tiistai 13. maaliskuuta 2018

Verkkosivupäivittäjän eskari

Minulla on vain muutamia siemenkylvöjä meneillään,
paria laatua tomaatteja, paprikaa, munakoisoa ja mansikoita.
Sain vihdoinkin hankituksi kasvilampun!
Toivotaan, että vähäiset taimeni menestyvät nyt aikaisempia vuosia paremmin.


Pirkko-ystävältä saadut pienet narsissit enteilevät pääsiäistä.


Varikset tähyilevät ilta-auringon suuntaan,
valoa kohden.


Olen taas koulunpenkillä, virtuaalisesti tosin,
Verkkosivupäivittäjän esikoulussa.
Kylläpä tuntuu mukavalta opiskella uutta,
ja kerrata vanhoja oppeja.
Ja nämä opiskelut liittyvät siihen,
että eläkeyhdistyksemme nettisivut muuttavat uudelle alustalle
eli ulkonäkö muuttuu, ja tulevat myös toiminnallisesti helpommiksi
sekä käyttäjäystävällisemmiksi.
Olen paljon vartijana...

Eilen satoi lunta useita senttimetrejä.


15 kommenttia:

  1. Vai uutta oppimassa! Sehän pitää mielenkin virkeänä. Kivoja lintukuvia:varikset ja tintti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivaa aivojumppaa, kun joutuu venyttämään osaamistaan, Kivisen Vilma.
      Kohta alkaa sääkuvissa vilisemään joutsenia ja kurkia. Minä kuvaan vaan näitä tavislintuja, sillä nekin ovat mielenkiintoisia, ainakin omasta mielestäni.

      Poista
  2. Kerrassaan hauska tuo alin kuva. Mitähän tintti miettinee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko, sepä se, hupaisasti tintti tähyilee metallista kamuaan.

      Poista
  3. Kasvilamppu on kyllä ihan mahtava, en pärjäisi ilman sitä. Kun tuo aurinkokin pysyy paksun pilven takana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, sinulla onkin paljon taimia, joten kasvilamppu on enemmän kuin tarpeellinen. Uskon vakaasti, että tomaatintaimeni tänä keväänä ovat vankkoja lisävalon ansiosta.

      Poista
  4. Minusta tuntuu, että tämä koko blogin pitäminen on yhtä aivojumppaa. Aina on joku paikka solmussa ja ratkottavana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku, totta vieköön! Blogi tarjoaa monenlaista haastetta ja viihdykettä.

      Poista
  5. Mullaki on ostoslistalla jonkullaane kasvilamppu. Eiköhän siitä jotaki hyätyä oo.
    Hyvät lintukuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, tämä kasvilamppu on LED-tyyppinen, sitten ostin edullisen koululaisvalaisimen, semmosen pöydän reunaan kiinnitettävän taittovartisen. Näillä mennään kohti valoisaa kevättä!
      Kiitti kehuista!

      Poista
  6. Ihanat kuvat, on nuo taimivauvat vaan suloisia ja tuo alimmaisen kuvan tintti on selvästi tutustumassa uuteen ystävään:) Mukavaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päden paja, taimia on niukanlaisesti, mutta näin nyt tänä keväänä. Tintti yrittää tehdä vaikutusta? Kiitos samoin, blogiystäväiseni!

      Poista
  7. Variskuvassa on kyllä tummanpuhuva taivas. Mitä lie enteillyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha rouva, kuva on otettu viikolla, kun oli kovat pakkaset. Iltarusko ja aamulla oli hyytävän kylmää.

      Poista
  8. hienoja kuvia :)Taimi kasvatus on mukavaa puuhaa.

    VastaaPoista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...