Aloitan elinvoimaisesti kesäisillä kuvilla.
Siirsin iPadista kuvia tietokoneelle,
ja voi autuutta,
sininen taivas ja kukkameri.
Näyttääpä siistiltä... hmm...
Taisi puutarhatoimittaja P R-N olla tulossa.
Tällä viikolla on sääuutisissa vilahdellut tiuhaan tahtiin kuviani.
Yle 1:n uutisissa kolme kertaa ja Hämeen uutisissa kaksi kertaa.
Perjantaina Hämeen TV:n uutistenlukija ilmoitti reippaasti,
että mäyräkoirat Myrsky ja Tuisku varoittelevat heikoista jäistä.
Voi että nauratti!
Onpa hauskaa, että toimituksessa muistetaan koiriemme nimet.
Eilen illalla kävin tyttöporukalla katsomaassa uutta versiota Idän pikajunan arvoituksesta.
Pidimme kovasti. Hercule Poirot oli aivan erilainen kuin mihin olemme tottuneet.
Onneksi näin, sillä vertailu loppui heti alkuunsa.
Tämäkin näyttelijä otti Poirotin hahmon haltuuunsa,
mutta vauhdikkaasti ja energisesti.
Loimijoki on kaunis myös iltaisin.
Voi miten hienoja kuvia! On se vaan onni että on eri vuodenajat..niissä kaikissa on jotakin niin kaunista:) Suloisia ovat Myrsky ja Tuisku♥ Hyvää kolmatta adventtia sinne teille!
VastaaPoistaPäden paja, kiitos kuvakehuista! Kevät on suosikkivuodenaikani, voimaannuttava. Viikon kuluttua eletään jouluaaton jännityksessä. Kiitos samoin!
PoistaUpeat kuvat! Myrsy ja Tuisku ovat tottuneita tv-tähtiä!
VastaaPoistaSussi, koirapojat ovat tottuneita posettajia, toivottavasti tyttöpentukin oppii. Kiitti!
PoistaIhania kuvia <3 Ei ihme, että ne huomioidaan myös mediassa <3
VastaaPoistaMaatiaiskanasen Elämää, kunpa muutkin rohkaistuisivat lähettämään sääkuvia, sillä meissä kaikissa asuu pieni valokuvaaja. Lämmin kiitos!
PoistaOi, unelmankaunis jokikuva! Täynnä tunnelmaa.
VastaaPoistaJa koirapojat sitten :-D Voin kuvitella, että heillä on kokonainen fanilauma toimituksessa - ja sitten kuvioihin tassuttelee vielä Wiima ♥ Kohta pojat ovat yhtä kuuluisia ruutupersoonia kuin Ransu-koira, saattavat saada kutsun ensi vuoden linnan juhliin ;-)
Saila, oliskin hauska näky, kun presidentin Lennu-koira ottaisi vastaan koira- ja kissavieraita. :D
PoistaLoimijoki on tosi kuvauksellinen tuon leffateatterin vieressä, on silta ja nätit istutukset.
Varmaankin Myrsky ja Tuisku ovat Suomen kuuluisimmat sääkoirat! Wiima painaa tassun jälkensä pian samaan kaartiin :) Mukavaa sunnuntaita sinne!
VastaaPoistaTita, en tiedä onko muissa lääneissä sääkoiria, mutta täytyy myöntää, että Hämeen läänissä meidän pojat ovat ykköstilalla. Kiitos samoin!
PoistaOnpa kauniita kuvia, niin hieno tunnelma. Kiva kun kauniit kuvasi huomioidaan myös mediassa. Mukavaa sunnuntain jatkoa!
VastaaPoistaAnneli A, Yle:n uutisiin lähetetään keskimäärin 500 kuvaa viikossa, joten melkoinen onnenpulla käy, kun oma kuva valikoituu joukosta. Samoin, samoin!
PoistaMyrsky ja Tuisku sopivat sääkoiriksi jo nimensäkin puolesta. Saapa nähdä, milloin Wiima seuraa velipoikiensa jalanjälkiä tv-julkkiksena.
VastaaPoistaBetween, jahkas Wiima oppii liikkumaan taluttimessa, niin päästään sääkuvailemaan. Taitaa mennä kevääseen, sillä pikkuinen koira ei jaksa kävellä kuin pieniä matkoja. Nyt kasvatellaan voimia omalla pihalla.
PoistaKukapa sitä ei teidän poikianne muistaisi! Tosi hienoa, että pojat varoittivat heikoista jäistä, sillä se varoitus on kyllä tarpeen tällä hetkellä.
VastaaPoistaMinä en ole vielä uutta Poirotia katsonut, nyt katselin juuri tallenteelta vanhaa kunnon Davidia.
Sari, kyllä, vielä eivät jäät kestä, ei ainakaan täällä etelässä. Kuten totesin, tykkäsin uudesta Poirotista. Leffan tehosteet olivat mahtavia ja kuvakulmat upeita.
PoistaOllappa kesä! Eipä teirän koirapoijilla taira olla muita haastajia ku Wiima. Taitaa toimitus mennä iha sekaasi :)
VastaaPoistaNavettapiika, olispas! Toivottavasti toimittajilla on hauskaa meidän koirien kuvia katsoessaan. Meillä ainakin on.
Poista