Lintujen tarkkailu omalla pihalla on hauska ja halpa harrastus.
Tulevana viikonloppuna on BirdLife Suomen pihabongauksen aika.
Osallistun, kuten aina.
Tässä kuvasatoa pihapiirini linnuista.
Lintujen tarkkailu omalla pihalla on hauska ja halpa harrastus.
Tulevana viikonloppuna on BirdLife Suomen pihabongauksen aika.
Osallistun, kuten aina.
Tässä kuvasatoa pihapiirini linnuista.
Sää heittelee piukeasta pakkasesta vetiseen suojasäähän.
Kolaa on saanut lykkiä jokainen päivä,
parhaina/pahimpina päivinä useaan kertaan.
Olin herra Y:n kanssa kävelyllä.
Tiet olivat polanteella.
Siinäpä idea sääkuvaan!
Näytettiin lauantaina iltauutisissa.
Kirjan kannet auki, lukemaan,
ja kiinni, katsoa ottamania valokuvia.
Kirjoittaja Markku Heino julkaisi uuden runokokoelman nimeltään Tammela.
"Kokoelma maalaa Lounais-Hämeen maisemia ja kuvitteellisia historiallisia hetkiä romantikon silmin, yhdistää niiden ihmiskohtaamisia kirjoittajan mielenmaiseman ja huumorin valossa."
Kirjoittaja Heino on oivaltava runoilija.
Tekstejä joutuu miettimään,
ne synnyttävät mielikuvia,
antavat ajatuksia ja huvia.
Oli kunnia saada kuvani runokokoelman kansiin.
Tässä alkuperäiset kuvat. Kuvattu Tammelassa. Tietysti.
Herra Y:n kotona on vanha kaakeliuuni.
Mielestäni seinän väri, sinällään kaunis oranssi, himmensi kaakeliuunin kauneutta.
Nyt sitä saa,
nyt sitä saa,
tehdä lumitöitä posket punaisena.
Kuvasin lumiukon viime viikolla, kun olin työreissussa Tammelan Ruisluodossa.
Näytettiin eilen sääkuvana Yle Hämeessä.
Nyt on tuiskuttanut ihan huolella.
Tein illalla lumitöitä ja oli pakahduttavan nättiä.
Tänään toiset lumityöt ja luulenpa,
että pääsen pukkaamaan kolaa vielä kolmannen kerran.
Mutta ei haittaa yhtään,
kun on niin tunnelmallista ja kaunista.
Talvi...
Teitkö lupauksia uuden vuoden kunniaksi?
Minä en, mutta olen aloittanut uusia asioita.
Kylvin chilit, paprikat ja miljoonakellot.
Niin, vaikka vannon joka vuosi etten aloita mitään siemenkasvatuksia.
Muutin ruokatottumisiani lisäämällä kasvisten ja vihannesten määrää.
Aloin korvaamaan lihaa kasvispohjaisilla tuotteilla.
Aloin miettimään eteiskäytävään tapettia.
Vihreän värin pariksi jotain rauhoittavaa.
Ripustelen tapettimalleja seinään ja annan asioiden hautua.
Paras löytyy, kun asiat muhivat alitajunnassa.
Olen auttanut jo vuosia muutamia yksinyrittäjäkavereitani,
tekemällä heille nettimainoksia.
Palkatta, ihan vaan omaksi ilokseni, että pysyvät taidot tallessa.
On hieno asia, että tuttavani Jenni aloitti uuden vuosikymmenen yrittäjänä.
Onnea ja menestystä!
Loppumärinät, eli on alkanut voimakkaasti ärsyttämään blogipohjan toimimattomuus.
Muotoilut eivät pysy, kuvat tulevat erijärjestyksessä kuin olen määritellyt.
Yms...
2021
Näin se vuosi taas käynnistyy!
Otin uuden vuoden vastaan ystäväni Pirkon kanssa.
Laitoimme ruokia,
kanttarellikeittoa, inkiväärisitruunakanaa ja jälkkäriksi puolukkarahkaa.
Muistelimme menneitä ja suunnittelimme toiveikkaasti tulevia.
Tavallisesti teen remppaa joulunpyhinä,
mutta koska kyläilin jouluna,
niin hommat siirtyivät vuodenvaihteeseen.
Muuttorempassa maalasin melkein kaikki seinät valkoisiksi.
Oli edullista ja nopeaa, kun en ehtinyt miettimään värejä.
Valkoinen on klassinen väri(tön),
ja ymmärrän sen suosion,
sillä valkoinen raikastaa, eikä riitele muiden värien kanssa.
Samaan sävy(ttömään)maailmaan sopii myös harmaat.
Koska en ole klassinen värienkäyttäjä,
valkoisuus alkoi ahdistaa.
Nyt on eteinen raikas ja iloinen.
Tervetuloa!