Joko olet osallistunut Metsänpeitto-kirjan arvontaan?
Vielä ehdit, sillä arvonta suoritetaan maanantaina klo 12.
Oletko järjestelmällinen taimettaja?
Jos, niin sinua voisi kiinnostaa Marttojen sivuilta ladattava kylvöpäiväkirja.
Sääkuvianikin taas näytettiin, oikein kaksin kappalein.
Kuvasin sumuista peltomaisemaa ja kökköä,
kun Wiima-neitokainen kiipesi multakasan päälle,
tuoden kuvaan eloa ja syvyttää.
Yle 1:llä 6.4.
Joutsenkuva puolestaan näytettiin Hämeen uutisissa.
Taustalla hääri pilkkijä koiransa kanssa.
Olin kuvasretkellä veljeni Teemun kanssa,
joten sääkuvaajat kuvasivat toisiaan,
niin että toinen ei keskittymiseltään huomannut mitään.
Veljeni napsima joutsenkuva näytettiin lauantaina Aamu-Tv:ssä,
joten sääkuvaavat sisarukset olivat hyvin edustettuina tellissä.
Teemun kuvaamat joutsenet renkolaisella pellolla.
Miltä tuntuu saada ensimmäinen lapsenlapsi?
Varmasti auvoiselta ja ihanalta.
Minut on adoptoitu mummiksi,
sillä kummityttöni Sinin lapsilla ei ole isovanhempia.
Onpa sykähdyttävän liikuttava tunne ja kokemus,
kun kutsutaan mummiksi.
Tässä mummin mussukan, Helmi 3 vee, piirros mummille.
Noh, osa pihakoristeita taisi jäädä syksyllä keräämättä pois...
Täällä maalla on vielä paikoin jäiset tiet,
joten nelitassuvedolla ja nastakengillä mennään.
Lintujen kevätmuutto on osittain alkanut.
Joten kipinkapin ulos kuvaamaan!
Oi, Helmi 3 vee, on taitava♥.
VastaaPoistaEikös vaan olekin, Hannele Ruusukummusta! Isommatkin lapset tykkäävät piirustella, ja olen saanut heiltä kuvia. Ihania lapsia.
PoistaMummius on ihan huikeaa.
VastaaPoistaNiin söpö piirustus.
Mukavaa sunnuntain jatkoa.
Söpön pikkutytön söpö piirustus, Kruunu Vuokko. Kiitos samoin!
PoistaHienoja kuvia taas jälleen kerran.
VastaaPoistaSinulle on annettu ihana kunniatehtävä toimia mummina. Itselläni on nyt viisi lastenlasta, vanhin 8v ja nuorin 2kk. Elämä päivänsäteet ja valopilkut <3 <3
Kiitos, Maatuska!
PoistaVarmasti omat lapsenlapset ovat rakkainta maailmassa, aivan kuten omat lapsetkin.
Ennätinpäs vielä kirja-arvontaan mukaan. Ei tahdo ehtiä blogimaailmaan tällä kiireisellä työaikakaudella, mutta hyvässä vaiheessa tulin piipahtamaan.
VastaaPoistaIhania luontokuvia taas tosi paljon. Ja Helmin piirrustus on upea! Kyllä se on ihana, että saa olla mummi jollekin pienelle. Ei sen lapsen tarvitse olla sitä omaa perimää. Minusta on nyt kesällä tulossa mumma ja kyllä se tuntuu niin jännittävältä ja ihanalta, että pian meidän joukossamme on pieni vauva ja omasta pojasta on tullut isä.
Oi ihanaa, Sari-mumma! Helmi on nimensä mukainen. Hyvin ehdit mukaan, toivottavasti työt sujuvat ja kiireet tasaantuvat.
PoistaAdoptiomummius on aikamoinen kunnianosoitus.
VastaaPoistaHyviä kuvia. Wilma kökkökasalla naurattaa. Pieni koira haluaa nähdä kauemmaksi.
Kyllä, adoptiomummius on arvokas kokemus, Between.
PoistaKiva, kun sua naurattaa Wiiman kuva, sillä minäkin hymyän aina sitä katsoessani.
Komiat sääkuvat! Aroptiomummius on hyvä keksintö :)
VastaaPoistaKiitti, Navettapiika!
PoistaTästä adoptiomummiudesta tulee iloa niin lapsille kuin minullekin. Varsinkin pieni Helmi-tyttönen kertooa tarhassa mummista ja tyttökoirasta eli meidän Wiimasta.
Ihanaa kun lintujenkin kevät on jo alkanut. Hienoja kuvia.
VastaaPoistaKiitos, Pihan vuosi! Tänään näkyi, ja varsinkin kuului, kaikenlaisia sirkuttelijoita ja tuuttaajia.
PoistaHienosti osaavat joutsenet "poseerata" :) Onnittelut mummiudesta!
VastaaPoistaKiitos, Maarit, ja joutsenet tottuivat kuvaamiseen melko pian, onneksi, koska emme halunneet häiritä niitä liikaa.
PoistaHienoja kuvia :)
VastaaPoistaMukavaa, että tykkäät, Hilu! Kuvaaminen on minulle rakas harrastus.
Poista