sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kansainvälinen Äiti Maan päivä

"YK:n yleiskokous on julistanut huhtikuun 22. päivän
Kansainväliseksi Äiti Maan päiväksi
jotta muistaisimme elää arjessamme harmoniassa luonnon kanssa, 
ja jotta niin nykyisillä kuin myös tulevilla sukupolvilla olisi oikeudenmukainen mahdollisuus elää tasapainoista elämää maapallollamme."


Kyllä, tähän pyrimme!

Eilen kärräsin multaa ja kompostia mieheni avustuksella.
Istutin maa-artisokkia hankkimiini kasvulaatikoihin,
3 kpl 60 x 80 x 20 cm.
Ensin maa-artisokat piti kaivaa ylös väliaikaisesta sijoituspaikastaan,
joka oli jyrkässä Kesälän rinteessä, auringossa.
Hikihän siinä tuli.
Maa-artisokan mukulat ovat maukkaita ja niiden varret kasvavat
korkeiksi huiskuloiksi syksyyn mennessä.

Naapurin Tarja soitti ja kysyi haluanko kottikärryllisen vuorikaunokkeja.
Todellakin halusin, ja ne pääsivät maa-artisokkien tilalle Kesälän rinteeseen.



Työrupeaman jälkeen piti heittäytyä lattialle oikaisemaan selkää.
Välillä kannattaa kokeilla kuvaamiseenkin erilaisia kuvakulmia.




14 kommenttia:

  1. Elintärkeetä tavootteeta!
    Siäläki eilee touhupäivä. Olin koko päiväsyrämmen pihalla ja ny oon sitte lompsees.
    Hyvähän siton välillä kokeella erilaasia kuvakulumia, ettei aiva urauru :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, meillä tääl Suomes on luontoasiat erinomaisesti verrattuna moniin muihin maihin, ja meillä on luontoa kävelymatkan päässä asuitpa missä hyvänsä.
      Tänään onkin harmaa ja kolakka päivä, ei tee mieli isommin pihatöihin, mut voihan sitä välillä huiliakin.

      Poista
  2. Hyvä idea istuttaa maa-artisokat lavoihin. Vuorikaunokki taasen näyttää nätiltä, mutta olen kuullut sen olevan sen verran kova leviämään jokapuolelle siemenistä, joten en ole sellaista pihalleni uskaltanut ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihan vuosi, vuorikaunokki leviää, mutta sen taimet on helppo nyppiä pois ei-toivotuilta-alueilta. Tuommoiseen jyrkkään rinteeseen sopii mainiosti ja saa levitä niin paljon kuin haluaa.

      Poista
  3. Mukavia kuvakulmia :) Sinulla aika kuluu puutarhassa, täällä vielä hanget!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseänikin nauratti, kun katselin kattoa selältäni, Maarit, kokeilemisen arvoinen kuvakulma. Voi himpula, toivottavasti teiltäkin lumet pian sulaa poispoikkeen.

      Poista
  4. Erinomainen nosto YK:lta. Äiti Maa ansaitsee oman päivänäsä.
    Pihahommat ovat raskaita ja selän oikominen iltasella on välillä tarpeen.
    Hauska kuva koirapojista. Äiti Maata taitavat ihastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, selkä tosiaan tahtoo jumittua, kun kyyröttää polvillaan pää alaspäin roikkuen, mutta täytyy roikkua tangossa ja mötköttää lattialle, niin ruoto oikenee.
      Pojat ihastelevat aina Äiti Maata (ja tielläkulkijoita).

      Poista
  5. Äiti Maa ansaitsee ehdottomasti oman päivänsä.
    Hienot kuvat.
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  6. Ilman muuta Äiti Maa ansaitsee oman päivänsä!!

    Kauniita kuvia jälleen ja tuo uusi kuvakulma on mielenkiintoinen! Karvatassut olivat varmaan innoissaan, kun oikaisit selkääsi lattialla :D. Artisokalle olen myös paikkaa hakenut, muhkean maun lisäksi sillä on kaunis kukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein arvasit, Kivipellon Saila, koirakolmikko on oitis kiipeämässä päälläni, kun rojahdan lattialle pitkälleni ja kyllä, maa-artisokkaa käy kevyestä aidanteesta ja kukkakin on kaunis.

      Poista
  7. Ihana katsella kevätkuvia täältä hankien keskeltä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanja, kylmää on meilläkin, vaikka lumet ovat kaikoneet, normi kevät siis.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...