sunnuntai 31. joulukuuta 2017
lauantai 30. joulukuuta 2017
Luin kirjan: Kun kohtalo on näin määrännyt, toimittanut Pauli Korvensyrjä
Kun kohtalo on näin määrännyt -kirja on julkaistu vuonna 2008. Kirja on erittäin ajakohtainen, kun juhlimme 100-vuotiasta Suomea. Pauli Korvensyrjä on koonnut kirjan isänsä ja äitinsä sota-ajan kirjeenvaihdosta. ISBN 978-952-92-3647-3. Kirjassa on sivuja 508.
Pauli Korvensyrjä on koonnut kirjan äitinsä ja isänsä välisestä kirjeenvaihdosta sotavuosina 1939-1944. Korvensyrjä toteaa, että "kirja kuvaa hyvin sitä elettyä aikaa sodan töissä kuin myöskin kotirintaman päivittäisissä askareissa, iloissa ja suruissa".
Lukijana solahdin Korvensyrjän perheen elämään vaivattomasti mukaan. Välillä hymyilin ja välillä itkin. Korvensyrjän perheessä oli paljon rakkautta, mikä kantoi yli vaikeiden asioiden, niin Paulin pikkuveljen kuoleman kuin isän kaatumisen sodassa.
Vaikka kauniisti kirjoitetut kirjeet olivat henkilökohtaisia, niin niitä lukiessa ei tullut vaivaantunut olo. Liisa ja Pentti Korvensyrjä vihittiin 11.3.1940 ja seuraavana päivänä Pentti lähti "sinne jonnekin". Heidän vihkimispäivänään kaatuu Liisan veli talvisodan kovissa taisteluissa. Ilo ja suru kävivät käsi kädessä.
Kirja teki minuun syvän vaikutuksen.
Pauli Korvensyrjä on koonnut kirjan äitinsä ja isänsä välisestä kirjeenvaihdosta sotavuosina 1939-1944. Korvensyrjä toteaa, että "kirja kuvaa hyvin sitä elettyä aikaa sodan töissä kuin myöskin kotirintaman päivittäisissä askareissa, iloissa ja suruissa".
Lukijana solahdin Korvensyrjän perheen elämään vaivattomasti mukaan. Välillä hymyilin ja välillä itkin. Korvensyrjän perheessä oli paljon rakkautta, mikä kantoi yli vaikeiden asioiden, niin Paulin pikkuveljen kuoleman kuin isän kaatumisen sodassa.
Vaikka kauniisti kirjoitetut kirjeet olivat henkilökohtaisia, niin niitä lukiessa ei tullut vaivaantunut olo. Liisa ja Pentti Korvensyrjä vihittiin 11.3.1940 ja seuraavana päivänä Pentti lähti "sinne jonnekin". Heidän vihkimispäivänään kaatuu Liisan veli talvisodan kovissa taisteluissa. Ilo ja suru kävivät käsi kädessä.
Kirja teki minuun syvän vaikutuksen.
maanantai 25. joulukuuta 2017
Sydämeni ja kamerani laulaa
Ystävältä saatu jouluruusu päätyi Hämeen uutisten sääkuvaksi perjantaina.
Jouluruusu kuuluu suosikkikasveihini.
Suuri haaveeni on ollut, että saisin sen pidettyä elossa kevääseen
ja istutettua maahan. Toistaiseksi en ole onnistunut.
Sama ongelma koskee myös ihastuttavia esikoita,
nekin nuupahtavat aina ennen kuin kevät koittaa.
Aamuiset sarastukset ovat olleet kerrassaan häikäiseviä.
Pikkuruinen koiranpentumme, Wiima, tutkii ja syö kaiken,
mitä eteen tulee, joten minun piti kaivaa ylös sangollinen sormustinkukkia,
ettei tapahdu vahinkoa. Onneksi lumi suli, että sain kasvit nätisti irti maasta.
