Kaatumisia ja kattoremppoja

Onpa ollut liukasta ja tuulista!

Olen kaatunut kolme kertaa tällä viikolla,

vaikka jalassani on ollut liukuestekengät.

Siellä maassa mötköttäessäni pohdin oikeaoppista kaatumista,

sitä kun vanhusväestölle, johon minäkin lukeudun, kovasti opetetaan.

Eipä ollut opeista hyötyä, sillä pötkötin jo maassa, kun vasta tajusin kaatuneeni.

Onneksi olen vanttera täti-ihminen eikä käynyt kuinkaan.

Naureskellen kömmin ja pungersin itseni ylös kohti uusia seikkailuja.

 Kattoremppa valmistui, viisi kattoa ja viisi päivää,

erinäinen määrä laudanpätkää ja sirkkelipölyä.

Tuli siivottua perusteellisesti,

kun jokainen huonekalu piti siirtää pois työmiehen edestä.

Järjestelin kaappeja ja komeroita,

heitin pois turhaa roinaa ja käyttökelpoiset tavarat päätyivät kierrätykseen.

Löysin komeron takanurkasta muistoja, sanakirjoja. 

Heittääkö pois vai säilyttää?

 Leuto sää tiputti lumet katolta ja madalsi hankia.

 

Tässä työhuoneeni katto ennen ja jälkeen.

Huone valostui ja raikastui. 

Kyllä nyt kelpaa!

 

 

Olokolon remppa

Olokolo (kellari) on odottanut remppaansa pitkään.

Tila on toiminut lähinnä varastona.

Pidän takasta, se on muurattu luonnonkivistä.

 Sementtilattia on kurjassa kunnossa, halkeillut ja vaarallinen.

Vettäkin tihkuu katosta rankkasateissa ja kun lumet sulavat, 

mutta sen kanssa täytyy oppia elämään.

Katto on kaunis, sillä siinä on holvikaaria.

 Nyt lattia on uusittu.

Se tehtiin ruskeaksi värjätystä painekyllästetystä puusta.

Keväällä rapsuttelen seinät sekä katot,

ja maalaan ne kalkkimaalilla.

Sitten vaan säänkestäviä kalusteita sisään ja oleilemaan.

Paistoimme uuden lattian kunniaksi makkarat.

 Olokolon päällä on Kesälä-kesäkeittiö.

Hei, sateet sekä lämpö teki tehtävänsä,

puiden alla pilkistelee maa.

Kuvissa vasemmalla on Tuisku ja oikealla Myrsky,

sillä eihän sitä voi/saa otettua kuvaa,

jossa ei olisi sitä pakollista kiintiömäyräkoiraa.

 

1000 kertaa haaveita ja 1 aave

Kyllä, tämä on 1000. kerta, kun teen jutun,

aloitin 2.7.2012, Bloggerissa.

Tätä ennen bloggasin pari vuotta Vuodatuksessa,

joten juttuja ja haaveita, 

toteutuneita ja toteutumattomia, on paljon enemmän.

Kiitos, kun olette pysyneet mukana!

 

Tässä viimeisin haave, mikä on toteutumassa.

Meillä on huoneissa puukatot.

Noh, ei siinä mitään, mutta muutamien kattojen lautojen välissä

on ruskeasta laikukkaan harmaaksi haaltunutta kovalevyä/ikilevyä.

Ikävän näköistä ja synkkää.

Vaan eipä ole enää, sillä paikalla on näppärä puuseppä,

joka napsuttelee kattojen päälle valkoisia mäntylautoja.

Huoneet valostuvat ja raikastuvat!

 

Kesken siivouksen (ja kuvaamisen) vaatehuoneestani putkahti aave.

Pienistä jutuista se ilo irtoaa...

 

Yritän kasvattaa pelargonioita siemenistä,

elämäni ensimmäistä kertaa.

Katsotaan kuinka käy, alku näyttää lupaavalta.

Eilen oli keväinen päivä, taivas oli pilvetön,

linnut visertelivät ja pipoa ei tarvittu.

 

Pasuuna ja pelakuut

No niin, pasuunakukka virittelee jo uusia lehtiä.

