lauantai 30. maaliskuuta 2013

Viitonen, 5, viisi

Tässä jokunen aika sitten hehkuttelin, kun sain matikasta kakkosen. Meillä arvosanat ovat välillä 1-5, joten kakkonen on toiseksi huonoin numero, mutta minulle oikea työvoitto ja huippunumero. Kakkoseni eteen pakersin tosissani tehtäviä. Aivoistani puuttuu matikkaosio. Hassuinta lisäksi on, että olen alkanut tykkäämään matikasta. Nyt meillä on differentiaaleja ja osittaisderivaattoja. Voin kertoa, että hyvin jännittävää, juonellisesti vetää vertoja dekkareille.

Ai miksi otsikossa on viitonen, 5, viisi. Hahaa! Ette ikinä usko, mutta tämä "kielinero" sai englannin suullisesta tentistä viisi. Ihme! Jotain kehitystä on siis tapahtunut ja saan suustani ulos enemmän tai vähemmän järjellisiä asioita. Haastattelin yhtä meidän international studentia ja tein hänestä presentationin. Tämä olisi riittänyt, mutta änkesin lisäksi mukaan haastattelutenttiin. Lehtori oli ihmeissään innostuksestani. Otan kaiken irti näistä opinnoista. Jesh!

Vaikka aiheeni oli erittäin iloinen ja elämän myönteinen, niin kuvissa on sumua. Tällaiselta näytti eilen aamulla:



Ja alla oleva kuva on napsaistu juuri äsken. Lumipallot hupenevat ja aurinko paistaa!

Iloista menoa meille kaikille!


18 kommenttia:

  1. Onnea! Todella hienoa :) (myös lumen hupeneminen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Mamma N! Ihmeellisintä tässä elämässä on yllätyksellisyys, välillä yllätytään iloisesti ja toisinaan sitten taas ei. Hupsua huomata näin 6kymmpisenä itsessä semmosia ominaisuuksia, joita ei osaanut edes unelmoida omaavansa. :D

      Poista
  2. Upeaa! Isot onnittelut!

    MInä pidän sumuisista maisemista, niissä on jotakin salaperäistä...

    Nyt kun vielä saisimme lämpöasteita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumu on todella kauniin salaperäistä. Meillä on lämmintä useita asteita. Aamullakin oli pakkasta vain pari piirua. Auriko kilottaa. Samaa toivon teille päin!

      Poista
  3. Minkäs sille omalle neroudelleen mahtaa, ei sitä piiloon saa. Joten ONNEA!
    Vaikka kuinka ollaan EU:ssa, niin todella merkillistä on, että Saksassa nuo numerot menevät edelleenkin tasan toisinpäin eli 1 on paras jne. Oli kurjaa esitellä silloin joskus aikoinaan täällä Saksassa omaa ammatillista päästötodistusta, jossa kaikki numerot olivat nelosia. Onneksi vieressä luki tekstinä "kiitettävä"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah hah haa, juu juurikin neroudelle. Kovin on ollut piilossa tämä nerouteni koko ikäni. Kiitos onnitteluista!

      Ai, Saksassa on numerot eri suuntaan kuin meillä, siis paremmuus. Sä oot ollut fiksu likka, kun tokari täynnä nelosia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tänks, pirkko! Sitten on vielä ruotsin kirjalliset ja suulliset edessä. Voi olla, että hymy hyytyy. :)

      Poista
  5. No, tuohon viitoseen ei voi sanoa muuta kuin että HIENOA ja onnea suorituksesta, M-L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuule, Marja-Leena, tuntui hyvältä tuo onnistuminen. Kiitti!

      Poista
  6. Onnea vitosesta, hieno suoritus! Ja nuo sumukuvat, aivan mahtavia :)

    VastaaPoista
  7. Onnea hienosta tenttituloksesta! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Olen muuten yrittänyt vaihtaa blogisi nimeä sivupalkkini Helmiin, mutta bloggerissa on joku vika, kun se anna tallentaa uusia osoitteita. Ootellaan.

      Poista
  8. Onnea viitosesta ! Hienoa. Matikka on kyllä hassu juttu, se eittämättä joko on tai ei geeneissä. Ala-asteen ja yläasteen tein pojan kanssa P a l j o n töitä siitä selviämisestä, mutta likka läpäisi helposti pitkän matikan. Mutta töitä tekemällä siitäkin kyllä selviää, kun oot tehnytkin. Hyviä pyhiä, lepää myös vähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pivi! Kyllä tämä koulunkäynti on melkoista puurtamista. Kun olis edes luokkakaveri, jonka kanssa pähkäillä, mutta bestikseni vaihtoi koulua jo ekan kevään jälkeen. Pidetään kyllä edelleen yhteyttä, vaikka ikäeroa meillä on melkein 40 vuotta. Iiik!

      Lepoa on, kun voi rauhassa lukea blogeja ja kirjoitella. Aaah!

      Poista
  9. Matikkaosio. Se taitaa puuttua minunkin aivoista. Numeroita on vaikea muistaa päivämääriä, vuosia, lukumääriä, puhelinnumeroita, tunnuslukuja. Päättelin siitä, että olen allerginen numeroille.

    Zemppiä koulunkäyntiin. Kakkonen on hyvä numero ja viisi huippua. Onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat kuule mulla! Hih, allerginen numeroille, just noin, mut ei kerrota mun matikanlehtorille, oikeesti hän taitaa olla peräti tohtori. Oikeen mukava mies, kannustava.

      Kiitti, santra, tsempeistä!

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...