Sää on ollut kuvauksellista,
sydämeni ja kamerani laulaa.
perjantai 22. joulukuuta 2017
torstai 21. joulukuuta 2017
Luin kirjan: Kuka kuolleista palaa, Virpi Hämeen-Anttila
Kuka kuolleista palaa on kirjailija Virpi Hämeen-Anttilan kolmas kirja sarjassa Karl Axel Björkin tutkimuksia. Kirjan on julkaissut vuonna 2016 Kustannusosakeyhtiö Otava. ISBN 978-951-1-30706-8.
Valtion virkamies ja harrastajasalapoliisi Karl Axel Björk jatkaa vauhdikasta menoaan ratkomalla tällä kertaa tuhopolttojen tapahtumaketjun. Virpi Hämeen-Anttila jatkaa varmaan tyyliinsä historiallisten rikosromaanien sarjaansa. Tapahtumat ajoittuvat vuoden 1921 syyskesään.
Tuhopoltot muuttuvat astetta kuumemmiksi, sillä laivanvarustamon konttorin palossa löytyy pahoin palanut ruumis. Onko kuollut tosiaan konttoripäällikkö? Murrettu kassakaappi tyhjine sisältöineen saa Björkin mietteliääksi ja epäileväiseksi. Aiheesta.
Ilman kolhuja Björk ei selviydy tästäkään seikkailusta, mutta onneksi kengänkiillottajapoika Valkama, jonka Björk on ottanut siipiensä suojiin, opetti Björkille jiu jitsua ja näin Björk pelastuu täpäristä tilanteista lähes naarmuitta.
Olen näiden kirjojen kautta oppinut paljon 20-luvun tavoista ja tapahtumista, olipa ne todellisia tai kuvitelmia. Kirjailija Hämeen-Anttilalla on varma ja mielenkiintoinen tyyli kirjoittaa tapahtumat auki ja eläviksi. Kuka kuolleista palaa -kirjassa on kerroksellisuutta. Kuka tosiaan palaa kuolleista… Onneksi yöpöydälläni odottaa neljäs Björk-kirja.
”Naamioituminen ei ollut Björkille pelkästään keino hank-
kia tietoja. Hän iloitsi, kun saattoi omassa hahmossaan pukeu-
tua huolellisesti, mutta lähes yhtä paljon hän nautti tilaisuudes-
ta piilottaa itsensä ihomaalin ja valepuvun taakse. Hän ei pi-
tänyt avomielisyydestä ja ärtyi, kun joku toinen otti asiakseen
arvioida häntä. Se ei johtunut yksin hänen pyrkimyksestään sa-
lata joitakin menneisyytensä ja nykyelämänsä puolia. Hänen
luonteensa oli ollut jo lapsena pidättyvä. Ei auttanut olla peh-
meäkuorinen, kun eli hentona herraspoikana työväen kortte-
leissa ja kotona sai tuta kiivaan ja ailahtelevaluonteisen isän rö-
kittämistä.”
Valtion virkamies ja harrastajasalapoliisi Karl Axel Björk jatkaa vauhdikasta menoaan ratkomalla tällä kertaa tuhopolttojen tapahtumaketjun. Virpi Hämeen-Anttila jatkaa varmaan tyyliinsä historiallisten rikosromaanien sarjaansa. Tapahtumat ajoittuvat vuoden 1921 syyskesään.
Tuhopoltot muuttuvat astetta kuumemmiksi, sillä laivanvarustamon konttorin palossa löytyy pahoin palanut ruumis. Onko kuollut tosiaan konttoripäällikkö? Murrettu kassakaappi tyhjine sisältöineen saa Björkin mietteliääksi ja epäileväiseksi. Aiheesta.
Ilman kolhuja Björk ei selviydy tästäkään seikkailusta, mutta onneksi kengänkiillottajapoika Valkama, jonka Björk on ottanut siipiensä suojiin, opetti Björkille jiu jitsua ja näin Björk pelastuu täpäristä tilanteista lähes naarmuitta.
