Mies ja kitara: Tomi Paldanius

Kävin sunnuntaina mieheni kanssa kuuntelemassa 

kitarataituri Tomi Paldaniusta Tammelan kunnantalolla.

Kylläpä mies osasikin soinnutella!

Reilussa tunnissa kuulimme musiikkia Sibeliuksesta Santanaan.

Paldanius jutusteli kappaleiden välissä mukavia ja ikäviä.

Elämä ei koostu pelkästään kirkkaista soinnuista.

Nautittava konsertti!

Tomi Paldanius antoi luvan videoida esittämänsä kappaleen Bohemian rhapsody.

Minähän tietysti olin heti puhelin tanassa,

kun satuin istumaan sopivalla paikalla.

Tässä linkki videoon.

Puutarhan (ruskea) syksy

Kuraisen autoni takaikkunaan oli jätetty viesti...

 Aamun hieman vaaletessa hipsuttelin yöpaidassa ja toppatakissa puutarhassa.

Maa oli jäätynyt.

 Lampeen oli muodostunut riitettä.

Vihreä väri on huuhtoutunut valesormiangervojen lehdistä.

Ruskea on nyt päävärinä puutarhassa.

 Puutarhapöytä on katettu koivunlehdillä.

Yksinäinen tonttu nökötti kukkapenkissä.

Lehtiharavien käyttömukavuudessa on suuria eroja.

Kova oranssinen harava on raskas ja ikävä käyttää.

Harmaa on notkea ja mukava käytössä.

Musta edullinen kiinteävartinen halpisharava paras.

Siinä on taipuisa ja leveä lapa, kevyt.

 Poikani Sami, ostamani Sulo-Vileen-pipo päässään,

on heittäytyjä ja hauska tyyppi kuvausretkillä.

 Kultaisia kolikkoja rannalla?

Kävin poikani kanssa retkeilemässä Saloistenjärvellä.

Sieniä, lintuja ja mäyräkoira

Tänään lotuutti vettä ja kylmä viima paukutti paltoon helmoja.

Toisin oli eilen, sunnuntaina.

Aurinko paistoi välillä oikein nätisti,

niinpä kävin kolme kertaa lenkillä Wiima-mäyräkoirani kanssa.

Tatteja oli tarjolla runsaasti.

 Wiima poseerasi somana ja ammattimaisesti Mustialan puistossa.

 Ostin metalliset lyhdyt lahonneiden puulyhtyjen tilalle.

 Vaihdoin kuvausrekvisiittaa, ja tintit lehahtivat heti uteliaina paikalle.

 Pihallamme käyskentelee melkein musta urosfasaani.

Kysyin lintuasiantuntijalta tummasta väristä, 

muuttuu kuulema sulkasadon jälkeen vaaleaksi,

eli kysymyksessä ei ole uusi värimuunnos.

Viikon kaunein kuvani.

35 vuotta ja 30 kiloa sitten

Törmäsin kuvaani, mikä on otettu noin 35 vuotta sitten.

Toimin silloin sisustusalalla Timo T Kaukosen ravintoloissa.

Väreissä löytyy!

Noh, aikaa on tosiaan vierähtänyt, värit naamassa ja hiuksissa haalistuneet.

Kilojakin on karttunut.

Olen pyylevä täti-ihminen. 

Ainoa, mikä on säilynyt on rakkaus värikkäisiin vaatteisiin.

Otin selfien yhtä eläkeläislehtijuttua varten.

Pakkanen on nipistellyt oikein tosissaan puutarhaa oikealta vasemmalle.

Hipsutteli pikkaisen jopa lunta.

 Varpunen (korjaus: pikkuvarpunen).

Sielulintuni.

Vaahterat pudottaa humauttivat kerralla kaikki lehtensä. 

Täytyy käynnistää ruohonleikkuri ja silputa lehdet pieniksi.

 Viimeinen koriste-esine jäi pakkasen armoille.

Nyt sekin on suojassa varastossa.

Kuka tarvitsee päärynöitä ja omenia?

 

Miksi pestä ikkunoita?

Monet pesevät ikkunansa vähintään keväisin ja syksyisin.

Äitini pesettää ikkunansa muutaman kerran myös kesällä.

