maanantai 30. syyskuuta 2013

Palautuspäivä eilen...

 

 

Palautuspäivä eilen!
Joskus ei vaan muista.
Viikot vipeltävät semmoista kyytiä, että heikompaa hirvittää.
Tässä hötäkässä unohdin tehdä parit esseet.
Paniikki on paras kannustin ja repäisin kirjoitelmat muutamassa tunnissa valmiiksi.
Tavallisesti nyhrään niitten kanssa päivä tolkulla.

Tampereen käly tuli kyläilemään ja kerättiin risuja ja 
kuskattiin lurpsahtaneita kesäkukkia kompostiin. Meillä kävi pakkanen.

Lämmintä viikkoa!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Tiiliä ja sormenjälkiä

Tässä yhtenä päivänä silmäni osuivat meidän tiiliseinään. 
Huomasin, että tiilissä oli tekstiä ja sormenjälkiä. 



Monessa tiilessä lukee Santamäki.
Luulenpa, että tiilillä on ikää vähintään 100 vuotta.
Kannattaa tutustua H. G. Paloheimon historiaan.
Paloheimot liittyvät voimakkaasti Lopen ja Riihimäen (ent. kotikaupunkini) elonkiertoon.
Täytyy kierrellä tutkailemassa tiiliä ympäri taloa.
Olisi hauskaa löytää jonkun eläimen tassunjälki.
(Paloheimon teollisuusmiehen ura alkoi Santamäen kartanon yhteyteen vuonna 1890 perustetusta pienestä yksiraamisesta sahalaitoksesta. Myös tiiliteollisuus alkoi 1890-luvun puolivälissä kartanoalueelle rakennetusta pienestä tiilitehtaasta. Laajeneva maatalousrakentaminen vaati omaa tiilituotantoa. Ajan mittaan Santamäen tiilitehtaan tuotteista tuli kuuluisia; arkkitehdit Väinö Vähäkallio, Alvar Aalto ja Onni Tarjanne suosivat Santamäen tiiliä. Esimerkiksi Stockmannin tavaratalo ja Kulttuuritalo on rakennettu Santamäen tiilistä. Paloheimon tiilitehdas teki myös kattotiiliä ja tiilisiä salaojaputkia.)


Ruusut vielä kukkivat, mutta halla kurkkii jo nurkan takana.





tiistai 24. syyskuuta 2013

...ja kassi heiluu näin...

...On meillä hauska täti, 
Tuo täti Monika 
Kun täti menee torille, 
On näky komea. 
Kas näin heiluu kassi 
Ja kassi heiluu näin, 
Kas näin heiluu kassi 
Ja kassi heiluu näin...

Kohta heiluu pienillä kirjastokävijöillä marttojen tekemiä kasseja.
Tässä satoa:




Kunnantalon aulassa voi ihailla kättemme töitä tämän viikkoa.
Kasseja kertyi 71 kpl.
Vien kassit ensi viikon maanantaina kirjastoon, 
josta ne jaetaan lapsille.
Meikämartta on nykertänyt kolme kassia,
mutta aion tehdä vielä pari lisää.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Betonia ja kuusentaimia


Betoninen kukka-allas onnistui todella hyvin.
Tässä allas vormujen poiston jälkeen.
Tykkään kovasti.
Katson ensi kesänä maalaanko vai jätänkö bentoninharmaaksi.
Eikös harmaa ole nykyisin trendikäskin?
Jostain luin, että harmaa on uusi valkoinen.


Mies oli sitä mieltä, että helpommalla pääse,
kun tekee altaan kaupasta hankituista muurikivistä.
(Kiitos rakkaani vaivannäöstä!)




Ostimme sunnuntaina viisi parimetristä Serbiankuusta,
Sää oli meille suosiollinen, sillä lauantaina ja sunnuntaina
oli täydellinen keli pihapuuhasteluihin.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Alaston olo


Pikku Metsä on suojannut taloamme, eli tieltä ei juurikaan näy alapihalle.


Nyt näkyy!
Olo on paljas ja alaston.


Ajatuksena oli kaataa vain tuomet ja jättää vaahterat ja koivut.
Toisin kävi, sillä suurin osa puista oli aivan lahoja.
Jäljelle jäi muutama koivu ja vaahtera.
Käyn ostamassa erilaisia kuusia ja lisäksi minulla on vielä
muutama Vekiltä saatu puuntaimi jäljellä:
kastanja ja vuorijalava.
Omasta takaa on tammen alkuja.


