keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Olin ojassa

Terve!
Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu, 
kun tarpeeksi vanhaksi elää.
Olin koirien kanssa kuvausreissulla kylillä.
Santatiet olivat mainiossa kunnossa,
eivätkä yhtään liukkaita.
Päätin lähteä toista reittiä kotimatkalle.
Kuuntelin letkeää musiikkia,
nautin valosta,
vauhtia oli noin 50 km/h.

Yhtäkkiä auto lähti seilaamaan kaistalta toiselle.
En painanut jarrua,
koska ajattelin, 
että pyöriminen vain kiihtyy.
Sitten auto lähti pyörimään ympyrää
ja päätyi rysähtäen ojaan nokka tulosuuntaan.

Ainoa ajatukseni oli, että voi kun koiriin ei sattuisi.
Onneksi ei sattunut.
Soitin hinauspalvelun paikalle. 
Avulias autoilija pysähtyi auttamaan,
kuljetti minut koirineni kotiin.
Kylki kipeänä,
mutta hengissä.
Tämä kuvausreissu päättyi ikävästi.





19 kommenttia:

  1. No huh, onneksi et loukkaantunut pahemmin. Täällä ainakin on viikkokausia nuo pienemmät tiet ihan järkyttävän liukkaita. Olen minäkin elämäni aikana pari kertaa pyörähtänyt samalla tavalla, enkä loukannut itteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, kyllä, onnea oli matkassa, ainakin niin ettei tullut vastaantulijoita.

      Poista
  2. Onneksi ei käynyt pahemmin. Nyt on aivan kamalat kelit. Kokemusta on, koska ajan 27.000 km vuodessa. Ikinä ei ole ollut tämmöistä talvea ja näitä kelejä. Olen nyt ajanut 17-vuotta 57 km/suunta tömatkaa päivittäin. (oli muuten ihanaa jäädä joka toiseksi viikoksi eäkkeelle nyt tammikuussa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on kilometrejä minunkin ja autoni mittarissa, ja näin vaan kävi, enkulin käsityöt. Onnellisia eläkeläispäiviä!

      Poista
  3. No onneksi ei käynyt pahemmin! Kelit taitavat olla aika arvaamattomia, ei sellaisia normaaleja talvikelejä. Ihanan aurikoisia kuvia olet kuitenkin päässyt ottamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku, kunpa olisin palanut samaa hiekkatietä pitkin kuin menin, tätä onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Auto menee nähtävästi lunastukseen ja uuteen ei ole varaa. Kiitos!

      Poista
  4. Hui kamala! Onneksi ei käynyt mitään vakavampaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucy ja Roni, koirat säilyivät täysin ehjinä, näin ei olisi, jos auto olisi vielä kellahtanut katolleen, onneksi oli syvä oja ja pysäytti auton sinne. Kylki ja käsi ovat venähtäneet, pienellä päästiin.

      Poista
  5. O-ou! Piänemmät tiät voi tääläkipäi olla iha jäällä, eikä sorastoo tiatuakaa. Onneksi tilanne päättyy hyvi. Auton maharolliset lommot saa korijatuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, oli vain se yksi kohta tiestä jäinen, yllätti todella. Oli vielä kaarre siinä kohtaan. Tuntui epätodelliselta, kun auto lähti pyörimään kuin hyrrä. Auto menee luultavasti lunastukseen, sekin harmittaa, kun oli niin käyttövarma auto, jota oltiin huollettu rakkaudella.

      Poista
    2. Harmi! Et ny sitte nii vähällä päässykkää.

      Poista
  6. No, jopas! Varmasti pelästyit. Onneksi ei käynyt pahasti. Tie lienee ollut jossain kohtaa liukas vai mikä lienee aiheuttanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muu tieosuus oli sulaa, vain kaarteessa oli jäinen pätkä, siitä se auto sitten lähti pyörimään, Kivisen Vilma. Koirat säästyivät vammoitta. Auto menee lunastukseen, näin sain ennakkotietoa. Loppui kuvausretket, sillä ei ole varaa ostaa toista autoa.

      Poista
  7. Onneks ei käynyt mittään vakavaa, huhh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nukkunut viime yönä, Maarit, kun kaikki tuli uniin ja kylkeä särki.

      Poista
  8. Huh, onneksi ei sattunut sinuun vakavammin ja koiratkin säästyivät loukkaantumiselta. Harmi tietysti on menettää luotettava menopeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, auton menetys sapettaa, mutta tosiaan, onneksi vältyttiin ihmis- ja koiravahingoilta.

      Poista
  9. Nämä liukkaat tekee tepposia. Onneksi ei käyny pahemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy lauantaina lähteä potkimaan renkaita, jos löytäisi jonkun kotteron, mihin rahat riittää, Maatuska. Kylki vetristyy, syön särkylääkettä. Kyllä tää tästä...

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...