maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kuvia, kuvia ja lisää kuvia

Kännykkäkameralla saa yllättävän hyviä lähikuvia.


Pelakuiden joukosta pilkisti syvän punaista.
Talvenselkä taitettu, ja kukinta-aika alkanut.
Ikkunan takana enää vain vähän lunta varjoisilla paikoilla.


Pistokkaista suuri osa mustui ja nääkähtyi.
Seuraavan kerran kokeilen juurruttaa 
pistokkaita vedessä mullan sijaan.
Potit olivat uusia ja käytin taimimultaa,
ei auttanut,
ehkä otin pistokkaat liian aikaisin.


Ulkonakin pullistellaan.
Silmut heräävät valon myötä,
ja meidän koirapoikien pelikausi on avattu.


Otin roppakaupalla sääkuvia.
Mies totesi tästä kuvasta,
että tämä on taidekuva,
ei sääkuva,
kun tausta on epätarkka.


Lintuja tuli kuvattua runsaasti,
sillä joka puolella oli touhukkaita sirkuttajia.


Piha alkaa olla sula.
Jippijaijei!
Kunhan lämpötila nousee 10 asteeseen,
lähden leikkaamaan puskia ja haravoimaan.


Lämmintä ja onnekasta viikkoa, hyvät lukijat!

30 kommenttia:

  1. Tsaijaijai, sinulla sormet syyhyää päästä pihatöihin :) Onkos siellä yhtään routaakaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, paksu routa on vielä maassa, joten pitää odotella ainakin 1,5 kk, ennen kuin pääse maata tonkimaan. Kevät saa mahlat virtaamaan, niin puissa kuin meikämartassa, syksyllä sitten olenkin ihan lamassa.

      Poista
  2. Oho, teillä ei enää ole lunta juuri ollenkaan! Ja pääset jo haravoimaan, täällä lunta vielä puolisen metriä, mutta rinteissä on sulia kohtia.
    Minäkään en ole oikein saanut pelakuita juurrutettua kovin hyvin, olen tullut siihen tulokseen että helpompi saada uusia pelakuita on kasvattaa ne siemenistä. Mutta jos juurrutan, niin vesilasissa mieluummin.
    Hienoja kuvia olet kännykälläkin saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulikki, lumet hupenivat, humpsista vaan, kun ensin satoi vuorokauden ja sitten paistoi aurinko. Äkkiä ne lumet teiltäkin haihtuvat, kunhan aurinko pääsee paistamaan täydeltä terältä.
      Täytyy tosiaan kokeilla pelakuiden juurrutusta vesilasissa. Lehdestä luin, että sitä konstia suositteli myös intohimoinen pelakuuharrastaja.
      Kiitos!

      Poista
  3. Ihanan keväisiä kuvia. Puutarhan heräämistä talviunilta on mukava seurata. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, eilen oli upea päivä ja tuli napsittua satoja kuvia. Kyllä vaan, kevät saa aikaan pöhinää.

      Poista
  4. Myös meidän pieneltä pihalta ovat lumet hävinneet, mutta eipä siellä juuri työtäkään ole. Mökille pitäisi lähteä jo katsastelemaan mitä siellä pitäisi tehdä näin kevään tullen. Todennäköisesti siellä kuitenkin on vielä märkää, joten ei pääse tekemään yhtään mitään. Pitänee vielä hieman odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka lumet ovat huvenneet, niin ei ulkona vielä tarkene tehdä pihahommia, Sari. Annetaan maan kuivua ja sään lämmetä.

      Poista
  5. Koiratkin vaitoavat, että on kevät. Koko talvena Niilo ei pyytänyt päästä takapihalle, mutta nyt taas tykkään naittia siellä aurigosta..:)
    Upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele Ruusukummusta, meilläkin koirapojat paistattelevat keskipäivällä kylkiään terassilla, mutta vielä on vilakkaa, kun routa jäätää. Kiitti! Niilolle terkkuja.

      Poista
  6. Onpa teillä jo keväistä. Pääset kohta puutarhatöihin. - Meillä sataa lunta. Niin virkeiltä näyttävät taimesi. Mukavaa ja pirteää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A, kyllä jo keväiseltä näyttää, ainakin kun tarkastelee maailmaa sisältä käsin. Ulkona on, auringosta huolimatta, vielä kolakkaa.