Minulla on käynnissä risusavotta. Huh huh.
Tästä pitäisi tulla puutarha...


Onneksi oli lämmintä ja penkillä oli somaa välillä huilia.


Se on kuulkaa alkusyksy.
Vaahtera ja villiviini kilpailevat koreudellaan.


Kaadettu leppä värjäytyy todella kauniisti.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Luurankoja kaapissa, luku 7 (loppu)


Luku 7

Kotiuduttuani soitin Regina Aholle ja pyysin häntä tulemaan ja kuuntelemaan uutiseni. Regina Aho saapui, mutta ei yksin. Hänen miehensä oli mukana. Pyysin heitä astumaan sisään toimistolleni.

- Tervetuloa! Olen Jenny Cotton.
- Olen Reginan mies, Tapio Aho. Päivää. Vaimoni on kertonut kaiken. Ensin asia tuntui järkyttävältä, lähinnä tuo salailu, mutta olemme puhuneet asiat selviksi. Meillä on pitkä ja tasapainoinen avioliitto. Tästäkin selviydymme, yhdessä.
- Tuo oli päivän paras uutinen, tai katsotaan mitä mieltä olette, kun kerron kaikki tietoni. Ensiksikin olen selvittänyt kiristäjän henkilöllisyyden. Hän on kätilösi tytär, joka ei ole pysynyt aivan kokonaan kaidalla tiellä. Saat, Regina, päättää haluatko tehdä hänestä rikosilmoituksen vai et.
- Olemme päättäneet, ettemme nosta syytettä. Turha käyttää aikaa ja rahaa ja kasvattaa pahaa mieltä. Hän varmasti kohtaa vielä voittajansa ilman meitä.
- Lisäksi sain selville, että poikasi asuu Ruotsissa.

Huoneen täytti odottava hiljaisuus, jossa seinäkelloni raksutus kuulosti epätavallisen kovalta. Regina Aho loi mieheensä lempeän katseen ja tarttui tämän käteen.

- Haluatko toisen toimenannon? Etsi poikani, meidän poikamme. Kaapissamme ei ole enää luurankoja. 



torstai 19. syyskuuta 2013

Luurankoja kaapissa, luku 6

Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4
Osa 5



Luku 6

Selvitykset aloitin kuvan ottaneesta kätilöstä, jonka nimi oli Helena Lind. Hän oli kuollut vajaa vuosi sitten 80-vuotiaana Ruotsissa, missä hän oli tehnyt elämäntyönsä. Hänellä oli tytär, joka oli muuttanut Suomeen äitinsä sukutilalle alku vuodesta. Oliko vain sattumaa, että kuva menneisyydestä ilmestyi samaan aikaan kuin sen ottaja kuoli? Tuskin. Näillä täytyy olla yhteys.

Tyttären nimi oli Majlis Lind, ja sain helpohkosti selvitettyä hänen puhelinnumeronsa, osoitteensa ja sähköpostiosoitteensa. Soitin hänelle.

- Hei, täällä puhuu Jenny Cotton. Etsin Helena Lindin tytärtä Majlisiä. Oletko se sinä?
- Juu, se olen minä. Vastasi käheäkö naisen ääni ruotsalaisella aksentilla.
- Niin, olen yksityisetsivä ja olen saanut toimeksiannoksi etsiä kiristyskirjeitä lähettävää henkilöä.
Töksäytin aloitukseksi. Puhelimen toisessa päässä vedettiin rahisevasti henkeä ja puhelu katkesi. Jackpot! Olin osunut kerrasta kultasuoneen. Seuraavaksi päätin lähteä tapaamaan Majlisiä.

Aamulla pakkasin Kepposen ja eväät autoon, ja lähdimme kohti Majlisiä ja rannikkokaupunkia. En ilmoittanut löydöstäni Regina Aholle, koska halusin varmistaa, ja mikäli mahdollista, lopettaa kiristyksen. Juhannukseen oli aikaa viikko, ja Suomi näytti kauniilta kuin karamelli. Neljä tuntia ja kolme pysähdystä myöhemmin saavuimme perille.

