Äitini on 84-vuotias ja tulee toimeen melkein omillaan.
Veljeni käy kerran viikossa kaupassa,
välillä äiti jaksaa lähtee mukaan, välillä ei.
Äiti laittaa itse ruokansa, pesee pyykkinsä
ja useimmiten siivoaakin itse.
Itsellinen ihminen siis.
Hän on sairastellut paljon,
ja hänen päivänsä täyttyvät sairaskertomuksista.
Kaksi vuotta sitten
tehty avosydänleikkaus meinasi koitua hänen kohtalokseen.
Kohtalokas meinasi olla myös maanantai-ilta.
Päivällä äitini valitti väsymystä,
ja kehotin häntä menemään lepäämään.
Vähän ajan päästä hän soitti,
kun lääkärinlausunto ja tutkimustulokset olivat tulleet postitse.
Kävimme sitä yhdessä läpi,
eli kuuntelin ja googletin hänelle vastauksia.
Hemoglobiini oli pudonnut 134:sta 118 parissa viikossa.
kun lääkärinlausunto ja tutkimustulokset olivat tulleet postitse.
Kävimme sitä yhdessä läpi,
eli kuuntelin ja googletin hänelle vastauksia.
Hemoglobiini oli pudonnut 134:sta 118 parissa viikossa.
Iltapäivällä hän soitti,
ja valitti ruokahaluttomuutta.
Vasta illalla klo 20,
hän kertoi asioiden oikean laidan,
eli hänellä oli ollut jo pitkään mustaa ripulia.
Tukkani nousi pystyyn!
Hänellä oli sekava, itkuinen ja heikottava olo.
Sanoin, että nyt täytyy soittaa ambulanssi paikalle.
Äiti inttää vastaan ja haluaa katsoa tilannetta aamuun saakka.
Sanon jyrkän EIn.
Googletan ja luen hänelle, että AINA kun tulee mustaa ulostetta,
pitää viipymättä lähteä hoitoon.
Äitini juputtaa vastaan, kun tukkakin on likainen,
ja hän ei jaksa vaihtaa vaatteita eikä saa sukkia jalkaan.
(Asun 75 kilometrin päässä.)
Minä sanon, että soittaako hän vai minä 112:een.
Hän ei osaa, eikä kykene,
joten soitan hätänumeroon ja annan äitini tiedot.
Sieltä soitetaan äidille, ja pian onkin ambulanssi alaovella,
ja äitini viedään Hämeenlinnaan sairaalaan.
Eikä hetkeäkään liian aikaisin.
Hänellä oli vuotava vatsahaava.
Hemoglobiini oli enää 85, ja hän sai nesteytystä ja kolme pussia verta.
Tiistaina vatsahaava liimattiin, ja vuoto väheni huomattavasti.
Keskiviikkona kävin veljeni ja hänen vaimonsa kanssa tervehtimässä potilasta.
Jututin henkilökuntaa, ja äiti joutuu olemaan sairaalassa ainakin tämän viikkoa,
mahdollisesti vielä pidempäänkin.
Välillä kannattaa olla itsepäinen ja sisukas,
sillä ilman soittoani hätäkeskukseen,
äitini ei taitaisi olla enää elossa...
PS. Tilannekatsaus 10.3.
Äitini vointi on hyvä,
sillä vatsahaava on liimattu onnistuneesti,
ja vuotaa enää vähän.
Maanantaina kolmas tähystys,
jonka jälkeen lääkäri arvioi,
pääsekö äitini kotiin.
Tukkani nousi pystyyn!
Hänellä oli sekava, itkuinen ja heikottava olo.
Sanoin, että nyt täytyy soittaa ambulanssi paikalle.
Äiti inttää vastaan ja haluaa katsoa tilannetta aamuun saakka.
Sanon jyrkän EIn.
Googletan ja luen hänelle, että AINA kun tulee mustaa ulostetta,
pitää viipymättä lähteä hoitoon.
Äitini juputtaa vastaan, kun tukkakin on likainen,
ja hän ei jaksa vaihtaa vaatteita eikä saa sukkia jalkaan.
