Siinä sitten muinanaisina yrittää poistua tapahtumapaikalta ja sivusilmällä samalla vilkuilee, että kuinka moni kanssakulkija huomasi tapahtumaketjun. Tätä on tänä vuonna tapahtunut meikämartan kohdalla useita kertoja. Jotenkin vaan käsi koukistuu automaattisesti, tahdosta riippumattomasti. Sormet kaivautuvat multaan tai hiekkaan, ja tulee pakonomainen tarve nyppäistä tupas irti. Siis siellä yleisessä puistossa tai kaupan kukkapenkistä tai naapurin postilaatikon vierestä. Ihan kauheaa! Vielä en ole vajunut niin alas, että käsilaukussa (rullamitan ja ruuvimeisselin kanssa) olisi pari puutarhahanskoja. Auton takakontissa tosin odottaa pieni lapio, kun työmatkareitillä 54:lla on kolme pientä punakukkaista kurtturuusua tienpenkalla, ja taatusti aurausauto ne sieltä talvella irrottaa ja tuhoaa. Pakkohan ne ruusut on pelastaa. Onhan?
Lisäksi mietin ja suunnittelen puutarhaa ja höpisen puutarhasta, olipa mies tai ystävä yhtään kuulolla saatika kiinnostunut puutarha-aiheista. Esimerkkinä käyköön tämä: olin mieheni ja koiriemme kanssa aamulenkillä lauantaina. Olin varmaan vartin verran selostanut seikkaperäisesti, mitä tehtäisiin etupihalle ensi kesänä. Kysyin mieheni mielipidettä ja hän vastasi: Oletko nähnyt Facebookissa sitä videota, missä avaruuden planeetat on laitettu suuruusjärjestykseen?
Onnellisen avioliiton salaisuus piilee siinä, että kumpikin saa ajatuksilleen tilaa!
Onko minulla kohtalosisaria/-veljiä? Onko tähän tautiin lääkettä? Tarvitaanko tähän tautiin lääkettä? Tunnen kuitenkin olevani onnellinen ja ihan ilosesti pihalla.
Tauti on parantumaton, mutta ei onneksi kuolemaksi. Sivuoireina ovat tosiaan nuo pienet nolostuttavet, mutta ah, niin onnelliset hetket, jotka kokee, kun saa pelastaa puutarhakarkulaisia tai kaivaa esiin naapurin postilaatikkoa rikkaruohojen keskeltä. :)
VastaaPoistaMaria Luomulaaksosta, aivan, onneksi tämä tauti on terveellistä. :)
PoistaIhanin tauti ikinä tämmöinen puutarhamania.
VastaaPoistaOlisko tää puutarhamania suhtkoht ainoo tauti, josta ei ole tarvetta parantua, enkulin käsityöt. :)
PoistaEt varmasti ole ainoa joka potee tällaista tautia! Eikä se ole taudeista kauheimpia, vaan päinvastoin; antaa iloa ja onnellisuutta elämään. Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaAnneli A /Pihakuiskaajan puutarha, totta! Känsäiset kämmenet ja rupiset polvet ovat muistutuksena kaikesta kauniista, mitä on pihalle aikaansaanut.
PoistaEi tarvii parantua:) Minulle passaa oikein hyvin tämä pää kukka-ajatuksia täynnä kulkeminen. Huomaan töissäkin katsovani astioita sillä silmällä, että mistä voisin askarrella istutusastian tai mihin voisin valaa betoniruukun:D
VastaaPoistaMaarit, sulla ja mulla on samat kujeet eli kaupoissa ja kirppiksillä katselen tarvaroita, jotka sopisivat pihalle. :D
PoistaTutulta kuulostaa. Toisinaan kävelylenkeillä Ukkokulta kävelee 200 m edellä, kun ei jaksa pysähtyä ihmettelemään jokaista puskaa ja näkymää kanssani. Ehkä häntä myös pikkaisen hävettää pientareilla kyläläisten pihoista levinneitä kukkia takamus pystyssä tonkiva vaimo. Tällainen onnellinen hulluus on ihan mukavaa, eikä sille loppua näy.
VastaaPoistaBetween, kih hih, samiksia siis ollaan.
PoistaItseäni lääkitsen juuri puutarhablogin kautta. Kun saan edes yhdessä paikassa jaaritella asiasta mielin määrin, niin läheiset säästyy vähemmällä vuodatuksella. Kaikki on tyytyväisiä ;)
VastaaPoistaJep, puutarhabloggaus on kyl tosi tärkeetä, savea ja papuja. Onneksi meitä on paljon, joten luettavaa riittää.
PoistaEi kuule tää tauti parane..mä oon ainaki niin kroonikko.
VastaaPoistaIsäntä juuri mainitsi että ookko huomannu ett sä arvostelet pihoja jokaisella kauppareissulla..juur niin teenkin!
Luonnossa liikkuessa kaikki kränät ja kannot pitää rahdata kotiin jos niistä saisi jotain kivaa puutarhaan..
TainaT, muitten pihojen kytt... tarkkailu on suurta huvia. :)
Poistapuutarhaihminen tulee niin pienestä onnelliseksi, pikkuruinen siemen tai taimi riittää;)
VastaaPoistaIlona Winebridge, näin on!
PoistaEn kuulu noihin puutarhamaanikoihin, mutta on hyvä, että teitäkin on. Tarvitaan ihmisiä, jotka nauttivat puutarhan laitosta, jotta me muut voimme nauttia niiden katselemisesta. Eikä tiedä mihin vielä hurahdan, kun mökkiä aletaan oikein kunnolla laitella kuntoon.
VastaaPoistaSari, kuulehan, puutarhailu on hiipivä tauti, jota on kiva "sairastaa". Ootellaan kuinka sun käy mökilläsi...
PoistaJeps, sitä podetaan, eikä parannuskeinoa ole:)
VastaaPoistaSussi, jep! :D
PoistaHauska postaus! Eihän mekään aina ymmärretä noita miesten juttuja!
VastaaPoistaVilma, siinä se parisuhteen rikkaus piileekin, että ollaan erilaisia. :)
PoistaNäinhän se menee! Hauska postaus :)
VastaaPoistaKurjenkello, onneksi tämä tauti on terveellistä. Kunto pysyy hyvänä ja mielenrauha/-hillintä kasvavat, näin toivon. :)
Poista