Majlisin perintötalo löytyi helposti. Ajoin pihalle ja pysäköin autoni niin, että pihalla ollut auto ei päässyt ohitseni. Oman autoni käänsin valmiiksi paluusuuntaan. Tämän olen oppinut äkkilähtöjä varten. Talo oli oikeastaan mökki. Perinteisen punamullan värinen, ja eteläseinällä kiipeili komeaan kasvuun äitynyt villiviini. Rapistuneessa maalissa oleva ulko-ovi oli auki. Astuin porstuaan ja huhuilin Majlisiä. Tuvassa oli hieman hämärää, vaikka ulkona olikin kirkas päivä. Ikkuna oli auki ja kärpänen pörisi kopsahdellen ruudussa. Kepponen kulki aivan kannoillani ja nuuski hajuja.

Ilmoitin nimeni ja huhuilin uudestaan. Keittiöstä astui tupaan pitkähiuksinen hoikka nainen. Hän säikähti minut nähdessään ja hänen kädessään ollut kukkavaasi kirposi lattialle särkyen kimmeltäviksi palasiksi.

- Hei, olen Cotton, yksityisetsivä Jenny Cotton. Soitin sinulle eilen, mutta puhelu katkesi. 
Majlis seisoi vesilammikossa kuin tuntoa vailla. Hän nosti kätensä ja osoitti minua sormellaan.
- Sinä, sinä, kuinka sinä löysit minut?
- Helposti. Suomessa on tehokas rekisteröintijärjestelmä. Mutta nostetaanko kissa pöydälle?
- Ei minulla ole kissaa.
- Tarkoitan, että puhutaan Regina Ahon valokuvasta ja kiristyksestä. Sinun on turha kiemurrella. Olen aivan varma, että olet syyllinen.

Majlis kertoi löytäneensä äitinsä tavaroista valokuvan, tytön nimen, Regina Heikkinen, ja tiedon poikavauvasta. Hänen äitinsä oli seurannut pojan vaiheita ja varttumista mieheksi. Reginan poika asui Ruotsissa. Papereissa oli myös lehtileike Reginan vihki-ilmoituksesta. Mieleni teki heittää kärrinpyörää, mutta tyydyin keräämään lasinsirpaleita lattialta ennen kuin Kepponen satuttaa niihin tassunsa.

- Miten sinusta tuli kiristäjä?
- Muutin Suomeen, mutta en ole löytänyt töitä. Rahani loppuivat ja niiden myötä saapui ahdistus.
- Ja sinuako ei yhtään ahdistanut ajatus toiselle aiheuttamastasi ahdistuksesta ja suunnattomasta pahasta mielestä? Kiristys on vakava rikos. Otin sinusta selkoa, ja olet syyllistynyt Ruotsissa näpistyksiin ja petoksiin. Et ole kuitenkaan istunut vankilassa, vielä.
- Totta, mutta elämme epätoivoisia aikoja.
- Emme elä, kyllä sinä tämän kiristyksen olet hoitanut tietoisesti ja lähes ammattimaisesti. Suosittelen, että Regina Aho tekee rikosilmoituksen, mutta en voi häntä siihen pakottaa. Kiristyksesi kuitenkin loppuu tähän. Nyt ja heti! 
Kepponen tassuttelin kevyin askelin Majlisin eteen ja murisi tälle kumeasti.
- Förbannade hund! Vie tuo peto kauemmaksi.

- Seuraavaksi annat kaikki Regina Ahoa, tai siis Heikkistä, koskevat paperit ja tiedot minulle. Minä toimitan ne oikealle henkilölle. 
Lähdimme Kepposen kanssa voittajina iso kirjekuori saalinamme kotimatkalle. Mieleni oli kevyt ja viheltelin epävireisesti. Radiosta tuli sopivasti Katri-Helena kappale Jos mä oisin sä. Jesh!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Luurankoja kaapissa, luku 5

Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4


Luku 5

Kääntelin ja tutkiskelin Regina Ahon valokuvaa kädessäni ja lopulta skannasin kuvan tietokoneelleni. Paransin kuvan laatua ja tarkastelin yksityiskohtia. Kuva oli otettu sievän puutalon edessä. Talon ovenpielessä liehui lippu. Hetkinen! Vaikka kuva oli ruskehtava, niin lipun värit eivät sopineet siniristilippuumme. Ei, tämä oli selkeästi Ruotsin lippu. Kuva on otettu Ruotsissa, mutta miksi Regina Aho sanoi, että kuva on otettu hänen ylioppilasjuhlissaan?

