Ystävältä saatu jouluruusu päätyi Hämeen uutisten sääkuvaksi perjantaina.
Jouluruusu kuuluu suosikkikasveihini.
Suuri haaveeni on ollut, että saisin sen pidettyä elossa kevääseen
ja istutettua maahan. Toistaiseksi en ole onnistunut.
Sama ongelma koskee myös ihastuttavia esikoita,
nekin nuupahtavat aina ennen kuin kevät koittaa.
Aamuiset sarastukset ovat olleet kerrassaan häikäiseviä.
Pikkuruinen koiranpentumme, Wiima, tutkii ja syö kaiken,
mitä eteen tulee, joten minun piti kaivaa ylös sangollinen sormustinkukkia,
ettei tapahdu vahinkoa. Onneksi lumi suli, että sain kasvit nätisti irti maasta.
Sää on ollut kuvauksellista,
sydämeni ja kamerani laulaa.
Upeita aamukuvia! Toivottavasti jouluruusu selviää kevääseen asti
VastaaPoistaTyöhuoneeni ikkunasta näen kajastavan aamun, Sussi. Harmi, kun juuri sillä suunalla on taloja edessä. :)
PoistaUpeita tunnelmallisia kuvia.
VastaaPoistaRauhaisaa ja Tunnelmallista Joulun Aikaa Sinulle
Kiitos samoin, enkulin käsityöt.
PoistaKamerasi onkin tuottanut mallikkaita kuvia. Ei niitä turhaan televisiossa esitellä. Jouluruusu onkin haastava elossa pidettävä, esikoista puhumattakaan. En silti isommin yllättyisi vaikka juuri sinä ne onnistuisit viemään elossa maahan asti keväällä.
VastaaPoistaPárekin Palvelijatar, kiitos kuvakehuista ja luottamuksesta, mutta pahaa pelkään, että tämäkään kukkani ei kevättä nää, tosin siirrän sen kukinnan jälkeen viileään, että yritän kuitenkin.
PoistaHyvää Joulun aikaa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2018! toivon kamerasi laulavan samaan tahtiin sydämesi kanssa jatkossakin, kuvasi ovat huikeita.
VastaaPoistaKiitos samoin, Ilona! Kamera pysyy tiukasti matkassa, olinpa omalla pihalla tai kyläilemässä.
PoistaIhania kuvia, aivan huikeita <3
VastaaPoistaKaunis kiitos kehuista, Maatiaskanasen Elämää.
PoistaMukavia vuoden viimeisiä päiviä sinne sinulle.
VastaaPoistaKivat kuvat.
Kruunu Vuokko, kiitos samoin! Kuvia on mukava katsella ja vertailla säätiloja vuosien varrelta.
PoistaJouluaatto oli meilläkin kaunis. Kun matkustimme pojan perheen luo, näkyi paljon kävelijöitä, ihmiset innostuivat ulkoilemaan.
VastaaPoistaNyt on satanut lunta mikä on myös mahtavaa ja kiva kuvailla.
Tuija, lumi kuuluu talveen ja kuten totesit, on kuvauksellista. Ulkoillaan ja reippaillaan!
PoistaUpeita kuvia olet kyllä taas ottanutkin!
VastaaPoistaMeidän naapurissa on rouva, jonka jouluruusu on istutettu pihalle ja se kukkikin viime kesän aikana. Oli ihana!
Mukavia välipäiviä!
Sari, voi että, onnistuisinpa minäkin jouluruusuni kanssa kuten naapurisi. Kiitos samoin!
Poista