keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kalusteita, kenkiä ja santalaatikko

Vihdoinkin löysin mieleiset puutarhakalusteet etupihalle.
Kalusteiden harmaanvihreä väri sopii mainiosti vanhaan tiileen.
Aikaisempi kalusteryhmä oli tylsän ruskea ja sulautua seinään värittömänä.
Kysyin marttaystävältäni Tiltulta, että minkälaiset kalusteet meidän etupihalla on.
Hän ei muistanut, eli ruskea kalusteryhmä oli ikävän valju ja huomaamaton.

Ai niin, Martta-lehdessä (6/2015) on mainio juttu Tiltusta otsikolla:
Pystymetsästä miehiselle alalle.
Tämä upea nainen suoritti perhepäivähoitajan työn ohessa
harvesterinkuljettajan ammattitutkinnon.



Saahan aikuisellakin olla santalaatikko?
Mies teki päärynäpuun ympärille paksusta lankusta (omista puista)
minulle leikkimistä varten laatikon,
johon tulee satumainen pienoispuutarha, joskus.


Päärynäpuu vaelsi ja kitui pihallamme.
Nakkasin puun pari vuotta sitten, melko kyllästyneenä sen ranttuiluun,
valkosipulipenkin päähän ja totesin päärynäpuulle,
että seuraava etappi on komposti.
Kuinkas kävikään!
Päärynäpuu juurtui, viihtyy ja kukoistaa.

Ostin korkokengät, ensimmäiset 25 vuoteen.
Kenkien alla on ihanan vihreä metallinen palli,
jonka ostin samalla reissulla kuin ensimmäisenä mainitun puutarharyhmän.
Palleja on kaksi kappaletta ja ne päätyvät todennäköisesti Kesälään.

 

Viime lauantaina rakentelimme puisesta sängynpäädystä takaseinän kaasugrillille.
Ny meilkin rillataan!


Muutama omenapuu tuottaa ensimmäistä satoaan.
Kuvassa Pirje.


12 kommenttia:

  1. Kestääkö nuo pallit istumisen vai ovatko koristeeks ? Ihania omppoja, namskis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, pallit ovat vankat ja kestävät vaikka seisomisenkin. Oli niin houkutteleva väri tuo vihreä, että päätin hankkia grillin eteen. Metalli kestää lämpöä ja roiskeita.

      Ompot on maukkaita, ehkä siksi, että ovat omia. :)

      Poista
  2. Ihanaa, hiekkalaatikko! Lähistön kissat kun kuulevat siitä, niin jo löytyy käyttäjiä...
    Nuo puutarhakalusteet ovat juuri ihan oikean väriset. Aivan kuin luonnossa, kaikki luonnon värithän sopivat toisiinsa "kuin nyrkki jne...".
    En osaisi kuvitellakaan, että olisivat räikeän värisiä. Jos väri olisi joku muu, niin pitäisi tosiaan tarkkaan miettiä, sopiiko vai eikö sovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kih hih, täytyykin katsella mihin käteni tyrkkään... Meidän pihalla hiippailee illalla naapuruston kissoja. Hyvä, kun pitävät hiiret kurissa.

      Kaluston väri on just eikä melkein, niin samaa mieltä kanssasi.

      Poista
  3. Siis todella kauniit kengät ja aivan upea tuo pihakalusto. Kyllä teidän taas kelpaa. Monestihan kasveilla on juuri noin, että kun ne uhkaa heittää roskiin, ne alkavat kukoistaa ja kasvaa. Mulla on toiminut tuo joskus sisäkukilla. Harvoin niille puhun, mutta ilmeisesti uskovat mitä sanotaan! Kyllä oma hiekkalaatikko on tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, ainoat kengät, kun sopivat nivelrikkoisiin jalkohin, ja onneksi sievät. Pihakalusto oikein parkui, että osta minut, osta minut, ja minähän ostin. Sun kukkasi lukevat ajatuksesi, olet kukkakuiskaaja.

      Poista
  4. Vihreä väri sopii todella upeasti yhteen tuon tiiliseinän kanssa!

    VastaaPoista
  5. Myös minun mieleeni ovat nuo hankkimasi pöytä ja tuolit ja sopivat hyvin tiiliseinän eteen. Joskus menee tosi kauan etsiessä kalusteita. Kokemusta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma, eikös olekin hauskaa, kun lopulta törmää siihen oikeaan ja justiinsa omalle pihalle tarkoitettuun kalusteeseen tai tavaraan. Usein käy niin, ettei edes tiedä, mitä hakee, ennenkuin siihen törmää. Sulla on pihallasi se aivan ruosteinen suihkulähde, mahtava löytyö.

      Poista
  6. Hyvin passaa kalusteet tiiliseinän rustiikkiseen olemukseen. Hauska leikkipaikka tuo hiekkalaatikko. Mitäköhän keksit siihen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin sopii, maatuska. Hiekkalaatikkoon tulee koristekiviä ja hienoa santaa ja ja ja... :)

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...