sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Luin kirjan: Yön sydän on jäätä, Virpi Hämeen-Anttila

Yön sydän on jäätä -kirja on ensimmäinen Virpi Hämeen-Anttilan 
1920-luvulle sijoittuvasta historiallisesta dekkarisarjasta.
Kirja on ilmestynyt vuonna 2014 Kustannusyhtiö Otavan julkaisemana,
ISBN 978-951-1-28530-4.

Historiaa ja jännitystä!
Kirja on varsinainen makupala.
Kirjan päähahmo on sisäasianministeriön virkamies Karl Axel Björk,
tuttaville Kalle,
jonka uteliaisuus ja terävä äly johdattavat selvittämään murhaa
ystävänsä ylikonstaapeli Martti Ekmanin kanssa.
Tarina kertoo kolmesta viikosta Björkin elämässä maaliskuussa 1921.

Virpi Hämeen-Anttila esittelee 20-luvun Helsinkiä verevästi.
Lukiessa voi melkein haistaa tuoksut ja lemut,
nähdä ylelliset salit ja kurjat kujat.
Milijöökuvaukset ovat vertaansa vailla, nautittavia.

Murhia, salajuonia, vakoojia ja kauniita naisia,
siinä on Kallelle mietittävää ja ratkaistavaa.
Erinomaisen taidokkaasti kirjoitettu ja
virkistävän viihdyttävä dekkari.

Björk-sarjan kirjat:
Yön sydän on jäätä, 2014 Otava
Käärmeitten kesä, 2015 Otava
Kuka kuolleista palaa, 2016 Otava
Koston kukat, 2017 Otava

"Martin talon luona hän soitti talonmiehen ovikelloa. Hän oli
joutunut tekemään näin pari kertaa aikaisemminkin ja talon-
mies, salaviinapulloa ahkerasti kallistava silmäpuoli ukko, vuo-
datti suustaan aina samat murinat ja syytökset. Kun se kuuli,
kenen luo oltiin pyrkimässä, se muuttui kuin taikasauvan kos-
ketuksesta auliiksi ja lipeväksi. Martti herätti naapureissaan
kunnioitusta ja hiukan pelkoakin.
Martti avasi ovensa paitahihasillaan ja tukka pörrössä.
- Mitä ihmettä sinä täällä teet? Älä sano, että sinua on taas ammuttu."

Tässä linkki Kadonnutta 20-lukua etsimässä -blogiin,
jossa Virpi Hämeen-Anttila esittelee sanoin ja kuvin kirjojensa taustoja.

Björk-sarjassa on neljä kirjaa,
tähän mennessä.
Mitähän seuraavassa kirjassa tapahtuu...


16 kommenttia:

  1. Luulen, että tuossa saattaisi olla minulle sopivaa luettavaa joulun aikaan! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipellon Saila, ole hyvä! Hyppy menneisyyteen ei tule tuottamaan pettymystä. Aikalaiskuvaus on kiehtovaa.

      Poista
  2. Onpa kiva kuulla, että olet tykännyt tästä kirjasta. Kun kuuntelin Virpi Hämeen-Anttilan esitystä tästä kirjasarjasta, tuntui ihan siltä, että nämä kirjat eivät voi olla pettymyksiä. - Lukuiloa edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A, aloitin eilen toisen kirjan, Kuka kuolleista palaa, lukemisen. Kyllä, saattaa olla jopa koukuttavampi kuin ensimmäinen kirja.

      Poista
  3. Taisit tykätä, kuten arvelinkin. Neljännenkin kirjan jälkeen ei kyllästytä, vaan odotan innolla Kallen uusia tutkimuksia ja baakelsikahveita lounastunnilla.

    VastaaPoista
  4. Minusta on kiva lukea noita sarjoja, kun hyvän kirjan kohdalla jää aina harmittamaan, kun se loppuu. Sarjassa on sitten seuraava, mitä odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Maatiaiskanasen Elämää. Björk-sarjan kakkososa alkoi oikein lupaavan jännästi.

      Poista
  5. Koston kukat ja Kuka kuolleista palaa on sarjasta luettu. Lisäksi Virpi H-A:n Villa Speranza. Eivät olleet pettymyksiä nuo kirjat, ja tietenkin aion ostaa puuttuvat Hämeen-Anttilat. Pidän hänen tavastaan kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjoriitta Lind, kirjailija on selkeästi perehtynyt aihealueeseen ja kirjoitustyyli on vaivatonta. Täytyy tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa, sillä H-A on tuottelias pännänainen.

      Poista
  6. Ai niin, olenhan lukenut myös Railon (2011). Voisinkin lukea sen uudelleen. Minulla on tapana lukea mieleiseni kirjat 1- x kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjoriitta, totta, hyviä kirjoja voi lukea vaikka kuinka monta kertaa, on myös joitain elokuvia, mitkä eivät kulu katsomalla.

      Poista
  7. Kuulosti kyllä aivan ihanalta kirjalta. Jossain vaiheessa myös omalle listalle, kunhan lukemattomat kirjat hyllystä on läpikäyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, niinpä niin, aika ei tahdo riittää kaikkien ihanien kirjojen lukemiseen, muuta kirja sekä tarina kerrallaan...

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...