tiistai 10. huhtikuuta 2018

Lintuja, kissoja, koiria sekä lunta

Oho! Maa oli aamulla valkoinen.
Niin ne säät heittelevät näin keväisin.

Lintujen ruokintapaikalla kävi säpinä.
Mustarastas hyppi tavoittelemaan eksoottisempia siemeniä,
sillä olin ripotellut sille maahan tuikitavallista kauraa ja tattaria sekä rusinoita.


Rakkaani!


Varpusetkin ovat tulleet takaisin.


Hmm... kukas se siinä tallustelee ja paisteja vahtaa...


Aamulenkillä hämmästelimme jäätyneitä lätäköitä koirakolmikon kanssa.


Eilen teimme alustavia pihahommia.
Houkuttelin mieheni kaivelemaan kanssani ruohomättäitä sorakäytäviltä.
Kymmenen minuutin kuluttua mieheni tokaisi,
että tämähän on ihan hullun hommaa.
Aivan, ja minä teen sitä joka viikko.
Kivituhka menee vaihtoon,
sillä siinä kasvaa aivan kaikki rikat ja tuppaat.
Onko ehdotuksia?


Eilen näin ensimmäisen leppäkertun.


Tämmöinen oli pihamaisema aamulla.


21 kommenttia:

  1. Voi olla vähän viileää leppäkertulle, kun ei tuota kevättä oikein näy. Lintuja on käynyt lintulaudalla kivasti ja kovasti näyttävät linnunpönttöjä jo varaavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilu, piti taas vetää toppatakin vetoketju tiukasti kiinni ja läntätä pipo kutreille, sillä sää viileni, niinpä luulenkin, että leppäkerttukin kaivautui takaisin kotiinsa odottamaan lämmintä säätä. Lintuja on hauska tarkkailla.

      Poista
  2. Ihania kuvia! EKsyin blogiisi ja alan kyllä heti lukijaksesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tanja, ja lämpimästi tervetuloa! Terkkuja karvalaumallesi.

      Poista
  3. Oletpa saanut jälleen hienoja kuvia. Kiva kun näkyy jo selviä kevään merkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on jo kevät, Anneli A, ja kiitos kuvapalautteestasi. Kurjet ovat saapuneet, mutta en ole onnistunut kuvaamaan niitä, vielä.

      Poista
  4. Minäkin näin eilen ensimmäisen leppäkertun ja pari keltaista perhosta. Ja samanlainen näkymä aukeni aamulla.
    Meillä on yläpihan käytävät kivituhkalla ja olen kurkkua myöten täynnä rikkaruohojen kitkemistä käytäviltä. Haluaisin kiveyksen, mutta se maksaa niin paljon, ettei ole mahdollista. Ehdotin äitienpäivälahjaksi tohoa, jota en ole koskaan rikkaruohoihin kokeillut. Ajattelin kiinnittää kaasupullon "olutkärryihin", jolloin tohon käyttö olisi sujuvampaa ja selkäystävällistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, sinulle tulee onnellinen kesä, kun näit keltaisia perhosia.
      Ostin sähkökäyttöisen tohon, ja se osoittautu turhakkeeksi. Kaasutoho voisi tosiaan olla tehokas, mutta tulen kanssa joutuu olemaan varovainen. Hyvä idea nuo olutkärryt.

      Poista
    2. Pitänee kehittää olutkärryihin perävaunu, jossa kulkee sammutusvälineet eli kastelukannu. Naapureille tulee jälleen hauska kesä vahdatessaan touhujani. Ehkä myyn pääsylippuja ja istuinpaikkoja näytöksiini.

      Poista
  5. Ihanat kuvat. Joko leppäkerttujakin näkyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelärinteellä oli yli 10 astetta lämpöä, enkulin käsityöt, niin leppikset virkosivat, enkulin käsityöt. Kiitti!

      Poista
  6. Hauskat linnut. Täällä on vielä vähän enemmän lunta kuin siellä, mutta eiköhän se pian sula. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan aurinkonpaistetta ja lempeitä yösateita, niin lumet hupenevat silmissä, Puutarhamyyrä.

      Poista
  7. Hyvin luminen oli maisema täällä meilläkin herätessä.
    Suloinen kuva punarinnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punarinta saa hymyn huulille, Kruunu Vuokko, se kun on semmoinen iloinen ja veikeä liikkeissään.

      Poista
  8. Ei lumien siirtely ole yhtään hullun hommaa! Vai olisiko? Kivituhka meidänkin talon etupihalla on murheenkryyni. Ollaan harkittu sen vaihtamista. Joltain puutarha-ihmiseltä siitä kysyin. Hänen mielestään se on ihan hyvä materiaali, kunhan silloin tällöin haraa rikat pois. Näin olen tehnytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivisen Vilma, meidän kivituhka pukkaa tupasta ja rikkaa haraamisesta huolimatta. Alueet ovat myös tosi laajoja, joten käy voimille, eikä polvet enää tahdo kestää jatkuvaa köykkimistä. Huoks.
      Olen ehdottanut karkeampaa soraa tai singeliä (olisi tassuystävällisempää), mutta mies ei ole lämmennyt aiheesta.

      Poista
  9. Hienoja kuvia, Oi leppäkerttu:) Täällä on pari päivää paistanut niin kauniisti aurinko.Leppoisaa viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään eka leppäkerttu, leskenlehti, peipponen ja valkovuokko ovat aina sykähdyttäviä, Päden paja. Kiitos samoin, leppoista ja lämmintä!

      Poista
  10. Tua lumisaret ei tänne asti yltäny, onneksi. Entistäki o iha riittävästi. Mihinäs teirän varpuuset on ollu? Meillon niitä runsain mitoon kaiken aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ettet saanut lisää lunta, Navettapiika. Meidän varpuset häipyvät talveksi, kummallista.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...