Suurensin ja terävöitin kuvaa. Regina Ahon jalat ja käsivarret näyttivät luonnottoman ohuilta. Katsoin vielä tarkemmin ja huomasin, että kotelomekko kiristi vatsan kohdalta. Hyvänen aika! Regina on kuvassa raskaana. Selvästi. Tulostin kuvan ja tyttö tuijotti minua surullisilla silmillään.

Lähdin Kepposen kanssa ulkotöihin, sillä halusin pohtia asioita ja tehdä niistä koosteen. Tartuin riuskasti talikkoon ja ryhdyin tyhjentämään lehtikompostoreita. Siinä talikoidessani päätin puristaa hellästi, mutta tehokkaasti, totuuden Regina Ahosta. Soitin hänelle saman tien.

Regina Aho saapui illalla. Ulkona oli ihanan lämmintä ja levittelin kompostia marjapensaiden alle hänen saapuessaan. Ehdotin, että menemme istumaan kasvihuoneelle, jossa minulla oli kaksi korituolia, pieni pöytä ja kahvinkeitin. Keitin kahvit. Tätä menoa saan vatsahaavan. Istuimme hiljaisuudessa. Kepponen heittäytyi kynnysmatolle ja nukahti heti tuhisten. Kärpänen pörräsi sen viiksissä.

- Regina, yritän olla mahdollisimman tahdikas. Aluksi kysyn, että otettiinko kuvasi Suomessa vai Ruotsissa?
- Ruotsissa. 
Vastaus tuli henkäyksenä, eikä Regina Aho katsonut minua silmiin.
- Hyvä, olen samaa mieltä. Sillä suurensin kuvasi ja näin Ruotsin lipun oven pielessä. Huomasin kuvasta jotain muutakin. Arvaatko mitä?
- En. Ei. Älä! 
Reginan ääni kohosi särähtävän korkeaksi, ja Kepponen hypähti matoltaan ja ryhtyi haukkumaan vimmatusti. Rauhoittelin kumpaistakin. Tartuin Reginan kylmiin käsiin ja katsoin häntä tiukasti silmiin.
- Regina, kuvan tyttö oli raskaana. Mitä tapahtui?

Regina veti henkeä, ja pelkäsin sieltä nousevan huutomyrskyn, mutta kuuluikin alistunut huokaisu ja hän kertoi hitaasti koko tarinansa. Hän oli tullut raskaaksi juuri ylioppilaaksi päästyään, ja perhe oli lähettänyt Reginan Ruotsiin piilottamaan häpeänsä. Vaihto-oppilaaksi muka. Lapsi oli ollut poika, ja se oli adoptoitu heti syntymänsä jälkeen. Regina ei tiedä onko hänen pojallaan suomalaiset vai ruotsalaiset vanhemmat. Hän luuli, että lapsesta ei tiedä muut kuin hän, hänen vanhempansa ja ruotsalainen kätilö. Niin, ja tietysti muutama sosiaaliviranomainen Ruotsissa.

Regina kirjoitti kaikkien adoptiossa mukana olleiden ihmisten nimet muistivihkooni. En kyllä millään jaksanut uskoa, että heistä kukaan olisi osallisena kiristyksessä. Epäilin ovatko he enää edes hengissä, ja jos ovat, niin ovat taatusti liian iäkkäitä kiristämään. Kyllä syyllistä täytyi etsiä Suomesta. Ensimmäisenä mieleeni tuli, kuvan ottaneen kätilön lähiomaiset. Heistä täytyi ottaa selvää.

