Oi oi!
Niin vaan on neljä vuotta hurahtanut tässä residenssissä.
Tässä tulee katsaus,
mitä pihapiirissäni on tapahtunut näiden vuosien aikana.
2020-2024
Takapihaa hallitsi neljä suurta puuta, Terijoensalavia.
Oli marjapensaita ja syreeneitä.
Oli marjapensaita ja syreeneitä.
Puut kaadettiin.
Terassilaatat ja laattakivet kierrätin.
Takarajalla oli hyötykasveja kuten mansikoita ja viinimarjapensaita.
Nyt alueella kasvaa kirsikka- ja luumupuu,
sekä ruusuja, sekalainen määrä perennoja ynnä joriineita,
niitä Rengon punaisia.
Nyt alueella kasvaa kirsikka- ja luumupuu,
sekä ruusuja, sekalainen määrä perennoja ynnä joriineita,
niitä Rengon punaisia.
Noh, lisää puita ja puskia.
Nyt tilalla on karviainen, pari mustaherukkaa,
päärynäpuu, pieni ryytimaa, raparperia yms.
Tietysti myös ruusuja ja muita monivuotisia kasveja.
Sulassa sovussa/suloisessa sekamelskassa.
päärynäpuu, pieni ryytimaa, raparperia yms.
Tietysti myös ruusuja ja muita monivuotisia kasveja.
Sulassa sovussa/suloisessa sekamelskassa.
Nurmikkoa oli iso alue,
ja on edelleen,
että koirilla olisi pehmeätä juosta sekä tilaa peuhata.
ja on edelleen,
että koirilla olisi pehmeätä juosta sekä tilaa peuhata.
Oli iso homma nostaa ylös 600 sementtilaattaa,
tasata maa ja asentaa ne takaisin.
tasata maa ja asentaa ne takaisin.
Valtava syreenipensas joutui väistymään,
sillä rakennutin siihen kohtaan grillikatoksen.
Sorapolku kulkee halki pihan.
sillä rakennutin siihen kohtaan grillikatoksen.
Sorapolku kulkee halki pihan.
Pihan kaksi mäntyä jouduin kaadattamaan,
sillä ne pudottivat oksiaan ja neulasiaan.
Sain hyvän määrän polttopuita,
ja runkojen väliin sopii mukavasti riippumatto.
sillä ne pudottivat oksiaan ja neulasiaan.
Sain hyvän määrän polttopuita,
ja runkojen väliin sopii mukavasti riippumatto.
Etupihan aidanteena oli keltainen hanhikki.
Viime kesänä vaihdoin sen pinkkiin angervoon.
Perennat kasvavat kookkaissa ruukuissa.
Viime kesänä vaihdoin sen pinkkiin angervoon.
Perennat kasvavat kookkaissa ruukuissa.
Että tämmöinen neljä vuotta.
En sentään ihan kaikkea ole yksin joutunut ahkertamaan.
Apuna on ollut sukulaisia ja ystäviä,
mistä heille kiitos.
En sentään ihan kaikkea ole yksin joutunut ahkertamaan.
Apuna on ollut sukulaisia ja ystäviä,
mistä heille kiitos.
Koiria oli aluksi kolme,
jäljellä vielä kaksi, Tuisku ja Wiima.
Et ole itsekään laiskana ollut, ystävien avusta huolimatta. Paljon muutoksia, kaikki hyvään suuntaan. Piha on avara ja valoisa ja silti kasvillisuudeltaan rehevä.
VastaaPoistaBetween, kiitti kannustuksesta ja kehuista!
PoistaPaljon muutoksia on tapahtunut neljässä vuodessa tosiaan. Ei uskoisi samaksi pihaksi. Tosi rehevää ja koirillekin tilaa temmeltää. Niin se aika jättää rakkaista lemmikeistä, meillä enää yksi jäljellä.
VastaaPoistaMaatuska, lemmikit ovat rakkaita, ja luopuminen on vaikeaa. Muistoissa...
PoistaTodella paljon on tapahtunut pihapiirissänne neljässä vuodessa. On hienoa, että saa tehtyä itselle mieluisan lopputuloksen ja toiminnot järjestettyä omien tarpeiden mukaan. Koirat saavat iloita nurmikolla ja varmaan pensaiden varjossa on kiva pötkötellä. Iso työ ja hienosti toteutettu!
VastaaPoistaKiitti, Päivi! Koirat tosiaan nauttivat auringosta ja varjopaikoista, sään mukaan. Itse tykkään huilailla Grillilässä työn lomassa. Mukavasti tuli tänä vuonna myös satoa.
PoistaWau, mitkä muutokset ja noin lyhyessä ajassa! Näyttää oikein hyvältä ja viihtyisältä sekä etu- että takapihalla. Meillä on joka vuosi menossa puiden kaatoprojekti, sillä metsittyneellä tontilla niitä riittää, mutta ei kerralla viitsi kaikkia kaataa. Polttopuita ei ole tarvinnut onneksi ostaa, kun niitä on omasta takaa tullut. Nurmikon vähentäminen on myös jatkuva puuha, ja minusta on ihana suunnitella uusia kukkapenkkejä ja istutusalueita. Niillä saa ihan eri tavalla viihtyisyyttä kuin pelkällä nurmikolla. Toki juuri lemmikkien tai lasten takia on hyvä olla nurmikkoakin jonkun verran.
VastaaPoistaTotta, Hitunen, sopivassa suhteessa temmellysnurmikkoa ja kukkapenkkejä. Minullakin suunnitelmissa iso kukkapenkki etupihalle, kun noita siementaimia ja jakotaimia olisi tosi paljon, siis takapihalta etupihalle.
PoistaOhhoh, onpa tullu melkosesti muutosta! Hienon näköstä jälkeä ootte saanu aikaseksi.
VastaaPoistaKiitti kehuista, Teija! Kiva on kupsutella omalla pihalla.
PoistaValtava muutos varsin lyhyessä ajassa! Kaunis piha!
VastaaPoistaJo ekana vuotena piha avautui, kun Terijoensalavat saivat poistumisluvan, Paula.
Poista