sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Sää ja mää

 Sää.
Sehän meitä aina kiinnostaa ja puhuttaa.

Lunta tuli yli ymmärryksen.


Kuinkas sitten kävikään.
Aivan.
Nyt tulee vettä yli ymmärryksen.


Korkkasin teatterikäynnin Forssan teatterissa
ystäväni Kirsin kanssa.
Kuinka te kehtaatte -show.
Timo Lavikainen ja Pasi Karppi.
Kahden miehen esitys.
Oikein näppärä ja viihdyttävä.


Pelakuut ovat talvehtineet harvinaisen hyvin.
Osa jopa kukkii,
tosin olen toistaiseksi nyppinyt nuput sekä kukinnot pois.


Kävin kaverini kanssa tutustumassa Maatalousmuseo Sarkaan.
Edellisestä käynnistä oli hujahtanu yli 10 vuotta.
Kylläpä oli museo karistellut pölyt harteillaan ja
ottanut harppauksen nykyaikaan,
siis esitystavaltaan.
Sydäntä puristi koneita, laitteita ja elämänmenoa
katsellessa kuinka pienestä Suomen hyvinvointi on saanut alkunsa.
Itsekin olen 50-lukulaisena nähnyt/kokenut heinäseipäät, separaattori yms.

Olen kirjoitellut tähän blogiini monta juttua vuodesta vuodesta 2012 alkaen.
Sitä ennenkin jo kirjoittelin muutaman vuoden blogeja Vuodatuksessa.
Sivuilla on käyty melkein 650 000 kertaa.

Kiitos lukijoille ja kommentoijille!


 

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Mitäs vuonna 2022 tapahtuikaan...

Perinteinen katselemus viime vuoteen, eli 2022.
Nappasin joltain hömppäsivuilta etunimen ennusteita/merkityksiä.
Noh, kohdallani piti paremmin kuin hyvin paikkansa.
Kaisa = Kaisa menee nuorena naimisiin. Tykkää kasvattaa kukkia.

Tammikuu

Ekaa kertaa näin pyrstötiaisia läheltä,
ja vieläpä omalla pihalla. Ah autuutta!

Sähkömies kävi asentamassa uudet kodinkoneet,
sekä hyvän määrän pistorasioita, joista oli huutava pula.
Maalasin keittiökaapinovet ja laatoitin eteisen lattian.
Pientä puuhastelua, kun ulkona oli pakkasta ja liukasta.

Tilasin takan ja piipun (tästä riittikin "riemua" koko vuodeksi).


Helmikuu

Lunta oli kiitettävästi, myös mäyräkoirieni mielestä.
Pelakuut alkoivat heräilemään.

Kuvittelin takan asennuksen olevan suhteellisen yksinkertainen asia.
Kuinka väärässä ihminen voikaan olla!


Maaliskuu

Joutsenet saapuivat.
Maata näkyvissä!
Kaksi pihamäntyä kaadettiin.

Takkalupaa pompoteltiin isännöitsijän ja kaupungin rakennustoimen välillä.
Itse olin aivan kuutamolla.


Huhtikuu

Pientä maalauspuuha sisällä,
taimien kasvatusta ja
pääsinhän lopulta rapsuttelemaan pihallekin.

Takkaa varten, hormia ei ollut ennestään,
piti tilata rakennussuunnitelmat.
Arvaatte varmaan ettei halukasta rakennussuunnittelijaa tahtonut löytyä.
Ketään ei kiinnosta näin pienet hommat.


Toukokuu

Eikös olekin sievä taimi kasvilavassa?
Ilmalämpöpumppu asennettiin.
Klapisavotta alkoi.
Puput pinkoivat aidan takana,
räksät etsivät matoja pihalta,
linnut lauloivat täyttä kurkkua.
Kevät!
Piipahdin Pärnussa Türin kukkamarkkinoilla.

Noh, viimein löysin rakennusmestarin, jolla oli suunnitteluosaaminen,
ja hän suostui piirtämään vaadittavat hormi-, takka- ja asemapiirustukset.

Kesäkuu 

Lämmintä ja ihanaa.
Piha puhkesi kukkaan.
Hain S-marketin TV-mainoksen ja tulin valituksi isoäidiksi.
Koputus

Vihdoinkin sain lupahakemuksen takkaa varten vireille.
Tässä vaiheessa kuviin, hakemuksiin ja kopioihin
oli kulunut rahaa takan hinnan verran.
Tietysti hommat menivät jäihin kesälomien ajaksi.

Heinäkuu

Pientä juhlintaa veljen ja vaimonsa eläkkeelle siirtymisen johdosta.
Kävin Teemu-veljen kanssa hyvästelemässä lapsuuden maisemat Iisalmessa.
Kolusin museoita ja näyttelyitä.
Aloitin grillauspaikan laatoituksen korjauksen.