- Mitenkä nyt etenemme? 
Tiedustelin rauhoittuneelta Reginalta.
- Olen aina miettinyt mitä lapselleni tapahtui. Sydämestäni on puuttunut palanen. Salailuun jotenkin tottui ja turtui. Lopulta sitä ei enää ajatellut, muuta kuin poikani syntymäpäivinä. Raskainta on ollut se, että emme saaneet mieheni kanssa lapsia.
- Aivan ensiksi toivon, että kerrot kaiken miehellesi. Näin katkaiset siivet kiristäjältä. Kunnossa oleva avioliitto kestää paremmin rankan totuuden kuin harmaan valheen.
- Minä kerron. En osaa yhtään arvioida ihastuuko hän vai vihastuu. Ilmoitan sinulle.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Luurankoja kaapissa, luku 4

Osa 1
Osa 2
Osa 3


Luku 4

Kirjekuorista ei irronnut mitään mullistavaa tietoa, ja kirjepapereista löytyi vain kahdet sormenjäljet, eli Reginan ja omani. Lähettäjä oli ollut huolellinen ja toiminut hanskat, luultavasti kertakäyttökäsineet, käsissään. Se tie johti umpikujaan. Ennen vanhaan jäljitettiin herjakirjeiden lähettäjiä kirjoituskoneiden avulla, mutta nyt jokaisen tietokoneelta tulostuu suhtkoht samanlaista, persoonatonta, jälkeä samanlaiselle paperille. Tylsää.

Toukokuun lopulla Regina Aho soitti. Olin kaivelemassa voikukkia omenapuiden alta. Omenapuut näyttivät vaaleanpunaisilta hattaroilta, ja niiden kukkasissa kävi humina ja surina.

- Regina Aho täällä, hei.
- Heipä hei.
- Sain uuden kirjeen. Regina Ahon ääni särisi.
- Mitä siinä lukee?
- En uskaltanut avata sitä. Voinko tulla heti luoksesi?
- Kyllä se sopii. Odotan sinua toimistollani.

Regina Aho saapui puolen tunnin kuluttua, ja päästin hänet toimistolle, jossa Kepponen otti vieraan vastaan häntäänsä liehakoivasti heiluttaen. Rouva Aho katsoi Kepposta torjuvasti, mutta Kepponen ei ollut moinaan, vaan kävi makaamaan rouvan jalkojen juureen.

- Tässä, ole hyvä. 
Regina ojensi kirjeen minulle. Repäisin kuoren auki, ja sieltä tipahti lattialle pieni seepian värinen valokuva. Kuvassa oli nuori tyttö, jolla oli korkeaksi tupeerattu kampaus ja polvipituinen kotelomekko. Kirjeessä luki VAADIN 10 000 EUROA VAITELIAISUUDESTA.
- Oletko sinä tässä kuvassa? 
Ojensin kuvan Reginalle. Kaikki väri haaltui Regina Ahon kasvoilta ja hänen kätensä alkoivat vispata holtittomasti. Hän tyrskähti nikottelevaan itkuun.

Annoin Reginalle aikaa rauhoittua. Kävin keittämässä välillä kahvia. Kepponen oli noussut Regina Ahon jalkoja vasten, ja rouva silitteli Kepposen päätä. Kepponen puolestaan lipaisi lohduttavasti rouvan kättä. Pahin itkunpuuska oli mennyt ohi, ja rouva kuivaili silmiään puuvillaisella nenäliinalla, jossa oli keltaisia ruusuja kulmissa.

- Kyllä, minä olen tässä kuvassa. Kuva on vuodelta 1963. Kirjoitin silloin ylioppilaaksi, jonka jälkeen lähdin vaihto-oppilaaksi Ruotsiin.
- Onko sinulla mitään käsitystä kuka ylioppilaskuvasi otti tai kenelle olet kuvasi antanut tuolloin?
- Ei ole. Valitettavasti en osaa kertoa sinulle mitään, mikä auttaisi tässä asiassa eteenpäin.
- Mielestäni tämä on poliisiasia. Haluatko, että lähden kanssasi käymään poliisiasemalle?
- Ei, ei missään tapauksessa. Minä mieluummin vaikka maksan kiristäjälle.
- Tuo tie ei johda mihinkään. Kiristäjä ei lopeta koskaan, hän lypsää sinulta rahaa niin kauan kuin elät, tai hän elää.
- Oliko kirjeessä mitään tietoa, mihin rahat pitää toimittaa?

- Ei ollut, joten varmasti tulet saamaan uuden kirjeen lähiaikoina. 
Regina Ahon silmistä heijastui musta kauhu. Sovimme tapaavamme heti kun uusi kirje saapuu.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Sementtinen kukka-allas


Syksyä piristää kuormalavallinen kivituhkaa. 
Siinä on kärräämistä muutamaksi toviksi.