Siirsin sen vierashuoneesta olohuoneen eteläikkunalle,

lannoitin ja kastelin.

Tämä pasuunakukka tekee pinkkejä kukkia.

 Raskas taakka, ja niinhän siinä kävi, että toinen siipi irtosi.

 Wiima, meidän perheen tarkkailija, tuumailija ja vahtikoira.

Keltasirkku ja viherpeippo.

 Tein vanhojen pelakuiden keväthuollon.

Pistokkaita en juuri saanut.

Ostin kaksi pussia pelargonian siemeniä marketista.

Ensimmäisen kerran yritän kasvattaa itse,

toinen pelakuulaji iti vajaassa viikossa,

ja nyt on kolme pikkuruista taimea sinnittelemässä.

Naara

Olen viehtynyt outoihin esineisiin ja tarvekaluihin.

Löysin kirpparilta painavan naaran, hinta 50 snt.

Mukaanhan se lähti, tietysti!

Ajattelin laittaa siihen roikkumaan työkaluja,

mutta nyt talvella siitä sai mainion talipallopitimen.

Tikka on melkoinen päsmäri.

Pikkulinnut joutuvat kiltisti odottamaan syöntivuoroaan.

Seuraava kuvauskohteeni tulee olemaan varpuset.

 Kukkaterapiaa ja vitamiineja hedelmistä.

Pitäisi pysyä terveenä.

 Wiima-koiruliini ei hankia karttele eikä väistele.

Kevät kaipuu -haaste

Pihakuiskaaja-blogin näpsäkkä Anneli tarjosi mieluisan haastetehtävän.

Kevät kaipuu. Haaste on saanut alkunsa Puutarhahetki-blogista.

Ai että, voisiko puutarhaharrastaja parempaa haastetta enää saadakaan!

Käypä turauttamassa kuppi kahvia ja istu alas,

sillä nyt seuraa kuvavyöry.

Kevääni alkaa maaliskuussa,

 lumet humahtavat alas ja valo lisääntyy,

mikä tarkoittaa sitä, että aamuiset kuvaukset yöpaita päällä voi aloittaa.

Joutsenet saapuvat ja tomaatintaimet vankistuvat lisävalossa.

Huhtikuussa luonto herää oikein tosissaan.

Linnut etsivät puolisoa, siilit rapistelevat pensaiden alla, silmut pullistelevat.

Järvet vapautuvat jääpeitteestä, tiet täyttyvät kuralammikoista.

Sataa vettä, sataa lunta ja sataa pieniä rakeita,

mutta aurinko jo lämmittää.

Toukokuu onkin sitten jo esikesä.

Serkkuni Raija saapuu rapsuttelemaan kanssani pihaamme,

sääret voi paljastaa ja vuokot kukkivat.

Tässä kuvakooste maaliskuusta toukokuulle 2018.

Päivä Helsingissä

Eläkeläisretket ovat aina säntillisiä.

Bussi tulee ja lähtee ajallaan,

jolloin koko jengi nakottaa taatusti penkeillään istumassa.

Ei tarvitse odotella, eikä hoputtaa.

Lähdimme Helsinkiin tutustumaan Suomen kansallismuseoon,

jossa tosin olen käynyt useita kertoja, Oodi-kirjastoon ja Fazerin tehtaille.

Huomasin kuvia selatessani, että näytän kuvaavani mieluiten eläimiä ja puutarhoja.

Kuvassa lasimaalaus kansallismuseossa.

 Oodi-kirjasto!

Voisin laatia oodin, niin hieno, viihtyisä ja näyttävä kirjasto oli.

Kuljin serkkuni Raijan kanssa ympäri kirjastoa, ja vain hämmästelimme.

 Monessako kirjastossa on näin upean upottavia mattoja lattialla?

 Sää oli suhruinen. Kansallismuseon torni häämöttää oikealla.

 Fazerin tehtailla tuoksui ruisleivälle.

Ennen on osattu tehdä viehkeitä namirasioita.

Ai niin, toki saimme maistella suklaita mielin määrin.

Tehdaskäynnille pääsimme virtuaalisesti.

 Kotona odottivat lumityöt.