Auvoista

Selkä, polvet ja peukalot paukkuvat iloisesti,

kun tämä puutarhaharrastaja

tonkii, rapsuttaa, saksii ja kärrää.

Kyllä on auvoista!

Illalla Nukkumatti tulee varkain ja kutsumatta.

Muista osallistua kirja-arvontaan, Sisaret 1918.

Osallistu arvontaan - voita historiallinen sarjakuvakirja

Olen lukenut ja katsellut, ihastellut ja vähän myös murhemielellä ollut,

Sisaret 1918 -sarjakuva-albumin äärellä.

Voit lukea tunnelmiani lukukokemuksesta edellisestä postauksesta.

Kustantaja Arktinen Banaani lahjoitti yhden kirjan blogini arvontaan.

Tutkija Reetta Laitisen, ja 10 sarjakuvataitelijan,
teos on poikkeuksellisen,
sillä sen tarinat perustuvat sisällisodan kokeneiden naisten muistelmiin.
Totesin jo aiemmin, että sota on ruma sana.
Sodasta kertovan kirjan olettaisi olevan myös ruma,
mutta Sisaret 1918 -kirja on kaunis ja lumoava.

Kommentoi ja olet mukana arvonnassa.
Onnea arvontaan!

Arvonta päättyy 11.5. klo 18.

Luin kirjan: Sisaret 1918, toimittanut Reetta Laitinen

Sisaret 1918 historiallisen sarjakuvateoksen on toimittanut Kansan Arkiston tutkija Reetta Laitinen. Kustantaja on Arktinen Banaani, mikä on erikoistunut sarjakuviin. ISBN 978-952-270-386-6, sivuja 112, julkaisuvuosi 2018.

Albumin taiteilijat ovat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen ja Tiitu Takalo. He toimivat vuoden 1918 kansalaissotaan liittyvien muistelmien tulkitsijoina.

Reetta Laitinen oli valinnut teokseen seitsemän naisen, osa lapsia, muistelmat. He olivat Ida Brusi (o.s. Riuttu), Ida Kujala, Maija Landén, Emmi Lehtonen, Mandi Mäki, Martta Tuominen (o.s. Neiberg) ja Hulda Äijälä. Laitinen luonnehtii tarinoita pelastuneiden ja selviytyjien muistikuviksi ja tulkinnoiksi.

Sota on ruma sana. Sodasta kertovan kirjan olettaisi olevan myös ruma, mutta Sisaret 1918 -kirja on kaunis ja lumoava. Kirja ei kuitenkaan ole herttainen eikä pikkusievä. Sen tarinat ovat riipaisevia, näinhän sodan todellisuus on. Kookas kirja antaa tilaa tasokkaalle kuvakerronnalle, joka kuljettaa tarinoita ja tuo ne lähelle.

Olemme tottuneet tarkastelemaan sotia miesten kautta, mutta tässä teoksessa ääneen ovat päässeet naiset. Vuonna 1918 oli kysymys sisällissodasta, jossa vastakkain olivat hallituksen joukot eli valkoiset sekä (hallituksen mielestä) kapinalliset eli punaiset. Seitsemän tarinoista on punaisia ja kolme tarinaa on valkoisia. Kirja ei mielestäni ole kannan otto puolesta eikä vastaan, ja siksi se sopii luettavaksi kaikille historiasta ja kuvataiteesta kiinnostuneille.

Mielestäni kirja on, paitsi upea kuvateos, myös kertomus naisista valintojen edessä yhteiskunnassa, mikä eli murrosta ja mikä ei ollut vielä tasa-arvoinen, vaikka naiset olivatkin saaneet äänioikeuden 1906. Sarjakuva-albumi Sisaret 2018 tarjoaa poikkeuksellista luettavaa, katsottavaa ja ajateltavaa.

"Kymmenen kertomusta ei kuvaa koko sotaa tai sen

kokeneita naisia eikä näin ole tarkoituskaan. Jokainen

kertoja on tulkinnut oman tarinansa ja tarinan

tulkitsee sen piirtäjä. Lukijan tehtävä on antaa tulkinta

tulkinnan tulkinnasta. Se ei ole totuus tapahtumasta

mutta se on eräs kertomus ihmisyydestä." Sivu 7.

Sisaret 1918 -albumin taustalla on Elsa-anoppini 

nuorena naisena tekemä ryijy.

Elsa syntyi vuonna 1916, 

joten hän näki ja koki elämänsä aikana kolme sotaa.

Hän menehtyi 101,5 vuotiaana juuri ennen pääsiäistä tänä vuonna.

Annukka Leppänen, Martta (sivu 41).

Emmi Nieminen, Mandi (sivu 67).

Sumua ja kastepisaroita

Olen kitunut kurkunpääntulehduksen pauloissa yli viikon,

hyljemäinen yskä ja vetelyys seuralaisinani.

Maanantaina, heti klo 7 jälkeen,

kuitenkin repäisin itseni liikkeelle ja

pakkasin autoon Wiima-koiran ja kameran.

Suunnistimme Saaren kansanpuistoon,

sillä sumu teki maisemista kiehtovia.

 Koiranpentu hämmästeli sumua,

ja tämä kuva päätyi Hämeen uutisten sääkuvaksi.

Lokit kisailivat kivellä.

 Kastepisaroita oli kerääntynyt hämähäkinverkkoihin.

Oli kuvauksellinen ja hiljainen aamu.

Sääkuvana 3.5. Hämeen uutisissa.

Luin kirjan: Kevään varjo, Timo Saarto

Timo Saarron historiallinen rikosromaani Kevään varjo kertoo tapahtumista, jotka sijoittuvat huhtikuuhun 1918. Kirjan julkaisija on Karisto oy, ISBN 978-951-23-6433-6, julkaisuvuosi 2018, sivuja 264.