Mies tarvitsi kivituhkaa betoniseokseen sementin kyytipojaksi.
Iso kukka-allas on kuivamassa.
Kuten kuvasta näette, rinne on melko haasteellinen istutuksille ja
varsinkin, kun alueesta haluaa tasaisen keinulle.
Tämä kulmassa oleva kukka-allas on samalla tukirakenne.


Usva tekee pihasta jännittävän näköisen.
Tänä kesänä ei tullut kirsikoita, joten uskalsin muotoilla puuta.
Leikkasin alaoksia, jotka roikkuivat maassa ja
saivat puun näyttämään muodottomalta.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Luurankoja kaapissa, luku 3

Luku 1
Luku 2


Luku 3

Otin kirjeet ja tarkastelin niitä ensin päältä päin. Kirjekuoret olivat valkoisia peruskuoria. Jokaisessa kirjeessä oli eri kaupungin postileima. Avasin ensimmäisen kirjeen ja siinä luki TIEDÄN. Kirjepaperi oli normaalia tulostuspaperia. Toisessa kirjeessä luki SYNTI. Kolmannessa MAKSA TAI KERRON MIEHELLESI.

- Regina, kolmas kirje on tosiaan suora uhkauskirje. Mitä nämä kirjeet tarkoittavat? Onko sinulla ajatusta keneltä olet saanut nämä?
- En voi ymmärtää. Olen aivan tavallinen äidinkielen lehtori, eikä minulla ole tähän päivään mennessä ollut vihamiehiä. Mitä nyt joskus teinitytöt haistattelivat kouluaikaan, mutta tuskin heistä kukaan enää minua edes muistaa.
- Aivan, aivan. Joku on sinut kuitenkin valinnut maalitaulukseen, syyttä tai syystä. Näissä on eri kaupunkien postileimoja. Onko sinulla kyseisissä kaupungeissa tuttuja?
- On kyllä, jokaisessa kyseisessä kaupungissa minulla on tuttuja, joko sukulaisia, opiskelutovereita tai kollegoita. Tunnen monia ihmisiä useista kaupungeista, myös ulkomailta. En voi mitenkään rajata sadoista tuttavistani johonkin tiettyyn, mielestäni pahansuopaan, henkilöön.
- Niinpä, niinpä. Et ilmeisesti ole näyttänyt kirjeitä miehellesi?
- En, enkä aiokaan näyttää. Hirvittävä ajatus. Reginan ääni nousi pari oktaavia.
- Oletko puhunut asiasta muiden perheenjäsenten kanssa?
- Olemme lapseton pariskunta. Meillä ei ole luurankoja kaapissa. Regina Aho muutti asentoaan ja istui entistä ryhdikkäämpänä tuolillaan.
- Mitä haluaisit, että teen? Katsoin rouva Ahoa kysyvästi.
- Voisitko selvittää miksi saan näitä kirjeitä ja kuka niitä lähettää? Regina Aho näytti kuulaalta ja haavoittuvalta.
- Toki, toki. Kuulostin aivan papukaijalta: aivan, aivan, niinpä, niinpä ja pohjanoteerauksena toki, toki. Mahtoi äidinkielen lehtorin korvia särkeä.
- Hyvä. Ilmoitan heti, jos ilkeitä kirjeitä tulee lisää.


Laadimme rouva Ahon kanssa toimeksiannon ja sovimme palkkiostani. Saatoin Regina Ahon ulko-ovella ja katselin hänen loittonevaa pystypäistä olemustaan. Kirjasin ylös Reginan tiedot ja keskustelun kulun. Otin kirjeet käteeni ja päästin Kepposen toimistolle. Kaadoin kahvia mukiini ja söin kolmannen kuppikakun. Miksi joku tavalliseksi ihmiseksi itseään tituleeraava henkilö saa uhkauskirjeitä?

lauantai 14. syyskuuta 2013

Luurankoja kaapissa, luku 2

Luku 1


Luku 2

Tapahtumaketju lähti liikkeelle toukokuun alun maanantaina, kun toimistolleni soitti rouva Aho, joka pyysi tapaamista. Sovimme, että hän tulee heti puolen päivän jälkeen. Käväisin odotellessa pihamaalla. Talossani on iso aidattu pihapiiri ja kuopsuttelen vapaahetkinäni istutusteni parissa Kepponen kaverinani. Maa oli vielä kylmää, joten vein orvokintaimet karaistumaan kasvihuoneelle, joka on etupihalla. Takapiha on pyhitetty Kepposen puuhamaaksi, ja siltä se näyttääkin. Nurmikko on täynnä koloja ja leluja.

