sunnuntai 4. lokakuuta 2015

(Onnellinen) Puutarhamaanikko

Puutarhamania on kamalan kavala tauti. Sitä kuvittelee olevansa normaali ja terve, mutta totuus räjähtää tajuntaan, kun alkaa nyppimään yleisillä paikoilla kuivuneita kukkia kasveista ja potkii ruohotuppaita kumoon santakäytäviltä. Ykskaks tajuaa, että hyväntähden, en ole kotipihalla.

Siinä sitten muinanaisina yrittää poistua tapahtumapaikalta ja sivusilmällä samalla vilkuilee, että kuinka moni kanssakulkija huomasi tapahtumaketjun. Tätä on tänä vuonna tapahtunut meikämartan kohdalla useita kertoja. Jotenkin vaan käsi koukistuu automaattisesti, tahdosta riippumattomasti. Sormet kaivautuvat multaan tai hiekkaan, ja tulee pakonomainen tarve nyppäistä tupas irti. Siis siellä yleisessä puistossa tai kaupan kukkapenkistä tai naapurin postilaatikon vierestä. Ihan kauheaa! Vielä en ole vajunut niin alas, että käsilaukussa (rullamitan ja ruuvimeisselin kanssa) olisi pari puutarhahanskoja. Auton takakontissa tosin odottaa pieni lapio, kun työmatkareitillä 54:lla on kolme pientä punakukkaista kurtturuusua tienpenkalla, ja taatusti aurausauto ne sieltä talvella irrottaa ja tuhoaa. Pakkohan ne ruusut on pelastaa. Onhan?

Lisäksi mietin ja suunnittelen puutarhaa ja höpisen puutarhasta, olipa mies tai ystävä yhtään kuulolla saatika kiinnostunut puutarha-aiheista. Esimerkkinä käyköön tämä: olin mieheni ja koiriemme kanssa aamulenkillä lauantaina. Olin varmaan vartin verran selostanut seikkaperäisesti, mitä tehtäisiin etupihalle ensi kesänä. Kysyin mieheni mielipidettä ja hän vastasi: Oletko nähnyt Facebookissa sitä videota, missä avaruuden planeetat on laitettu suuruusjärjestykseen?

Onnellisen avioliiton salaisuus piilee siinä, että kumpikin saa ajatuksilleen tilaa!

Onko minulla kohtalosisaria/-veljiä? Onko tähän tautiin lääkettä? Tarvitaanko tähän tautiin lääkettä? Tunnen kuitenkin olevani onnellinen ja ihan ilosesti pihalla.


24 kommenttia:

  1. Tauti on parantumaton, mutta ei onneksi kuolemaksi. Sivuoireina ovat tosiaan nuo pienet nolostuttavet, mutta ah, niin onnelliset hetket, jotka kokee, kun saa pelastaa puutarhakarkulaisia tai kaivaa esiin naapurin postilaatikkoa rikkaruohojen keskeltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria Luomulaaksosta, aivan, onneksi tämä tauti on terveellistä. :)

      Poista
  2. Ihanin tauti ikinä tämmöinen puutarhamania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko tää puutarhamania suhtkoht ainoo tauti, josta ei ole tarvetta parantua, enkulin käsityöt. :)

      Poista
  3. Et varmasti ole ainoa joka potee tällaista tautia! Eikä se ole taudeista kauheimpia, vaan päinvastoin; antaa iloa ja onnellisuutta elämään. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A /Pihakuiskaajan puutarha, totta! Känsäiset kämmenet ja rupiset polvet ovat muistutuksena kaikesta kauniista, mitä on pihalle aikaansaanut.

      Poista
  4. Ei tarvii parantua:) Minulle passaa oikein hyvin tämä pää kukka-ajatuksia täynnä kulkeminen. Huomaan töissäkin katsovani astioita sillä silmällä, että mistä voisin askarrella istutusastian tai mihin voisin valaa betoniruukun:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, sulla ja mulla on samat kujeet eli kaupoissa ja kirppiksillä katselen tarvaroita, jotka sopisivat pihalle. :D

      Poista
  5. Tutulta kuulostaa. Toisinaan kävelylenkeillä Ukkokulta kävelee 200 m edellä, kun ei jaksa pysähtyä ihmettelemään jokaista puskaa ja näkymää kanssani. Ehkä häntä myös pikkaisen hävettää pientareilla kyläläisten pihoista levinneitä kukkia takamus pystyssä tonkiva vaimo. Tällainen onnellinen hulluus on ihan mukavaa, eikä sille loppua näy.

    VastaaPoista
  6. Itseäni lääkitsen juuri puutarhablogin kautta. Kun saan edes yhdessä paikassa jaaritella asiasta mielin määrin, niin läheiset säästyy vähemmällä vuodatuksella. Kaikki on tyytyväisiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, puutarhabloggaus on kyl tosi tärkeetä, savea ja papuja. Onneksi meitä on paljon, joten luettavaa riittää.

      Poista
  7. Ei kuule tää tauti parane..mä oon ainaki niin kroonikko.
    Isäntä juuri mainitsi että ookko huomannu ett sä arvostelet pihoja jokaisella kauppareissulla..juur niin teenkin!
    Luonnossa liikkuessa kaikki kränät ja kannot pitää rahdata kotiin jos niistä saisi jotain kivaa puutarhaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TainaT, muitten pihojen kytt... tarkkailu on suurta huvia. :)

      Poista
  8. puutarhaihminen tulee niin pienestä onnelliseksi, pikkuruinen siemen tai taimi riittää;)

    VastaaPoista
  9. En kuulu noihin puutarhamaanikoihin, mutta on hyvä, että teitäkin on. Tarvitaan ihmisiä, jotka nauttivat puutarhan laitosta, jotta me muut voimme nauttia niiden katselemisesta. Eikä tiedä mihin vielä hurahdan, kun mökkiä aletaan oikein kunnolla laitella kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, kuulehan, puutarhailu on hiipivä tauti, jota on kiva "sairastaa". Ootellaan kuinka sun käy mökilläsi...

      Poista
  10. Jeps, sitä podetaan, eikä parannuskeinoa ole:)

    VastaaPoista
  11. Hauska postaus! Eihän mekään aina ymmärretä noita miesten juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma, siinä se parisuhteen rikkaus piileekin, että ollaan erilaisia. :)

      Poista
  12. Näinhän se menee! Hauska postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenkello, onneksi tämä tauti on terveellistä. Kunto pysyy hyvänä ja mielenrauha/-hillintä kasvavat, näin toivon. :)

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...