Olen näiden kirjojen kautta oppinut paljon 20-luvun tavoista ja tapahtumista, olipa ne todellisia tai kuvitelmia. Kirjailija Hämeen-Anttilalla on varma ja mielenkiintoinen tyyli kirjoittaa tapahtumat auki ja eläviksi. Kuka kuolleista palaa -kirjassa on kerroksellisuutta. Kuka tosiaan palaa kuolleista… Onneksi yöpöydälläni odottaa neljäs Björk-kirja.
”Naamioituminen ei ollut Björkille pelkästään keino hank-
kia tietoja. Hän iloitsi, kun saattoi omassa hahmossaan pukeu-
tua huolellisesti, mutta lähes yhtä paljon hän nautti tilaisuudes-
ta piilottaa itsensä ihomaalin ja valepuvun taakse. Hän ei pi-
tänyt avomielisyydestä ja ärtyi, kun joku toinen otti asiakseen
arvioida häntä. Se ei johtunut yksin hänen pyrkimyksestään sa-
lata joitakin menneisyytensä ja nykyelämänsä puolia. Hänen
luonteensa oli ollut jo lapsena pidättyvä. Ei auttanut olla peh-
meäkuorinen, kun eli hentona herraspoikana työväen kortte-
leissa ja kotona sai tuta kiivaan ja ailahtelevaluonteisen isän rö-
kittämistä.”
keskiviikko 20. joulukuuta 2017
Talvipäivänseisaus
Huomenna on vuoden lyhin päivä eli talvipäivänseisaus.
Harjoitutan pentukoiraamme tottumaan kyläpaikkoihin,
autoon ja kuljetuskoppaan,
niinpä kävimme sunnuntaina vieraisilla ystävälläni Pirkolla,
jonka komeat kuparipannut kuvasin.
Eilen ajaa suhuttelimme äitini luokse,
jonne on edestakaismatkaa 150 kilometriä.
Puolet matkasta sain nauttia Wiiman äänekkäästä protestoinnista,
onneksi se nukkui toisen puolikkaan.
Tällä kertaa kuvasin pihallamme majailevia fasaaneita.
Herralla oli mukanaan kuusi rouvaa.
Jonain aamuna taivas oli punainen ja keltainen.
Eikös olekin hauska tonttu.
Pirkko oli saanut havutontun näppäräsormiselta Annelilta.
Maisema äidin parvekkeelta kuvattuna oli harmaa kuin villasukka.
sunnuntai 17. joulukuuta 2017
Hyppy heinäkuusta joulukuuhun
Aloitan elinvoimaisesti kesäisillä kuvilla.
Siirsin iPadista kuvia tietokoneelle,
ja voi autuutta,
sininen taivas ja kukkameri.
Näyttääpä siistiltä... hmm...
Taisi puutarhatoimittaja P R-N olla tulossa.
Tällä viikolla on sääuutisissa vilahdellut tiuhaan tahtiin kuviani.
Yle 1:n uutisissa kolme kertaa ja Hämeen uutisissa kaksi kertaa.
Perjantaina Hämeen TV:n uutistenlukija ilmoitti reippaasti,
että mäyräkoirat Myrsky ja Tuisku varoittelevat heikoista jäistä.
Voi että nauratti!
Onpa hauskaa, että toimituksessa muistetaan koiriemme nimet.
Eilen illalla kävin tyttöporukalla katsomaassa uutta versiota Idän pikajunan arvoituksesta.
Pidimme kovasti. Hercule Poirot oli aivan erilainen kuin mihin olemme tottuneet.
Onneksi näin, sillä vertailu loppui heti alkuunsa.
Tämäkin näyttelijä otti Poirotin hahmon haltuuunsa,
mutta vauhdikkaasti ja energisesti.
Loimijoki on kaunis myös iltaisin.
perjantai 15. joulukuuta 2017
Suuri seikkailu
Mäyräkoiranpentu Wiimalle koti ja piha avautuvat ihmemaana.
Terhakka tyttö tutkii, makustelee ja tarkkailee kaikkea ympärillään.
Harjoittelemme pihalla luoksetuloa ja seuraamista.
Välillä Wiima tuijottaa yläilmoihin.
Käännän katseeni ja huomaan kuinka kauniita puut ovat.
Aurinko häikii ja saa mielen virkistymään.
