sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Suojasäätä ja sääkuvia

Selvittiin kovista pakkasista.
Huh huh, aloin jo tulla mökkihöperöksi,
sillä kuvausreissut jäivät lyhyiksi,
enkä pystynyt ottamaan koiria lenkeille mukaan.

Tällä viikolla oli onni myötäinen,
ja sääkuvistani pääsi kolme näytille.
Orava-kuva aloitti viikon Yle Hämeessä
ja pilkkijät näytettiin perjantaina.


Lisäksi perjantaina lumisateinen kuvani näkyi YLEn
klo 20.30 uutisten taustakuvana sääosuudessa.


Lauantaina jatkui sopuisat säät,
ja kävimme koirien kanssa pitkästä aikaa
Saaren kansanpuistossa.
Wiima-tyttö poseeraa nätisti.


Lupasin olla kuvaamatta,
mutta pakkohan se oli muutama kuva napsaista.
Sulaa ja sumua.


Kuivajärven rannassa oli mystisiä reikiä.


Ystäväni Tiina kävi kyläilemässä Emma tyttärensä kanssa.
Hieman jännitin, kuinka 12-vuotias rauhallinen Tara-koira,
ja meidän villi Wiima tulevat juttuun,
mutta turhaan jännitin.
Tytöt olivat heti somiksessa.
Sain kimpun värikkäitä tulppaaneja.
Kohta on esikoiden aika...


16 kommenttia:

  1. kauniit maisemat ja tosiaan outoja ja kiinnostavia reikiä jäässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, rannan tuntumassa on matalasti vettä, niin luulisi sen jäätyvän ensimmäisenä ja sulavan viimeiseksi.

      Poista
  2. Ihania kuvia :) Ihanaa, että pakkaset hellittivät! Kivaa sunnuntaita Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatiaiskanasen Elämää, suojasäällä pääsevät sinun kanasetkin pihalle. Kiitos samoin!

      Poista
  3. Hyvän färiset tulput ja hianot sääkuvat oot taas onnistunu ottamahan. Onneksi sää lauhtuu, eres hetkeksi. Kyllä niitä pakkaasia riittiki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, tuommoiset moniväriset kimput ovat minunkin mieleeni. Nautitaan näistä suojasäistä!

      Poista
  4. Huomasin tuon pääuutisten säätaustana olleen kuvan. Kuviesi bongaamisesta onkin tullut uusi harrastus uutisten seuraamisen oheen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet harrastukset tekevät hyvää aivoille, Between. Noin minulle kurssilla kerrotiin ja lisäksi pitää rikkoa rajojaan, sekä käydä mukavuusalueensa ulkopuolella. Kovasti yritän.

      Poista
  5. Sääkuvasi ovat tosiaankin aivan ihania, ja tykkään kuvissa usein esiityvistä mäyriksistä ja muista eläinkunnan edustajista. Ne tuovat kuvaan aina elämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, kiitti! Ottaisin mieluusti vain semmoisia (sää)kuvia, joissa olisi eläimiä tai ihmisiä.

      Poista
  6. Hienoja kuvia ja ihania tulppaaneja! Mukavaa talvipäivää♥

    VastaaPoista
  7. Voi harmi, kun en huomannut katsoa perjantain uutisia. Katson usein tarkkaan, että näkyykö sinun kuvia 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näet sitten joku toinen kerta, Ansu, mutta mukavaa, että tarkkailet sääkuvia, ja toivottavasti kuviani vielä huolitaan uutisiin, joka viikko niitä kyllä lähettelen. :)

      Poista
  8. Tänään tosiaan vaikutti jo ihanan keväiseltä, kun ei palellut ja linnut lauloivat vimmatusti! Jäällä vielä tuntee, että on talvi. Kivan kimpun sait!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku, kyllä vaan, leuto sää sai vipinää linnuissa. Tikka pärisyttää puussa ja etsii puolisoa, fasaanit parveilevat yms. Kimppu on tosi nätti.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...