Luurankoja kaapissa, luku 6

Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4
Osa 5

Luku 6

Selvitykset aloitin kuvan ottaneesta kätilöstä, jonka nimi oli Helena Lind. Hän oli kuollut vajaa vuosi sitten 80-vuotiaana Ruotsissa, missä hän oli tehnyt elämäntyönsä. Hänellä oli tytär, joka oli muuttanut Suomeen äitinsä sukutilalle alku vuodesta. Oliko vain sattumaa, että kuva menneisyydestä ilmestyi samaan aikaan kuin sen ottaja kuoli? Tuskin. Näillä täytyy olla yhteys.

Tyttären nimi oli Majlis Lind, ja sain helpohkosti selvitettyä hänen puhelinnumeronsa, osoitteensa ja sähköpostiosoitteensa. Soitin hänelle.

- Hei, täällä puhuu Jenny Cotton. Etsin Helena Lindin tytärtä Majlisiä. Oletko se sinä?

- Juu, se olen minä. Vastasi käheäkö naisen ääni ruotsalaisella aksentilla.

- Niin, olen yksityisetsivä ja olen saanut toimeksiannoksi etsiä kiristyskirjeitä lähettävää henkilöä.

Töksäytin aloitukseksi. Puhelimen toisessa päässä vedettiin rahisevasti henkeä ja puhelu katkesi. Jackpot! Olin osunut kerrasta kultasuoneen. Seuraavaksi päätin lähteä tapaamaan Majlisiä.

Aamulla pakkasin Kepposen ja eväät autoon, ja lähdimme kohti Majlisiä ja rannikkokaupunkia. En ilmoittanut löydöstäni Regina Aholle, koska halusin varmistaa, ja mikäli mahdollista, lopettaa kiristyksen. Juhannukseen oli aikaa viikko, ja Suomi näytti kauniilta kuin karamelli. Neljä tuntia ja kolme pysähdystä myöhemmin saavuimme perille.

Majlisin perintötalo löytyi helposti. Ajoin pihalle ja pysäköin autoni niin, että pihalla ollut auto ei päässyt ohitseni. Oman autoni käänsin valmiiksi paluusuuntaan. Tämän olen oppinut äkkilähtöjä varten. Talo oli oikeastaan mökki. Perinteisen punamullan värinen, ja eteläseinällä kiipeili komeaan kasvuun äitynyt villiviini. Rapistuneessa maalissa oleva ulko-ovi oli auki. Astuin porstuaan ja huhuilin Majlisiä. Tuvassa oli hieman hämärää, vaikka ulkona olikin kirkas päivä. Ikkuna oli auki ja kärpänen pörisi kopsahdellen ruudussa. Kepponen kulki aivan kannoillani ja nuuski hajuja.

Ilmoitin nimeni ja huhuilin uudestaan. Keittiöstä astui tupaan pitkähiuksinen hoikka nainen. Hän säikähti minut nähdessään ja hänen kädessään ollut kukkavaasi kirposi lattialle särkyen kimmeltäviksi palasiksi.

- Hei, olen Cotton, yksityisetsivä Jenny Cotton. Soitin sinulle eilen, mutta puhelu katkesi. 

Majlis seisoi vesilammikossa kuin tuntoa vailla. Hän nosti kätensä ja osoitti minua sormellaan.

- Sinä, sinä, kuinka sinä löysit minut?

- Helposti. Suomessa on tehokas rekisteröintijärjestelmä. Mutta nostetaanko kissa pöydälle?

- Ei minulla ole kissaa.

- Tarkoitan, että puhutaan Regina Ahon valokuvasta ja kiristyksestä. Sinun on turha kiemurrella. Olen aivan varma, että olet syyllinen.

Majlis kertoi löytäneensä äitinsä tavaroista valokuvan, tytön nimen, Regina Heikkinen, ja tiedon poikavauvasta. Hänen äitinsä oli seurannut pojan vaiheita ja varttumista mieheksi. Reginan poika asui Ruotsissa. Papereissa oli myös lehtileike Reginan vihki-ilmoituksesta. Mieleni teki heittää kärrinpyörää, mutta tyydyin keräämään lasinsirpaleita lattialta ennen kuin Kepponen satuttaa niihin tassunsa.

- Miten sinusta tuli kiristäjä?

- Muutin Suomeen, mutta en ole löytänyt töitä. Rahani loppuivat ja niiden myötä saapui ahdistus.

- Ja sinuako ei yhtään ahdistanut ajatus toiselle aiheuttamastasi ahdistuksesta ja suunnattomasta pahasta mielestä? Kiristys on vakava rikos. Otin sinusta selkoa, ja olet syyllistynyt Ruotsissa näpistyksiin ja petoksiin. Et ole kuitenkaan istunut vankilassa, vielä.

- Totta, mutta elämme epätoivoisia aikoja.

- Emme elä, kyllä sinä tämän kiristyksen olet hoitanut tietoisesti ja lähes ammattimaisesti. Suosittelen, että Regina Aho tekee rikosilmoituksen, mutta en voi häntä siihen pakottaa. Kiristyksesi kuitenkin loppuu tähän. Nyt ja heti! 

Kepponen tassuttelin kevyin askelin Majlisin eteen ja murisi tälle kumeasti.

- Förbannade hund! Vie tuo peto kauemmaksi.

- Seuraavaksi annat kaikki Regina Ahoa, tai siis Heikkistä, koskevat paperit ja tiedot minulle. Minä toimitan ne oikealle henkilölle. 

Lähdimme Kepposen kanssa voittajina iso kirjekuori saalinamme kotimatkalle. Mieleni oli kevyt ja viheltelin epävireisesti. Radiosta tuli sopivasti Katri-Helena kappale Jos mä oisin sä. Jesh!