Vuosi 2014
Tammikuu: Ulkona oli todella vähän lunta.
Pasuunakukat eivät pudottaneet lehtiään kuten tavallisesti.
Aloitin puolipäivätyöt opiskelujen ohella.
Helmikuu: Lumettomuus jatkui ja maisema oli ruskea.
Purot porisivat ja pajunkissat sekoilivat.
Maaliskuu: Saimme nautti auringosta ja kukat virkistyivät kasvuun.
Huhtikuu: Ulkona kukkivat sipulikukat, puissa ja pensaissa oli pulleat silmut.
Toukokuu: Pihatyöt pääsivät käyntiin.
Aloitin kokopäivätyöt ja opinnäytetyö oli hyvällä alulla.
Kesäkuu: Pihalla rehottivat kukat ja rikat.
Mies rakensi kivipation.
Heinäkuu: Miehet aitasivat alapihan.
Nyt oli koirapojilla tilaa temmeltää ja ruohoa tassujen alla.
Uudet marjapensaat juurtuivat hyvin.
Elokuu: Mies ja hänen veljensä Matti kunnostivat kesäkeittiön grillin ja piipun.
Matti nikkaroi Kunnanjohtajan penkin ja mies marjatarhaan kukkalaatikoita.
Kirjoitin opinnäytetyön valmiiksi.
Syyskuu: Minut valittiin vuoden aikuisopiskelijaksi seutukunnallamme.
Valmistuin insinööriksi (AMK).
Lokakuu: Leudossa säässä kukkivat klematikset runsaina ryöppyinä.
Marraskuu: Leuto sää jatkui ja illat olivat synkkiä, kuraisia ja pimeitä.
Joulukuu: Lumi satoi jouluaattona ja maailma valostui.
Olin ollut koko vuoden väsynyt ja jaksamaton.
Syyksi paljastui kilpirauhasen vajaatoiminta.
Ensi vuonna olen taas hyvässä iskussa,
joten varokaa rikat, täältä tulee voimaantunut martta.
Toivottavasti vuosi 2015 on yhtä onnekas ja puuhakas.
Hyvää ja onnellista uutta vuotta!