(Asun 75 kilometrin päässä.)
Minä sanon, että soittaako hän vai minä 112:een.
Hän ei osaa, eikä kykene,
joten soitan hätänumeroon ja annan äitini tiedot.
Sieltä soitetaan äidille, ja pian onkin ambulanssi alaovella,
ja äitini viedään Hämeenlinnaan sairaalaan.
Eikä hetkeäkään liian aikaisin.
Hänellä oli vuotava vatsahaava.
Hemoglobiini oli enää 85, ja hän sai nesteytystä ja kolme pussia verta.
Tiistaina vatsahaava liimattiin, ja vuoto väheni huomattavasti.
Keskiviikkona kävin veljeni ja hänen vaimonsa kanssa tervehtimässä potilasta.
Jututin henkilökuntaa, ja äiti joutuu olemaan sairaalassa ainakin tämän viikkoa,
mahdollisesti vielä pidempäänkin.
Välillä kannattaa olla itsepäinen ja sisukas,
sillä ilman soittoani hätäkeskukseen,
äitini ei taitaisi olla enää elossa...
PS. Tilannekatsaus 10.3.
Äitini vointi on hyvä,
sillä vatsahaava on liimattu onnistuneesti,
ja vuotaa enää vähän.
Maanantaina kolmas tähystys,
jonka jälkeen lääkäri arvioi,
pääsekö äitini kotiin.
Onneksi olit päättäväinen hoidon suhteen! Onneksi sairaalassa myös tilanne otettiin vakavasti. Toivottavasti äitisi toipuu pian ja voi jatkaa varsin itsellistä elämäänsä. Oma isäni täyttää ensi viikolla 77 vuotta. Hän on tehnyt ns. kuolemaa 45 vuotta. Lapsena otin sen todesta ja ajattelin, että kun on niin sairas, niin täytyy ne päivät olla luetut. Varsinkin kun siihen sairauteen ja tulevaan pikaiseen kuolemaan vedottiin alituiseen! Kyllä sitä jotain 15-vuotiaana tajusi jo tilanteen onneksi. Se oli surkeaa, että isäni jätti elämänsä elämättä odotellessaan.
VastaaPoistaOnneksi, Tillariina K. Hmm... sinulla näyttää olevan samanlainen tilanne isäsi kanssa kuin minulla äitini kanssa...
PoistaParanemista äidillesi.Tämmöisen valittajan kohdalla niin kuin Tillariina mainitsi niin sit jos onkin tosi kysymyksessä niin lähipiirin onkin vaikeampi uskoa et missä mennään,nim.kokemusta on.
VastaaPoistaPihakeiju, näinhän se on, välillä sitä väsyy jatkuvaan valitukseen, mutta yritän ajatella, että turha on yrittää toista muuttaa, jokainen on semmoinen kuin on.
PoistaMinun anoppini on 86 ja hyvin vielä yksinään toimeentuleva. Joskus ollaan mekin jouduttu soittamaan ambulanssia, mutta onneksi hän on tällä hetkellä aika terveenä. Kuulo on sen verran huonontunut, että hän ei kuule (kahden) kännykän pirinää, jos puhelin on toisessa huoneessa. Joskus se unohtuu takin taskuun tai pesuhuoneeseen. Ja silloin joudutaan lähtee kattomaan, onko joku hätä. Onneksi meillä on vain 20 km matkaa. Sitkeitä sissejä nuo vanhukset, niin teilläkin!
VastaaPoistaEeviregina, kyllä, sitä hätääntyy, jos ei saa puhelimella kiinni, ja on hälytettävä apujoukkoja pimputtamaan ovikelloa ja kolkuttelemaan ovea. Olisin halunnut hankkia hänelle hälytysrannekkeen, mutta äitini ei pitänyt sitä tarpeellisena.
PoistaOnni onnettomuudessa! Hyvä, että sait äitisi sairaalaan! Parastahan se on vanhemmille ihmisille, jos pysyvät pitkään omatoimisina ja saavat apua, kun tarttevat.