Koirapojat, Myrsky ja Tuisku, opastavat ja suojelevat siskoaan.
Ehkäpä opettavat myös metkuja...
Linnut hyppelehtivät kevyesti pensaissa.
Aurinko verhoutuu pilviin.
On niin kaunista, että sydämestä ottaa.
Wiimasta kehkeytyy minulle topakka puutarha-apulainen.
Elämä on suuri seikkailu.
keskiviikko 13. joulukuuta 2017
Kaatui, siunattu ja haudattu
Kuulun siihen ikäluokkaan, jota sota kosketti läheisesti,
vaikka en ollut silloin vielä syntynytkään.
Isoisäni Viljo kaatui Pajarinjärvellä 3.8.1941.
Toinen isoisä, Matti nimeltään, palasi sodasta elävänä.
Olen usein miettinyt, miten saisin tietää lisää ukkini sotataipaleesta.
Oli onnekas sattuma, että tutustuin eläkkeelle jäätyäni
Tammelan sotaveteraanimuseon vetäjään,
Pauli Korvensyrjään (kuvassa).
Pauli kertoi, että jokaisesta puolustusvoimissa palvelusta
suorittaneesta on laadittu asiakirja eli kantakortti,
joka sisältää tiedot hänen palveluksestaan puolustusvoimissa
kutsuntoihin osallistumisesta joko kotiuttamiseen,
kaatumiseen tai eläkkeelle jäämiseen saakka.
Kantakortin voi tilata Kansallisarkistosta.
Tilasin molempien ukkieni kantakortit.
Lisäksi lähetin tiedustelun Rukajärven suunnan historiayhdistys ry:lle,
josta kiitollisena olen vastaanottanut paljon lisätietoutta ukkini joukko-osastosta,
esimerkiksi Sotapäiväkirjasta löytyi maininta ukkini kaatumisesta.
Sodassa menehtyneiden tietoja voi tarkastella Kansallisarkistossa,
Rauha on arvokasta,
olen kiitollinen...
Alla on muutama kuva Tammelan sotaveteraanimuseolta.
maanantai 11. joulukuuta 2017
Haasteena huhtikuu
Tita, Unelmia ruusuista -blogista, haastoi minut kertomaan huhtikuustani.
Ohje: Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä,
jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin.
Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa.
Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi.
Kurkkasin huhtikuun kuvakansioon ja poimin sieltä alla olevat viisi otosta.
Eipä tainnut olla huhtikuussa lämmintä...
Orvokit ovat onneksi sinnikkäitä selviytyjiä.
Luntakin on välillä tulla tupsahtanut,
ja punarinta värjötteli etsien evästä.
Sinivuokkoja sentään löytyi metsästä.
Muistaakseni tein pihatöitä lapaset kädessä.
Iloitsin silti keväästä, sillä välillä aurinko melkein lämmitti.
lauantai 9. joulukuuta 2017
Säällä kuin säällä
Kun sää näyttää tältä, niin...
...ihaillaan keittiön pöydällä olevia ruusuja,
syödään ja jutustellaan hyvän ystävän kanssa ja
...hämmästellään koiranpennun tassujen suloisuutta ja...
...otetaan vastaan miehen rakkaudella tuomia koruja sekä
...katsellaan vanhoja talvisia kuvia.
torstai 7. joulukuuta 2017
Lennokkaita otoksia
Itsenäisyyspäiväämme kuuluivat lipunnosto salkoon,
hernekeitto ja vanikka,
Tuntematon sotilas -elokuva,
jolloin muistelimme kaatuneita omaisiamme
ja olimme kiitollisia Suomen itsenäisyydestä,
kynttilöiden ja ulkotulien sytytys,
Linnan juhlien katselu
(ja kolttujen arvostelu, paljon todella kauniita asuja)
sekä lintujen kuvaus.
Aamulla taivaanranta hohti oranssisena
ja päivällä aurinko loisti niin kirkkaana, että häikäisi.
Täydellinen itsenäisyyspäivä!
Kuvasarjassa on paloja lennokkaimmista otoksistani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)