Takkahakemuksen käsittely jatkui.
Huoks.
Tässä vaiheessa iski tunne,
että koko homma olisi saanut jäädä tekemättä,
tai ainakin olisi ENSIN pitänyt ottaa selville
lupa-asiat yms.
Toinen huoks.

Elokuu

Oi ihana elokuu!
Poistin puolipyöreän alueen kulottunutta siirtonurmea.
Kangas ja päälle soraa.
Betoniset leijonapenkit istuimiksi.
Kulmaan tulee vielä suihkulähde.
Tykötarpeet on jo olemassa.
Lähialueen näyttelyt ja museot tulivat tutuiksi.
Kävin veljen perheen kanssa tutustumassa avoimien puutarhojen tarjontaan.
Grillipergolan rakennustyöt alkoivat.
Pasuunat ovat kukkineet toukokuusta lähtien runsaina ryöppyinä.

Takkahakemus hyväksyttiin.
Sitten alkoi vastaavan mestarin metsästys.
Kyllä, ei riitä, että on ammattitaitoinen asentaja,
pitää olla tarkastajana/mestarina rakennusalan inssi tai rak.mestari.
Lopuksi oma vastaava mestarini ja
kaupungin rakennustarkastaja kokoontuvat tarkastamaan kevyttakkani asennuksen.
Takka-asentajat olin hankkinut jo kesän aikana.
Arvaatte varmaan kuinka montaa rakennusmestaria/-insinööriä kiinnosti tulla mesuksi?
Aivan.

Syyskuu

 Satoiko syyskuussa?
Kuvani ovat aurinkoisia ja hehkeitä.
Grillipergola valmistui. Kiitos taas veljelleni Teemulle!
Ja taas kiersin näyttelyitä ja museoita.
Istutin kirsikka-, luumu- ja päärynäpuun.
Ei niin pientä pihaa (800 neliötä) ettei sinne puita mahtuisi.

Mitenkäs takka?
Ostin puukopan, takkavälineet yms. tarpeellista.😄

Lokakuu

Syksy oli värikäs.
Kuuraakin oli maassa jo lokakuun puolessa välissä.
Kävin teattereissa ja runoilloissa.

Poistin tapetin takkaseinältä.
Alla betonipinta, minkä maalasin palamattomalla Muuri-maalilla.
Aika kului asennusta odotellessa...
Löysin vastaavan mestarin.

Marraskuu

Koko syksy oli mennyt mukavissa merkeissä,
sillä kävin neuvomassa it-juttuja kahdeksassa kaupungissa.
Siinä sai eläkeläinen ajaa eräänkin kilometrin.

Jippii!
Takka asennettiin.
Käyttötarkastus meni läpi,
ja sytytin ensimmäisen valkean.

Joulukuu

Lumi tuli aikaisin?
Ainakin lunta tuli runsaasti.
Joulua vietin pojan ja miniän kanssa.
Uusi vuosi meni sikeästi nukkuen.
Ja taas ramppasin näyttelyissä ja museoissa.

Takka lämmittää mukavasti.
Varsinkin kolmea mäyräkoiraa,
nehän ovat tunnetusti lämpöhakuisia,
pötköttelevät pehmeällä pedillään takan edessä.


 Monenlaista puuhaa ja tapahtumaa oli pienellä pihallani.
Vaikka vuosi sisälsi huolta, surua sekä murhetta,
niin pääväri oli iloisen keltainen.
Onneksi minulla on auttavainen perhe ja suku
sekä kapallinen luotettavia ystäviä.

tiistai 3. tammikuuta 2023

Vanhoja jorinoita ja uusia haaveita

 Kukoistavaa uutta vuotta!

Palaan vielä vanhan vuoden viimeisiin tunnelmiin.

Sitä kuvaaja innoittuu jo yhdestä kauriista.
Kännykällä kuvattu ikkunan läpi.


Olen käynyt näyttelyissä ja museokierroksilla.
Riihimäellä piipahdin Metsästysmuseossa ja...


...ja ihailemassa vanhoja jouluisia lasikoristeita Lasimuseossa.


Lisäksi Taidemuseossa. Eikö ole sykähdyttävä tapetti?
Taulu on Helene Schjerfbeckin.


Pitihän sitä käydä ihailemassa myös
Akseli Gallen-Kallelan teoksia Suomen kansallismuseossa,
kun siihen tuli sopiva tilaisuus.


Pihalle tein lumiukon. Itetaidetta?


Uuden vuoden aatonaattona kävin kaverin kanssa nauttimassa valotaiteesta Riihimäellä.


Omalla pihalla kuuraista ja lumista.
Kuinkahan monet lumityöt on jo tehty?


Koirakolmikko, Myrsky, Tuisku ja Wiima, poseerasi joulukorttia varten.


Näin se vanha vuosi päättyi.
Mitähän uusia juttuja keksisi uutukaiselle vuodelle?