VastaaPoistaMaarit, kyllä se koti on tosiaan paras paikka asua, silloin kun ihminen tulee vielä hyvin toimeen, vaivoistaan huolimatta, avustettuna. Äitini ei onneksi kärsi yksinäisyydestä, sillä hän soittaa ja juttelee puhelimitse siskonsa kanssa, ja hänellä on vielä pari naapuria, jotka käyvät kylässä.
PoistaOnneksi Äitisi pääsi hoitoon ja onni, että ampulanssi otti hänet kyytiin. Tiedän muutaan tapauksen, kun vanhuksia ei "huolita" ampulanssiin.
VastaaPoistaOma Isäni täyttää ensikuussa 88 vuotta ja olen todella onnellinen, että asun muutaman kilometrin päässä. Olen meinaan muutamana iltana ajat hänen luokseen, kun en ole puhelimella saanut häntä kiinni. Kerrankin kesällä oli nukkunut ulkona keinussa ja juuri heräännnyt, kun pöllähin paikalle....välillä televisio huutaa niin kovaan , ettei kuule puhelimen pirinää ja milloin mitäkin..:)
Hannele Ruusukummusta, onneksi Suomessa on hyvä terveydenhoito, eli ei tarvitse olla vakuutuksia ja paksua lompakkoa, että pääsee hoitoon.
PoistaLyhyt välimatka on etu, silloin pääsee tosiaan piipahtamalla katsomaan omaisen vointia. Sitä aina hätääntyy, että mitä on tapahtunut, kun äiti/isä ei vastaa puhelimeen.
Monet vanhukset ovat melkoisia jääräpäitä! Onneksi olit sisukas!
VastaaPoistaKivisen Vilma, olemme äitini kanssa molemmat jääräpäitä, jolloin yhteenotoilta ei säästytätä. Nyt voitin!
PoistaHuh! Onneksi tajusit mihinä mennähän. Monilla o vaikia myäntää, etton kipiä ja yrittää sinnitellä kotona viimmeesehen asti.
VastaaPoistaNavettapiika, näinhän se on, että suurennellaan pieniä asioita ja pienenellään suuria ongelmia. Näin kävi taas meilläkin. Ja onhan se tietysti niinkin, että kun on jatkuvasti kipuja, niin ei sitten enää itsekään tunnista, että tulee raja vastaan.
PoistaNo huh - onneksi apu tuli ajoissa paikalle! Minulla on vähän samanlainen tilanne, että ainoana elossa olevana lapsena koitan huoltaa syöpäsairasta, yksin elävää äitiäni yli 100 kilometrin päähän.
VastaaPoistaTita, pitkät välimatkat ovat hankalia ja on pakko etähoitaa asioita. Onneksi veli asuu lyhyemmän matkan päässä ja hoitaa kauppa- ja apteekkiasiat. Sinulla tilanne on toisin, jaksamista molemmille.
PoistaSiämentäjä ajoo pihahan, nii jäi toivottamata, Hyvää naistenpäivää! Ja äiteelles pikaaset paranemiset :)
VastaaPoistaKiitos ja kiitos samoin, Navettapiika! Ja terkut myös siementäjälle.
PoistaOlipa hurja tilanne. Onneksi olit tiukkana ja äitisi pääsi ajoissa hoitoon. Itse jeesaan parhaillaan muistisairasta isääni ja odotan äitiä sairaalasta kotiin. Äidille tehtiin eilen luuydintutkimus, eikä tutkimushaava mennytkään hoitoon. Vein äidin ensiavun kautta Meilahden päivystykseen. Hetki sitten kuulin äidin pääsevän pian kotiin. Aamulla olin isän kanssa Meilahden silmäklinikalla ja heti hänet kotiin tuotuani uusi reissu äidin kanssa. Tällaista on nyt ollut pari vuotta, mutta tämän vuoden alusta tahti on kiihtynyt ja kolme tiukkaa omaishoitopäivää viikossa alkaa olla enemmän, kuin normaalia. Tänään minulla olisi ollut konsertti-ilta Musiikkitalossa, vaan pakko oli jättää väliin. Äiti täyttää keväällä 85 vuotta ja isä maanantaina 90 v. Onneksi asun vartin ajomatkan päässä ja pystyn järjestämään itseni arkenakin vanhempieni avuksi. Muuten tämä olisi täysin mahdoton yhtälö.