Lounaan jälkeen jätin Kepposen päikkäreille asuntoni puolelle ja siirryin toimistolleni odottamaan rouva Ahoa. Syvän sinisessä ovessani on krumeluurinen messinkikyltti, jossa lukee
Yksityisetsivä Jenny Cotton
Pidän kaikesta vanhasta ja aina parempi, jos tavaroissa näkyy eletty elämä. Ostan huonekaluni kirppiksiltä, osto- ja myyntiliikkeistä, otan vastaan hylättyjä tavaroita ja tuunaillen niistä mieleisiäni. Tietysti teen kaikki remonttini itse. Kädessäni pysyy yhtä nasakasti porakone kuin maalipensseli. Olen itsenäinen nainen. Jotkut kutsuvat meitä vanhoiksi piioiksi.

Rouva Aho karautti ratsullaan, hopeinen Mersu, pihalleni täsmälleen klo 12. Näin ikkunasta hänen saapumisensa ja aukaisin oven, ennen kuin hän ehti painaa ovikelloa. Tämä siksi, että Kepposella on ikävä taipumus haukkua ovikellon soidessa. Kättelimme ja pyysin rouva Ahoa käymään peremmälle. Ojensin rouvalle istuttavaksi sinapin värisen plyysinojatuolin, jonka olin pelastanut naapurin kaatopaikkakuormasta. Odotin rauhassa, että rouva esittelee itsensä ja asiansa.

- Nimeni on Regina Aho.
- Niin? Ynähdin luottamusta herättävästi, toivoen etten kuulostanut samalla liian uteliaalta. Regina Aho oli viehättävän näköinen, luultavasti lähempänä seitsemääkymmentä oleva tyylikäs nainen, jolla oli varaa timanttikoruihin ja merkkivaatteisiin.
- Tästä on vaikea kertoa. Voinhan sinutella?
- Ole hyvä. Haluaisitko kupposen kahvia? Keitän hyvää kahvia ja leivoin juuri eilen sitruuna-mustikka kuppikakkuja. Odotapas vähän, niin jatketaan keskustelua hetkisen kuluttua. Saat samalla aikaa ajatella ja rauhoittua. Napsautin työhuoneessa olevan kahvinkeittimen päälle ja kipaisin hakemassa asunnon keittiöstä kuppikakut. Palasin täysinäisen tarjottimen kanssa.
- Noin, ole hyvä. Käytätkö maitoa tai sokeria?
- Kiitos ei, mustana. Tuoksuupa hyvälle.
- Mikään ei rauhoita, lohduta ja piristä kuin kupponen vahvaa kahvia. Joimme kahviamme hiljaisuudessa. Söin surutta kaksi kuppikakkua.
- No niin, olen saanut outoja kirjeitä. Ensimmäisen kirjeen saadessani olin hämmentynyt. Toinen kirje oli herjaava ja viimeinen kirje sisälsi jonkinlaisen uhkauksen.
- Onko sinulla kirjeet mukanasi?
- On, ole hyvä.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Nälkäpäivä

Paikkakuntamme SPR:n puheenjohtaja otti minuun yhteyttä ja kysyi lähtisikö martat keräämään varoja katastrofirahastoon eli Nälkäpäivän keräyksestä on kysymys. Lupasin lähteä ja ainakin yksi toinenkin martta lupautui kerääjäksi. Vapaaehtoisia on kuulema vuosi vuoden jälkeen vaikeampi saada. Kaikilla on kiire ja vapaa-ajasta pulaa. 

On mukavan mielekästä auttaa muita. Siitä tulee itsellekin hyvä mieli.

 

 

torstai 12. syyskuuta 2013

SENIORIopiskelija

Olen saanut ylennyksen. Kyllä, kyllä. En ole enää pelkästään aikuisopiskelija, olen myös senioriopiskelija. Siitä on oikein mustaa valkoiselle. Kurkkaapa Seutu-Sanomien, 11.9.2013, sivulle 16. Kukas se siellä miettii ja tuumailee opiskeluitaan!