      Poista
  7. Hyvin on lumet sulaneet! Täällä myös odotellaan puutarhahommiin pääsyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, alapihan rinne alkaa olla kuiva, joten kohta pääsen rapsuttelemaan, sillä sorassa on miljoona vaahteransiementä odottamassa itämistä. Iloa!

      Poista
  8. Kännykällä saa yllättävän hyviä kuvia, kuten huomaan.
    Hienon punainen toi pelargoonian kukka.
    Meillä on kans kevättä, piha vielä jäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, punainen pelakuu on nimeltään Arcoda (tai jotain vastaavaa). On joku keräilypelargonia juuri harvinaisen värinsä vuoksi. Päivät pitenevät ja jäät hupenevat.

      Poista
  9. Tuo vesilasitekniikka ei minulla oikein ole onnistunut, kastan leikatun varren sellaiseen juurrutusjauheeseen ja sitten kosteaan multaan ja se on ollut aika hyvä. Osan pelakuista kasvatin siemenistä, tänä vuonna en niitä laittanut ollenkaan. Pihatyöt meillä jo korkattiin eilen, oli niin upea keli! Koirapojat varmasti nauttivat aurinkoisesta ilmasta, joko he tarkenevat ilman toppatakkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipellon Saila, koirapojat ovat pitäneet toppista vain pakkasilla, nyt ovat juosseet koko vuoden nakkesillaan, villeinä ja vapaina.
      Juurrutusjauheesta olen kyllä lukenut ja olikohan se soodaa, kun pystyi myös käyttämään, täytyykin googlettaa.

      Poista
  10. No jopas on, ihan kevät! :)
    Meillä vielä ainaki puoli metriä lunta, ei pääse pihahommista vielä haaveilemaankaan... kestohangilla lenkkeilty Leimun kans ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija, kestohanget kuulostaa paremmalta kuin rapa. Terkkuja Leimulle!

      Poista
  11. Täälläkin on lumet hyvin sulaneet. Ei kuitenkaan noin lumetonta ole täällä vielä. Ehkäpä viikonlopuksi luvattu lämpö sulattaisi loputkin lumet pois, niin pääsisi kevät kunnolla alkamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan kevättä teille, Puutarhamyyrä. Jännä miten säätilat vaihtelee 75 km säteellä. Entisessä kotikaupungissani tuli lunta 10 cm ja meillä paistoi niin, että häiki.

      Poista
  12. Kiitos! Tykkään kuvistasi ja tuo taidekuva on erityisen hieno, sopiva sääkuvaksikin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko! Sääkuvakin voi olla semmonen, että jättää tilaa mielikuvitukselle.

      Poista
  13. Sulla on alkaneet keväthommelit noiden kukkasten kanssa. Kait se siellä kevättä jo onkin, kun lumetkin noin vähissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumet on meidän seudulla sulanut anhittomiin, aimarii, mutta eipä taida sullakaan enää kunnon hiihtokelejä olla tarjolla. Kevättä kohti!

      Poista
  14. Varsinki kevääsin, harmittaa näi pohojoone asuunpaikka. Siälä on jo nua lumetonta ja meillä näkyy lunta viälä iha liikaa. Pälävipaikkoja toki jo on.
    Pistokkahat menöö mulla aina lasin kautta. Multahan laitettuna kualla kupsahtaavat kuivuutehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, täytyy munkin kokeilla tuota vesilasi jutskaa, josko kasvattaisivat juuria terhakammin kuin multaan tökättynä. Sieltä se kevät tulee, ihan ajallaan ja kiirehtimättä. Maa on jäässä ja joka paikka märkää, joten haravaa ei pääse vielä heiluttelemaan moniin viikkoihin.

      Poista
  15. Oliko sulla kans Lumia? Itsekin otan sillä pihakuvia, vaikka miehellä olisi hieno kamera, jota saisin lainata! Olen vaan niin laiska sitä ottamaan. Meilläkin Sulo on leikkinyt jo pihalla, vaikka meillä vielä jäätä onkin jossain kohdin. Odotan kovasti,että pääsen haravoimaan mökille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivisen Vilma, juu, Lumiahan se mullakin ja oikein hyviä kuvia sillä saa napsittua, tosin mulla ei ole kokemusta muunmerkkisistä kameroista, niin en voi verrata. Känny kulkee aina mukana, olen sillä ottanut kaikki sääkuvanikin. Kohta pihat kuivuu ja päästään koirien kanssa pihailemaan.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...