tiistai 23. heinäkuuta 2019

Köynnöstukia ja näkösuojia

Koolla on väliä,
ainakin kukkalaatikon koolla ja mittasuhteilla.
Olen mieheni suurella avustuksella,
eli minä suunnittelen ja mies tekee,
tehnyt köynnöstukia ja näkösuojia.

Väliaikaisena purkkina toimi 
ihan reippaan kokoinen kukkalaatikko.
Meidän isolla pihalla kaikki pitää kertoa kymmenellä,
että ne erottuvat ja näkyvät.
Pyysin miestäni tekemään lankuista,
oman pihan puista sahattuja, kukkalaatikon.
Hän tarttui moottorisahaan ja hupsistakeikkaa,
tarpeeksi iso laatikko syntyi vauhdilla.
Meidän bittinikkarista on tullut myös taitava nikkari.
Multaa laatikkoon mahtui yli 250 litraa.


 Sipaisin kukkalaatikon pintaan mustan puunsuoja-aineen.
Laatikossa on mukavan rouheat reunat. 

Näkösuojan keskellä on ruostunut joustinpatja, 
ja molemmille sivuille tulee
veljeni Teemun tekemät koristetikkaat,
joihin tulee köynnöskasveja,
ehkä humalaa ja koiranköynnöstä.


 Tein kyltin, jossa on keraamiset kirjaimet, jotka ostin monta vuotta sitten.
Kyltti liittyy toiseen näkösuojaan.
Siihen tulee keskelle vanha ruskea kellarinovi 
ja molemmille puolille köynnöstuet ruosteisista joustinpatjoista.
Kyltti tulee oveen.
Kokonaisuus tulee sijaitsemaan pienessä arboretumissa alapihalla,
siksi kyltissä lukee PUUtarha.


 Etelänpuoleinen terassi on kuuma kuin paistinuuni.
Kukat alkoivat kärsiä liiasta auringonporotuksesta,
joten ripustin, väliaikaisesti, 
kolme vanhaa valoverhoa hillitsemään kovinta paahdetta.


 Kevyt valoverho hulmusi tuulenvireessä viehkosti.
Pasuunakukan nuput pullistelevat,
tiedossa siis vaaleanpunaista kauneutta.


 Nokat eri suuntiin...


 Linnunpoikanen tuli juomaan tarjoamaani raikasta vettä.
Pisarat ja päänliike,
onnekas kuvanäpsäisy.


16 kommenttia:

  1. Sinä suollat ihan jatkuvalla syötöllä noita hienoja ideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kih hih, joskus sitä hoksaa, ja usein mies jalostaa, tai toisin päin, Kivisen Vilma.

      Poista
  2. Hyvä idea laittaa verhot tuomaan varjoa, taidan tehdä verhot tänään parille kärhölle joita en halua menettää, ovat turhan aurinkoisessa paikassa.

    VastaaPoista
  3. mainio kuva piskuisesta vedenjuojasta!
    istutuslaatikoiden pitääkin olla riittävänisoja, ettei niitä joudu kokoajan kastelemaan. jään innolla odottamaan kuivia PUUtarhasta, kylttikin jo niin kiva.
    mitä parahinta naistenviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Sama työnjako teillä kuin meilläkin :) Ihanat lintukuvat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, Pauliina! Mies mielellään puuhaa itsekseen, kunhan hänelle antaa toimeksiannon. :)

      Poista
  5. Voi kun ihana tipukuva, ja niin ihanan näköistä muutenkin! Onpa muuten huvittava hyttysen-piip tuo tavallisen kokoinen parvekelaatikko tuolla ensin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, on etuoikeus, kun voin ottaa omalla pihalla monipuolisesti lintu- ja luontokuvia. Laitoin köynnöksen juurtumaan parvekelaatikkoon, onneksi ei tarvinnut jäädä siihen nolostelemaan, kun mies teki ensipyytämällä ison laatikon kasveille. Kyllä nyt kelpaa!

      Poista
  6. Hieno laatikko, joka saa pian varmaan täytettäkin kasvamaan. Vaan minkä lajin poikanen on tuo pieni tirppa? Ei meilläpäin ole tuommoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, kunhan tulisi taas kunnon sateet, että kasvit olisivat hyvässä nestejäntevyydessä, että kestävät siirron, niin poimin polkujen reunoilta siementaimia.
      Voi kun mun lintutuntemus on heikkoa, mutta epäilen, että se on kirjosiepon poikanen.

      Poista
  7. Komea laatikko! Meillä on myös tuolla pihamökin takana ruostunut joustinpatja odottamassa ideaa, inspiraatiota ja oikeaa paikkaa. Kauniit lintukuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikko on tyrnä, Anni, ei ihan heti hajoa eikä lahoa.
      Toivottavasti keksit joustinpatjalle mukavan käyttökohteen.
      Kiitos!

      Poista
  8. Hienoja uusia juttuja. Rakenteita tosiaan tarvitsee tehdä. Ja hauskat lintukuvat!

    VastaaPoista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...