Kuinkas meillä?

Eipä pestä akkunoita edes joka vuosi,

paitsi ne ikkunat, joista kuvailen lintuja ja luonnonilmiöitä.

Saa nauraa...

Tässä kuvasatoa eiliseltä päivältä.

Satoi ilkeän tihmomalla, jota kolea tuuli säesti.

Välillä sentään aurinko pilkisti.

Kuvasin keittiössä seisten, lämpimässä,

linnut sentään olivat ulkona, terassilla.

Reipasta lokakuuta!

Sateinen lokakuu pyörähti käyntiin.

Posliinkukkia ei näytä hämärät päivät haittaavaan,

vaan ne pullistelevat täynnänsä nuppuja.

 Muutama posliinikukka kukkii,

ties monenneko kerran tänä vuonna.

 Pelargoniat on tuotu sisälle,

ja ne ovat siirtymässä lepotilaan.

Täytyy poistella kukat,

että jaksavat sinnitellä pimeän kauden yli.

 Pihatyöt ovat hyvällä mallilla.

Viime viikolla oli muutama oikein lämmin päivä,

jolloin keräsin kalusteet ja koristeet talviteloille.

 Rengon punaiset -daaliat nostimme mieheni kanssa yhteisvoimin,

eli mies talikoi, kärräsi ja kantoi,

ja minä osoitin paikat.

Aamu valkeni suheroisena.

Kuvailin terassillamme lintuja. 

Jouluihmiset odottelevat joulua,

uudenvuodenjuhlijat vuotta 2020,

itse en odota mitään ihmeempiä,

kunhan möllötän tuvassa ja olen,

se kuuluisa puhti huuhtoutui sateiden myötä ties minne.

Luin kirjan: Krokotiiliyö, Simone Buchholz

Krokotiiliyö, saksankielisen alkuperäisteoksen nimi Blaue Nacht,

on Simone Buchholzin dekkaripalkittu rikosromaani vuodelta 2016.

Suomennoksen on taituroinut Anne Kilpi.

Sain kirjan arvostelukappaleen Kustantamo Huipulta.

ISBN 978-952-69098-5-1.

Luin keväällä Buchholzin Revolverisydämen.

Pidin kirjasta paljon.

Uusin suomennos, Krokotiiliyö,

nappasi haukaten mukaansa 

ja vei mukanaan syviin tummiin pyörteisiin.

Reipasotteinen syyttäjä Chastity Riley on siirretty syrjään

varsinaisista tehtävistään 

vastamaan rikosten uhrien suojelusta.
Tarina pyörähtää käyntiin,
kun kadulta löydetty tunnistamaton mies,
jonka luita on murskattu,
tuodaan sairaalaan, ja Riley yrittää selvittää syitä tapahtuneeseen.
Kun maanittelu ja uhkailu eivät auta,
turvautuu Riley lahjontaan.
Hän vie miehelle tupakkaa ja olutta.

Mies kertoo nimekseen Joe.
Pahoinpitelyn taustalla liikkuvat huumeet ja isot rahat.
Riley lähtee saalistamaan krokotiiliä.

Kirja on juoheva, yllätyksellinen ja päihdyttävän mukaansatempaava.
Pidän Buchholzin tyylistä kuljettaa juonta monitasoisesti,
ja siitä ettei tarina ole ahdettu täyteen väkivaltaa.
Aihe on synkkä, mutta väliin mahtuu myös napakkaa huumoria.

Simone Buchholzin Krokotiiliyö on dekkaripalkintonsa ansainnut!

"Blaue Nachtin ovi on raollaan, menen sisään. Tämä

hiljaisuus, kun ketään ei ole paikalla, mutta on täysin

selvää, että jotain siellä on eikä mitään hyvää. Tunnen

tämän hiljaisuuden. Kun se on läsnä, on kylässä jotain

murhaavaa. Koin tämän hiljaisuuden ensimmäisen

kerran, kun löysin isäni pää kirjoituspöydällä, ja jo se

kerta oli oikeastaan yksi kerta liikaa. Tämä hiljaisuus on

kuin sokkiaalto, joka pyyhkäisee tilan läpi ja jähmettää

mennessään kaiken, mihin koskee. " Sivu 248