Noh, onneksi koululla on muutama muukin senioriopiskelija ja perustimme miesten kanssa oman klubin ruokatunnilla. Siinä syödessämme puhelimeni soi, ja iäkkään kuuloinen (mitä ilmeisimmin seniorirouva) naishenkilö tivasi minulta kesäkeiton reseptiä. Vetosi siihen, että kyllä minun MARTTANA täytyy tietää, mitä aineksia kesäkeittoon tulee. Lupasin soittaa hänelle tiedot, kunhan käyn ne ensin netistä onkimassa.

Meillä riitti iloa, kun miehet keksivät, että kun on sanonta, ettei kukaan ole niin viisas kuin insinööri (opiskelen siis juurikin insinööriksi), niin sanontaa on pakko muuttaa. Ensin hersyttelimme sen muotoon, kukaan ei ole niin viisas kuin martta, mutta päädyimme lopulta siihen, että aivan ylivoimainen on insinöörimartta. Öhöm! Kyllä meillä riitti lystiä.

Tarkistin kesäkeiton ainekset: kukkakaalia, perunaa, porkkanaa, herneitä ja purjo/ruohosipulia ja mausteita maidon kera. Soitin rouvalla ja hän oli todella onnellinen ja kiitollinen. Hänen perheessään syödään huomenna maukasta kesäkeittoa.

Tämän päivän väriläiskät:

 

 

 

 

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Luurankoja kaapissa, luku 1


Luku 1

Nimeni on Cotton, yksityisetsivä Jenny Cotton. Alun perin sukunimeni oli Kottonen, mutta Cotton herättää enemmän luottamusta, on vauhdikas ja hieman särmikäs. Olen nainen parhaassa iässä, eli puoli vuosisataa tuli täyteen tänä vuonna. Harrastuksiini kuuluvat judo, puutarhanhoito ja koirailu.

Apulaiseni nimi on Kepponen. Pelkkä Kepponen, ei titteleitä, ja se on rodultaan mäyräkoira. Kepponen on kuin kävelevä dynamiittipötkö, päällys sileän ruskea ja sisältö silkkaa räjähtävää voimaa. Meillä on molemmilla asenne kohdillaan.

Olen kooltani Kepposen luokkaa, mutta turkkini on musta. Äitini hurvitteli villeimpään hippi- ja vapaan seksin aikaan Amerikassa ja törmäsi siellä kiinalaispoikaan, josta tuloksena olin minä. Isääni en ole koskaan tavannut, tuskin hän tietää olemassaolostani. Minua ei, ihme kyllä, pahemmin kiusattu koulussa hieman vinoista silmistäni ja tummista hiuksistani. Ehkä olin jo silloin puoliani pitävän oloinen.

Äitini kuoli yli 20 vuotta sitten ja muutin kotitaloomme. Olen hankkinut yksityisetsiväkoulutukseni Englannissa ja työskentelin siellä melkein vuosikymmenen. Äitini kuoltua palasin Suomeen ja perustin toimistoni punaiseen tiilitalooni. Kätevää, kun toimiston ja kodin välillä on vain yksi ovi. Aloin saada mukavasti toimeksiantoja ja maineeni luotettavana ja tehokkaana ongelmanratkojana kulki asiakkaalta toiselle. Parasta mainosta on tyytyväinen asiakas. Luottamusta herättää myös se, että minulla on juristin paperit.

Ratkon työkseni ihmisten ongelmia, etsin kadonneita, paljastan pettäviä puolisoita, ehkäisen pikkurikoksia, selvitän perintöasioita, eli toimeksiantojen laatu on kirjava. Tehtäviä hoitaessani joudun käyttämään kaiken kekseliäisyyteni ja viekkauteni, eikä taatusti ole kahta samanlaista päivää. Ja jos joku romantisoi ammattiani, niin useimmat tehtävät vaativat kestäviä pakaralihaksia ja seurapiirirakkoa, ei niinkään älyä, sillä usein joudun istumaan autossani, juomaan kuumaa kaakaota termospullosta ja tuijottamaan ovea, ja vain odottamaan, että jotain tapahtuisi. Ai niin, työni puolesta harrastan myös valokuvausta. Näppäilen kuvia myös puutarhastani ja Kepposesta, tietysti.