lauantai 26. heinäkuuta 2014

Miniloma Raumalla

Miniloma Raumalla sujui helteisesti.
Joku kömmähdys oli käynyt hotellivarauksessa ja jäimme ilman huonetta.
No, ei vaiskaan.
Ystävällisesti hotellinpitäjä soitti kaikki hotellit läpi ja saimme onneksi huoneen.
Ilmastoidun!
Tuli tarpeeseen, koska kuumuus oli ajoittain nutistava.

Kuljimme varjosta varjoon ja ähkyimme ihastuksesta Wanhassa Raumassa.
Äärimmäisen upea vanhojen talojen kokonaisuus.
Hienointa on, että talot ovat kunnostettuja ja asuttuja.
Pääsimme nauttimaan myös ihmisten pihoista ja puutarhoista ja 
tarinoimaan ystävällisten raumalaisten kanssa.







13 kommenttia:

  1. Tämä synnytti raumahimon. En ole piiitkään aikaan käynyt Raumalla! Ohi vaan hurauttanut, matkalla Poriin tai Pohjanmaalle. Hieno kaupunki! Kesämatkailu puukaupungeissa on ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, piipahdapa tosiaan Raumalla, kyllä kannattaa käydä tunnelmoimassa. Eka kerta kun kävin Raumalla. Nämä kesäretket ovat sarjassamme Käy-tutustumassa-Suomalaiseen-kaupunkiin. Viime vuonna Turku, jossa olin käynyt varmaankin 30 vuotta sitten ja nyt Rauma. Minkähän kivan kesäkaupungin keksisi ensi vuodeksi?

      Poista
  2. Rauman reissu ei ole koskaan turha reissu, ei, vaikka sataisikin koko ajan. Vanha Rauma on aarre, aivan ihana. Sinne ei ole se "Turun tauti" vanhojen talojen purkutauti siis, levinnyt, vaikka samaa lääniä ovat.
    Onneksi! Rauma on aito helmi. ♥ Kävi vissiin selväksi, että rakastan vanhaa Raumaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, sinä se sanoit Rauma = aarrepaikka. Monella tapaa. Silmä ja sielu nautti ja lepäsi. Rakastetaan Raumaa kumpanenkin. :)

      Poista
  3. Kyll raum oh ain RAUM! Ystävällist sakki ja praakkava kaikkei kans. Vanhall raumall on erityine fiilink ja nii fiinii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiik! Sähän taijatkin olla ehta raumalainen, ku noin hianosti osaat ramankieltäkin. Harmitti, kun liian moni puhui yleiskieltä, ku olis ollu ihana kuulla raumaa. :)

      Poista
  4. Onni olisi tuollainen vanha talo! Raumalla ollaan onneksi ymmärretty historia ja sen säilyminen jälkipolville. Meidän kotikaupaungissa tuntuu, ettei vieläkään oikein ymmärretä ja kova hinku on hävittää mm. vanha upea linja-autoasema historioineen. Rauma on niin todellinen aarreaitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se milijöö kaikkinensa oli tosi virkistävää. En ollut aikasemmin käynyt Raumalla. Huippua oli myös, että me ajauduimme torstai-iltana Jari Sillanpään lauluja kuuntelemaan. Oho! Huippu hauska tyyppi toi Sillanpää. Pieni sisäpiha täynnä TOSI faneja + me kaksi. :D

      Poista
    2. Sillanpää kasvoikin Ruotsissa!! hihii

      Poista
  5. Rauma on minulle täysin tuntematon paikka, mutta tässähän se tuli tutummaksi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntematon paikka oli mullekin, mutta ehdottomasti kannattaa käydä, jos vähänkään tykkää vanhoista taloista ja pihoista. Satututettiin pikavisiittimme pitsiviikoille, jolloin koko Rauma oli täynnä erilaista toimintaa ja ohjelmaa.

      Poista
  6. Párekin Palvelijatar28. heinäkuuta 2014 klo 16.12

    Kun mies oli vielä elossa ja kunnossa meillä oli tapana ajella ex tempore tyyliin kotimaassa. Rauma, Naantali, Hanko, Tammisaari tuli käytyä muutamaan kertaan. Pitsiviikkokin tuli koetuksi. Minulla oli lisäksi Euroopanmatkani. Vaikka minulla oli mökkini, se oli enemmän pitkiä viikonloppuja varten kuin lomien viettoon. Nyt sitten olenkin 'jumissa' kotona enkä enää matkaile. Mutta oikein hyvä näinkin.
    Suomen rannikkokaupungit ovat tutustumisen arvoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on täynnä kauniita kaupunkeja, sattuu kyllä joukkoon muutama vähemmän viihtyisäkin. Kotimaassa on paljon katsottavaa, tarkoitus on koluta myös lähikuntien nähtävyyksiä ja touhuja. Meilläpäin on paljon virkeitä kyliä.

      Kotona minäkin jumitan, koirien kanssa kuten sinäkin. Sinulla on myös Ebba ilopilleri. Minulle ei ole lapsenlapsia suotu. Kesäfiilistellään!

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...