VastaaPoistaHyvää naistenpäivää sinulle ja kaikille äideistään (ja isistään) huolehtiville tyttärille!
Between, kiitos samoin!
PoistaVanhuus ei aina ole iloinen asia, ei vanhuksille, eikä omaisille. Kukaan meistä ei pysty osaansa valitsemaan. En osaa sanoa, onko muistisairaus oikeastaan vielä pahempi kuin ruumilliset sairaudet, voisin kuvitella, että toisaalta on, jos ihmisen minuus katoaa. Voimia sinulle ja omaisillesi!
Äitisi on onnekas, kun hänellä on sinut <3
VastaaPoistaSatu, joskus näinkin. En ole äitini lempilapsi, kun olen huono kuuntelemaan hänen valituksiaan päivästä toiseen ja yleensä lopetan asioiden vatvomisen lyhyeen. Yritän saada häntä näkemään päivissä iloisia asioita, yleensä turhaa.
PoistaOlipa upeaa, että olit niin sinnikäs ja soitit - äidit usein odottavat aamuun ja nyt se ilmiselvästi olisi ollut kohtalokasta! Jokaisella on enkeli ja äitisi enkeli olit sinä!
VastaaPoistaIhanaista Naistenpäivää teille molemmille!
Kiitos, Kiviepellon Saila, ja ihanaista Naistenpäivää myös sinulle!
PoistaJoskus kannattaa olla jääräpää. Kyllä äiti kiitteli, kun oli pari päivää sairaalassa toipunut.
Voi hyvänen aika! Parempaa vointia äidillesi! Hienosti toimit!!
VastaaPoistaNyt on kaikki hyvin, Pauliina, ja äiti saa asianmukaista hoitoa. Kiitos!
PoistaHienoa, että äitisi sai ajoissa apua. Kiitos sinun.
VastaaPoistaAika tipalle tämä juttu kyllä meni, Kruunu Vuokko. Joskus on hyötyä, että on sinnikäs ja äksy. :)
PoistaOnneksi olit tiukkana ja äitisi pääsi hoitoon, on varmasti hyvässä hoidossa♥ Toivotaan pikaista paranemista♥
VastaaPoistaKiitos, Päden paja! Äiti voi tosi hyvin, sai jo väriäkin kasvoilleen.
PoistaVoi näitä päättäväisiä vanhuksia. Onneksi olit vielä päättäväisempi tässä tilanteessa. Tunnen tuskan, kun oma äitini on 82-vuotias ja muiati aiheuttaa kaikenlaisia ei niin kivoja-tilanteita.
VastaaPoistaAnsu, kukaan meistä ei tiedä, onneksi, mitä vanhuus tuo mukanaan omalle kohdalle. Pitäisi olla pitkämielinen, mutta valitettavasti minulla on joissain asioissa lyhyt pinna. Nyt kyllä jääräpäisyyteni palkittiin.
PoistaOnneksi pidit pääsi ja soitit hätäkeskukseen! Pelastit varmasti äitisi hengen. Toivottavasti hänen vointinsa kohenee. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaÄidin vointi on vakaa, sillä haava on saatu liimattua melkein vuotamattomaksi, Tiiu. Kiitos, ja oikein mukavaa viikonloppua!
PoistaJoskus sitä vain on toimittava.
VastaaPoistaOmillaan toimeen tulevat ovat, no niin, tottuneet tulemaan toimeen, itsepäisestikin. Silloin on hyvä kun on joku, joka ottaa ohjat käsiinsä - hyvä kun kertoi vaivan. Kaikilla ei näin hyvin ole.
Hyvä kun äiti sai hoitoa.
Äiti on hyvässä hoidossa, Mitä Milloinkin, ja toipumassa hyvin. On oikein tyytyväisen oloinen. Maanantaina uusinta tähystykset ja sitten arvio, milloin hän pääsee kotiin. Onneksi tilanne kääntyi parhain päin.
Poista