sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Omppupuita ja nokkosia

 

Ostin äitini antamilla synttärilahjarahoilla kolme omenapuuta.
Pirja, Tallinnan päärynä ja Heta.

 

Neljäs omppupuu on vielä hakusissa. 
Valkeat kuulaat olivat loppuneet.
Istutan omenapuut, puutarhurin ohjeiden mukaan, kohopenkkiin.
Tämä siksi, että Marjatarha on täyttä savea.

 

Olen raahannut keskeneräiseen Marjatarhaan penkin.
Sielu lepää maisemassa ja tulee hyvä olo.

Mitä olen oppinut tällä viikolla puutarhuroinnista?
Älä niitä nokkosia sortsit jalassa.

22 kommenttia:

  1. Minullakin on Pirja uutuutena ompputarhassa. Parina vuotena satoa tullut runsaasti.
    Nuo peltomaisemat ovat sitten kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyjäpuurtarhuri valitsi minulle erityyppisiä omenapuita. Tarkoitus oli, että puut tuottaisivat erivärisiä omenoita, olisi siis myös herkkuja silmälle. Peltomaisemaan ei koskaan kyllästy.

      Poista
  2. Nippelitietoa: Suomalainen Pirja lajike on kehitetty Maataluden tutkimuslaitoksen Piikkiön yksikössä ja nimensä se on saanut edesmenneen professori Jaakko Säkön ja hänen puolisonsa Pirkon nimien yhdistämisestä. (J. Säkön henkilökohtainen tutkimuksensa kohdistui omenanviljelyyn. Hän keskittyi ensisijaisesti omenapuiden jalostukseen tavoitteena kehittää talvenkestäviä ja laadukkaita lajikkeita Suomen ilmastoon sekä talvenkestäviä ja kasvua hillitseviä perusrunkoja. Häntä voidaankin hyvin perustellusti kutsua nykyaikaisen omenantuotannon isäksi Suomessa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Kiitos tiedoista, Elämää Onnenpähkinässä. Olipa mukava omenankehitystarina.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Justiinsa niin, Maarit! Kaikki olis mennyt muuten hyvin, mutta kompastuin ja mätkähdin polvilleni juuri leikattuun viholaispuskaan ja mukavaa polttelua on riittänyt vielä seuraavaksikin päiväksi.

      Poista
  4. Kun minulla nyt on blogien lukuhetki, niin kommentoin tähän tuon edellisen postauksen asiaa, kommenttien katoamista. Minulla oli ihan sama ongelma. Aikani taisteltuani huomasin saman ratkaisun, mitä joku jo sanoikin. Eli ensin pitää kirjautua sisään omilla tunnuksilla ja vasta sitten alkaa kommentoimaan. Miksiköhän tällainen muutos?

    Omenapuut ovat ihania. Minä istutin edellisen asuntomme, rivitalon, takapihalle omemapuun. En muista lajiketta, mutta omenia tuli ihan valtavasti. Sattumoisin huomasin tuon asunnon olevan jälleen myynnissä. Minua ilahdutti ilmoituksessa oleva lause "Pihalla mm. omenapuu..." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manta, samaa minäkin mietin, että mikä ihmeen hyöty käyttäjälle on tuosta muutoksesta!

      Ihana juttu tuo omenapuusi. Aattele, puusi on tuottanut iloa monille ihmisille.

      Poista
  5. Ai kamalaa!! Eläydyin todella voimakkaasti tuohon nokkosonnettomuuteesi. Ihan kintuissa kihelmöi, kun mietin... Uuh. Toivottavasti olosi helpottaa jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottaa, onneksi, intopii. Mullahan on aina kumpparit jalassa, olipa kuinka helle, ja unelmoin päivästä, että kaikki epämääräiset alueet on saatu nokkos- ja ohdakevapaaksi ja voin siirtyä sandaaleihin. :D

      Poista
  6. Sain jokunen vuosi sitten äidiltäni lahjaksi Pirjan ja se on kasvaa kituuttanut vähänlaisesti mutta tänä vuonna tuli ensimmäiset kukat ja nyt myös vaikka kuinka monta raakiletta, vaikka puu onkin vielä ihan pieni. Mielenkiinnolla odotan maistamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, teillä koittaa herkkuhetki Pirjan omppujen kera. Kohta pääsette maistelemaan, koskapa Pirjan omenat ovat kypsiä noin elokuun puolessa välissä. Kotimainen omppupuu.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, pirkko! Synttärit olivat jo toukokuussa, mutta saatiin Marjatarha vasta nyt semmoseen jamaan, että päästin ostamaan omppupuita.

      Poista
  8. Nämä vitamiini- ja hivenainetiedot löysin alkukesällä jostakin lehdestä.
    Nokkoset ovat matalan kynnyksen hortoiluruokaa, kaupunkilainenkin tunnistaa ne. Niissä on C-vitamiinia 5x enemmän kuin appelsiinissa, rautaa 7x enemmän kuin pinaatissa kalsiumia 3x enemmän kuin maidossa. Nokkonen puhdistaa verta, laskee verenpainetta ja poistaa kehosta raskasmetalleja.
    Poimi puhtaalta paikalta. Keväällä koko nokkonen, isoksi kasvaneista vain latvukset.
    Poista varret. Huuhtele. Keitä muutama minuutti tai kuivaa, niin eivät polta.
    Säilö kuivattuna tai pakastettuna.
    Nokkoslettuja, -keittoa, -sämpylöitä, -pestoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meijän pihalla riittää tätä eliksiiriä. :)

      Kiitos tiedoista, Maija! Täytyy kokeilla nokkoslettuja.

      Poista
  9. Olipas kiva nimi omppupuulla kuin Tallinnan päärynä! Varmana hyvin mehukas omena!? Ihailin villiviintä, joka siellä nousi korkeuksiin!! Nokkoset rakastaa paljaita sääriä, aikamoinen mimmi kyllä olet, kun puolialasti menet niiden kanssa vehtaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks olekin hauskaa, että omena maistuu hivenen päärynälle, saa ikään kuin kaksi hedelmää samalla haukkauksella. :)

      Nokkosten takia kuljeksin kumpparit jalassa, kohta tosin nokkoset ovat vain kirvelevä muisto, olen viholaisia sen verran topakasti niittänyt ja repinyt. Juu, ei kannata lähetä puolialastomana nokkospuskiin roikalehtimaan. :D

      Poista
  10. Valkea kuulas onkin aina hyvä valinta ompputarhaan. Sehän on yksi parhaista pölyttäjälajikkeista. Toivottavasti sellainenkin vielä löytyy muiden kaveriksi.:) Nokkospuskia ei myöskään kannata trimmata sortseissa. Lentää meinaan polttelevat silput kintuille.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkea kuulas taitaa nyt jäädä ensi kesän hankintoihin, ei ollut lähikaupungin puutarhamyymälöissä. Taitaa olla tosi suosittu puu.

      Katja, nokkospuskiin ei myöskään kannata kompastua polvillee. :D

      Poista
  11. Párekin Palvelijatar15. heinäkuuta 2014 klo 18.29

    Harva nokkosia niin rakastaa, että ihan polvistuu niitä syleilemään. Nokkonen on hyvä vain letuissa ja leivässä.
    Menestyksekästä puiden istutusta ja satoisaa tulevaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöyränä pitää lähestyä jopa nokkosia. ;D

      Kiitos toivotuksista, Párekin Palvelijatar. Pieni sade hyväili puutarhaa ja toivottavasti marjat nyt pulskistuvat.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...