Ostin äitini antamilla synttärilahjarahoilla kolme omenapuuta.

Pirja, Tallinnan päärynä ja Heta.

 

Neljäs omppupuu on vielä hakusissa. 

Valkeat kuulaat olivat loppuneet.

Istutan omenapuut, puutarhurin ohjeiden mukaan, kohopenkkiin.

Tämä siksi, että Marjatarha on täyttä savea.

 

Olen raahannut keskeneräiseen Marjatarhaan penkin.

Sielu lepää maisemassa ja tulee hyvä olo.

Mitä olen oppinut tällä viikolla puutarhuroinnista?

Älä niitä nokkosia sortsit jalassa.

Nyt jyrsii

Minulla on omassa ja koirieni blogissa ongelmana semmoinen, että kun joutuu muiden blogeihin kommentoidessa käyttämään Google-ID:tä, niin kommentti ei mene koskaan perille. Ketuttaa. Tätä on jatkunut jo toista viikkoa, ainakin.

Että olen kyllä kommentoinut teidän blogeissanne ahkerasti, mutta kommentit eivät näy. Turhauttavaa. Rentoa menoa ja hyvää kesää kaikille!

 

Viikatenainen

Olen aikaisemminkin kehunut kuinka hyvä työkalu viikate on. Aivan mahtava paikkoihin, joihin ei trimmerillä pääse. Tässä erinomainen esimerkki.

Vanha koira-aitaus on (myönnän kyllä, että hoidon puutteesta) hautautunut nokkosiin.

Tämä aita on marjatarhan ja alapihan välissä.

Mies repi aidan alas.

Viikatenainen astui areenalle.

Nips ja naps ja suih. Pöheikkö nurin.

Olen oppinut teroittamaan eli liippaamaan viikatteeni kohtuullisesti.

Haravoinnin jälkeen pääsin keräämään kivet pois.

Tämä kohta, niin kuin koko piha, on rinnettä.

Marjatarhan ja pihan väliin teemme (siis mies tekee) kivistä loivan penkereen.

Korkeusero on niin suuri, että täytemaalla tasaaminen ei tule kysymykseen.

Haluatteko tietää mitä kuuluu opinnäytetyölleni?

Kerron kuitenkin.

Erinomaista, haastattelut purettu ja kirjoitettu.

Tästä on hyvä jatkaa.

Toivotaan pitkiä helteitä, niin maltan kirjoittaa päivisin.

Aamut ja illat olen varannut puutarhuroinnille.

Heli Laaksonen, värikäs runotar

No, nyt olen nähnyt ja kuullut Heli Laaksosta, tuota pirtsakkaa runotarta, ihan livenä. Sain jopa mieheni mukaan runotapahtumaan kuuntelemaan. Oho!

Heli Laaksonen oli juuri niin soma ja hurmaava ja riemullinen ja hulvaton ja syvällinen kuin hänen runonsa. Värikäs tyyppi!

Lisäys:

Heii ja kiitoksi!

Tulipas hyvä miäl! Tul joskus uurestaski keikal.

Ilost suve sul ja valosa miält.

Heli

Puita ja pihapuuhia

Ystäväni Vekki kävi Elimäen Mustilassa ja osti minulle puuntaimia.

Vekin pihalla on runsaasti erilaisia puita, myös kasviharvinaisuuksia.

 

Korean perhosvaahterassa on syvän oranssi syysväri.

Tuohituomen runko on kaunis.

Korean vaahtera on juhlallisen komea.

 

Korkkipuu on eksootinen.

Mantsuurian likusterisyreenistä kasvaa jättilänen.

Nämä tulevat puupuutarhaani.

Kesä saapui vihdoinkin.

Helteen helliessä (aivan liian kuuma, hih hih) kaivoin aidanvierustaan

kuoppia ja istutin idänvirpiangervoita (lajista en ole yhtään varma).

Taimet kaivoin omista puskista.

Kangasta on pakko käyttää, koska vanhasta pellosta putkahtelee rikkaa, 

jotka tukahduttaisivat taimet. Katemateriaalia vielä mietin, ehkä kivituhkaa.

Toukokuussa kylvetty nurmikko on vielä takkuinen ja laikukas, maa on todella savista.

Istahdin huilaamaan pation penkille ja kuvasin poutapilviä.

Yksinkertainen ja kaunis. Kultahumala, patjarunko ja Kasvulan ruskea lautaseinä.

Rakastan sormustinkukkia. 

Alapihalla, missä koirat oleilevat, emme voi kasvattaa sormustinkukkia,

koska Tuisku-koiramme nällystää aivan kaikkia kasveja ja

kuten tiedämme, sormustinkukka on kohtalokkaan myrkyllinen.

Yläpihalla sormustinkukat saavat levittäytyä mihin haluavat.

Kasvit viihtyvät parhaiten itse valitsemillaan paikoilla.

Opinnäytetyö on edennyt tutkimussuunnitelman ja -menetelmän verran eteenpäin.

Illalla menen kuuntelemaan Heli Laaksosta 

Lounais-Hämeen Kirjan Ystävien järjestämälle Runo Piknikille.

Marjatarhan aitaus

Marjatarha-alue on nyt aidattu.

Aitalautaa meni 400 metriä,

lautojen välissä on verkko.

Tuli tyrnä aita, joka pitää koirapojat pihalla ja

pupujussikat pellolla.

Aidanrakennustiimi: mieheni, veljeni Teemu ja Mauri.

Kiitos talkoolaisille!

Koirapojat saivat nurmikkoa tassujensa alle ja meno oli hurjaa.

Fasaaninpoikanen eksyi emostaan ja koirapojat lohduttivat sitä.

Vein koirat sisälle häiritsemästä ja 

piipittäjä löysi tiensä emonsa hoteisiin.