keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Rakkaustarina ja linnunpoikasia

Kylläpä on kevyt olo, kun pihatyöt on tehty,
ja voin kuljailla jouten sekä kuvata rennosti.
Ah autuutta!

Napsin kuvia pihamme linnuista.
Linnunpoikasia oli paljon liikkeellä.
Kiehtovia luontokappaleita.

Vuosisadan rakkaustarina?
Katsoin, kun pikkuvarpunen ojensi toiselle jyvää.
Ihan kuin olisivat suuteloineet.
Ja sitten saapuu takaoikealta toinen ylkä...
Se siitä rakkaustarinasta.


 Satoiko teillä?
Meillä tuli vettä melkein 20 milliä.


 Sitten niitä tipikuvia.
Voi, kun tunnistaisin lintuja paremmin.




 Peili-ikkunaan ei ole vielä yksikään lintu kopsahtanut.
Peili on tarpeeksi himmeä, ja linnut ehtivät jarruttaa nähdessään kuvajaisensa.


Tämä tirppana oli kuvauksellisin.
Tässä sen ilme, kun napattu kärpänen putosi nokasta.
Samettisumakki ja sormustinkukat toimivat taustana.


Eilen kävi mieluisia vieraita, kun ystäväni Tiina tuli kyläilemään
Emma-tyttärensä ja Tara-koiransa kanssa.
Emma on martta jo neljännessä polvessa.
Tuomisina oli vaaleanpunainen hortensia,
 ja niin maukas mustikkapiirakka, että kelpasi miehellenikin.
Molemmat naiset ovat jauhopeukalomarttoja.
Lisäksi Tiina nitkuttelee puikoilla mitä ihanampia käsitöitä,
ja onhan se heidän puutarhakin tietysti upea.

Lähtiessä Tiinan auton takakontti oli täynnä kasveja,
sillä lastasimme kyytiin kasvattamani kannan, lipstikan ja sinipallo-ohdakkeita.
Kävimme myös puutarhamyymälässä, josta Tiina osti
hempeän pinkkejä ranskanruusuja ja vanhanajan pelargonian. 

Hempeää kesää!


14 kommenttia:

  1. Hienosti olet saanut lintuja kuvattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitunen, linnunpojat eivät ole kovin arkoja, pääsee helposti kuvausetäisyydelle. Kiitti!

      Poista
  2. Herttaisia siivekkäitä! Täällä juuri ukkosti niin vietävästi. Vettäkin tuli, en tiedä paljonko, vielä ei uskalla ulos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli kuuma päivä ja illansuussa taivas repesi täälläkin, viherrin.

      Poista
  3. Hianoja lintukuvia! Pikkulintuja, varsinki naaraita o tosi vaikia tunnistaa. Niilläku o monesti nii färitön ulukoasu. Meillä oli aamulla mittaris 15mm. Piti sopivan rauhallista saretta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, kiitos, oman pihan lintuja on mukava kuvata, eikä tarvitse lähteä autolla turuille ja toreille. Rauhallinen sade onkin luonnolle paras, ehtii vesi ihmeytyä hyvin.

      Poista
  4. Lintuja on hauska seurata. Meillä on niin vähän mustikkaa ettei taida saada tänä vuonna edes piirakkaa tehtyä. Vettä tuli tänään alle milli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kyllä vaan, linnut tuovat monella tapaa iloa ja liikettä puutarhaan. Oi oi, kylläpä on teille sattunut huono mustikkavuosi. Toivottavasti saatte vettä enemmän, meinaan jos teilläpäin on ollut samat helteet kuin täällä, niin sade on tarpeeseen.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tosiaan, Maatuska, lintuja seuraaminen on viihdyttävää.

      Poista
  6. Sanoitko, että pihatyöt on nyt tehty! Niinkö on?! Olet tosi taitava lintujen kuvien ottaja. Ei voi kuin ihailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivisen Vilma, tarkoitin, että meidän isoimmat pihatyöt on nyt taputeltu. On ihana ottaa rennommin, kun ei tekemättömät työt vie yöunia. Tosin tuntuu oudolta kävellä pihalla, kun ei ole raskaita kottikärryjä kuormineen työnnettävänä. Opettelen istumaan. Ainakin hetkeksi. :)
      Keksin jo pari uutta toteutettavaa, toinen on jo hyvällä alulla, toinen vasta paperille suunniteltuna. Ehkä ensi vuonna...

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...