torstai 27. kesäkuuta 2024

Kesäistä menoa

 Hei kesäkuu!

Noh, tosin kesäkuu jo lopuillaan,
mutta kesää on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon.

Kävin kylpylämatkalla Pärnussa.
Ihana pulupariskunta pesi parvekkeen edessä.
Onnistuin ottamaan, mielestäni, mainion pyrähdykuvan.


Kukittu on.
Kuumuus aiheutti, että kukat aukesivat nopeasti
ja kuihtuivat pikaisesti.
Aina ei voi voittaa.



Luontokin on täynnä kukkijoita ja öttiäisiä.
Pihalla vieraili kyy.
Onneksi koira ehti väistämään.
En tykkää.


Neidonhiuspuu on tehnyt tosi kookkaita lehtiä.
Olen onnistunut talvettamaan sen jo kolme kertaa.
Ostin uusia köynnöksiä:
tuoksuköynnös- ja tuliköynnöskuusama sekä Kiinansinisade.


Välillä pitää tarttua ketjusahaan (akkukäyttöinen moottorisaha).
Ehkä trimmerin jälkeen toiseksi suosituin työkaluni.
Saa nauraa.


Miesystävä teki juhannukseksi kakun.
Mansikkainen.


Olen käynyt kesäteatterissa yms. suvitapahtumissa.
Tänään kävin tutustumassa Iittalan naivisteihin
Helmin 9 vuotta, kummityttöni tyttö, kanssa.
Eikö olekin hauska kuva!


 

10 kommenttia:

  1. Todellakin, kesäkuu ihan just ohi. Hieno kuva pulun lennosta 👌 Ihana kuva tuo viimeinen, samaistun kuvan rouvaan🤣

    VastaaPoista
  2. siistiltä näyttää pihassasi kivipolkuineen ja pergoloineen - niin vehreää joka puolella -
    hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Hanna! Vehreää ja kukkivaa, kuivuus vaan nutistaa, niin kasvit kuin ihmiset.

      Poista
  3. Kesään mahtuu onneksi paljon mukavaa. Upea kakku! Ihana tuo naivismimaalaus, niin kuvaava. Puutarhaelämän realismia :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kakku oli oikein kesäisen herkullinen. Olemme puutarhaprinsessoja...

      Poista
  4. Ihanalta kuulostaa kesäsi. Upeita kuvia olet ottanut ja hauska tuokin viimeinen. Ihan kuin minä tuolla takapihalla.
    Neidonhiuspuu on odella kaunis. Ihanan muotoiset lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkulin käsityöt, niin samaa mieltä kanssasi tuosta neidonhiuspuusta, ihanaiset lehdet. Kiitos kuvakehuista! Samaistuin minäkin tuohon hupaisaan tauluun.

      Poista
  5. Monenlaista on kesääsi jo mahtunut! Kesän kukista monet ovat tosiaan jo kuihtuneet, mutta syyshortensia on ainakin meillä jo aloittanut kukintansa kummallisen aikaisin.
    Iittalan näyttelyssä olen joskus käynyt, hyväntuulisuus on tarttuvaa.
    Leppoisaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas sun syyshortensia aikaisessa, Hitunen! Mitäs kukkia meille jää enää syksyksi? Kiitos samoin, sopivan leppoista ja touhukasta heinäkuuta.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...