Sepelvaltimotauti

 Niin sitä ihminen voi erehtyä...
Ajattelin, että kun tätä ikääkin on kohta 70,
niin tahti pakostakin hidastuu ja suorituskyky laskee.
Noh, ei se sitten ihan niin ollutkaan.

Tein topakasti lumitöitä.
Tai ainakin yritin.
Voimat karkasivat olemattomiin.
Pyörrytti sekä rintaa ahdisti.
Nojasin lumilapion varteen naama harmaana.
Ystäväni saattelemana siirryin sisälle istumaan.
Hän pakotti minut soittamaan terveyskeskukseen.
Vastaanottoaika napsahti nopeasti.

Tuloksena oli sepelvaltimotautiepäily ja nitrosuihke.
Sain myös pikalähetteen kardeologille.
Diagnoosi tuli nopeasti.
Sepelvaltimotauti.
Se sama, johon isäni kuoli 63 vuotiaana ja jota äitinikin sairasti.

Lääkkeitä tuli monenlaisia.
Onneksi sydämeni oli muuten terve,
eikä muutakaan hälyttävää löytynyt koko eukosta.

Semmoisen neuvon annan,
että hoidata ajoissa korkea verenpaine.
Ei kannata sinnitellä ja vähätellä.

Kohti kevättä!
Periksi ei anneta.

Kuu oli taas komeana.

Voihan sydän!

Toin kalpean pasuunakukan pimeästä varastosta olohuoneeseen.

Parissa päivässä se alkoi vihertää.

Wiima nauttii lumesta.
Ihan sama onko talvi vai kevät,
aina on hyvä sää ulkoilla.

 

Aitoja ja epäaitoja

 Hypättiin maaliskuuhun.
Harmaus ja lumimassat ärsyttivät niin paljon,
että tökkäsin tekoruusuja vaasiin pihapöydälle.
Onpahan jotakin pirteää, mitä ihailla.

Ostin Hoya Kerriin alun.
Minulta jäi isot posliinikukat entiseen talooni,
kun nykyisessä kodissani ei ole niille suotuisia valo-olosuhteita,
eikä kyllä tiilaakaan.
Katsotaan montako vuotta menee,
että kasvattaa vartta.

Pelargoneista muutamat ovat äityneet kukkimaan.

Sain pienen peikonlehden alun kummityöltäni Siniltä.
Nätisti kasvaa.

Talvetin miniältä saadun maljaköynnöksen.
Siihen on ilmestynyt kukkia.
Tars vissiin tehä jotain...