Vaikka juuri siirryimme toukokuun puolelle, niin palataan ajassa taaksepäin 100 vuotta ja huhtikuuhun. Kirjan tapahtumat käynnistyivät keskiviikkona 3. huhtikuuta ja päättyvät sunnuntaihin 14. huhtikuuta. Noihin kahteen viikkoon mahtui paljon pelkoa, vihaa ja petosta, ankaria taisteluja punaisten ja valkoisten välillä, taisteluissa olivat mukana myös venäläiset ja saksalaiset, nälkää sekä puutetta ja muutama selvittämätön kuolemantapaus, joita miliisilaitoksen etsivä Leo Waara lähti ratkaisemaan.

Kevään varjo on itsenäinen jatkumo Timo Saarron edelliseen teokseen, Kuoleman kuukausi, mikä voitti Vuoden johtolanka 2018 -palkinnon. Kevään varjo kuljettaa meidän keskelle itsenäistyneen Suomen kolme kuukautta kestänyttä sisällissotaa. Tapahtumapaikkana on kovia kokenut Helsinki.

Timo Saarto on tarinassaan sekoittanut mielenkiintoisesti faktaa fiktioon. Kirjan juoni on monisäikeinen, jännittävä ja tietysti myös sotaisa. Ihailen Saarron kuvailevaa kirjoitustapaa ja tuoreita kieli- ja mielikuvia. Kirja tarjoaa varmasti kirjoitetun ja mielikuvituksellisen seikkailun historian tyrskyihin. Keväästä 1918 jäi niin pitkä varjo, että se on kantanut meidän päiviimme saakka...

"Ruumissaatto lähti liikkeelle Koleraparakeilta. Ammatti-
kuntien ja työväenyhdistysten liput liehuivat hiljaa kevättuules-
sa, torvisoittokunta puhalsi ilmoille haikeita poloneeseja ja tun-
nelaa kohottavia marsseja. Omaiset, kunniavartiosto ja hevosten
vetämissä mustissa rattaissa lepäävät ruumiit etenevät kulkueen
kärjessä. Reitti kulki keskikaupungille ja sieltä Läntistä Heikin-
katua ja Viertotietä kohti Mäntymäkeä, missä sankarivainajat
peiteltäisiin yhteishautaan.
Anders Autio seurasi ruumissaattoa Vanhan ylioppilastalon
edessä. Hän halusi päästä selvyyteen punaisten mielialoista. Vai-
kutti siltä, että he olivat autuaallisen tietämättömiä saksalaisten
lähestymisestä." Sivulta 39.

Luin kirjan: Metsänpeitto, Sanna Hukkanen ja Inkeri Aula

Sarjakuvataitelija ja kuvittaja Sanna Hukkanen ja kulttuuriantropologi (FL) Inkeri Aula ovat Metsänpeitto-albumin tekijät. Kirja koostuu yhdeksästä sarjakuvasta, joiden teemana ovat puut ja niihin liittyvät uskomukset.

Kirjan kustantaja on Arktinen Banaani. ISBN 978-952-270-385-9, julkaisuvuosi 2018, sivuja 166.

Minkälainen kirja syntyy, kun taiteilija ja tutkija tekevät yhteistyötä? Metsänpeitto-kirja on kiehtova taideteos, jossa kuvat ja kansanperinne tukevat toisiaan. Kirja kertoo luonnosta elävänä kokonaisuutena.

Oletko eksynyt metsään? Tutut polut näyttävät vierailta, äänet vaimenevat, ehkä jopa hätäännyt. Perimätiedon mukaan olet joutunut silloin metsänpeittoon eli maahisten ja metsänhaltijoiden valtaan. Nämä kansanperinnetarinat ovat olleet ennen muinoin monelle totta. Metsänpeitto-kirjan sarjakuvat tuovat nämä uskomukset meille näkyviksi sanoin ja kuvin sekä kertomuksin ja runoin.

Kantavana teemana kirjassa ovat puut, ikivanha haapa, karsikkomänty, pyhä pihlaja, muinainen metsälehmus, noitien leppä, suojeleva koivu, shamanistinen kuusi ja tarunhohtoinen tammi. Rakastan puita, aivan kaikkia puita, joten kotoperäisiin puihimme liittyvät kertomukset ja uskomukset ovat kiehtovaa luettavaa, myös ne vähän pelottavat ja surulliset. Kuvat puolestaan johdattelevat katsojansa uusiin ulottuvuuksiin. Kuvat alkavat elää mielessä ja niistä löytää joka katselukerralla uusia yksityiskohtia ja sävyjä. Olisiko kuviin kätketty metsänpeiton taikaa...

Sanna Hukkanen ja Inkeri Aula "Ymmärrys monimuotoisen metsän elintärkeästä arvosta on maailman yhteistä kulttuuriperintöä."

Metsänpeitto-albumi on mielestäni virkistä ja sisällökäs luku- ja katselunautinto. Kirja sopii erinomaisesti meille luontoihmisille, niin metsässä vaeltajille, hyötyliikkujille kuin kotipuutarhureille. Metsä on aina ollut iso osa Suomen kansantaloutta ja hyvinvointia, niin ennen kuin nyt ja varmasti myös tulevaisuudessa.

Isälläni oli osuva neuvo,

kun eksyt metsään,

silloin pitää lähteä suorinta tietä kotiin.

Karvainen kuvausapulainen oli heti auliina paikalla,
kun kuvasin Metsäpeitto-kirjaa pihallamme.

Kansainvälinen Äiti Maan päivä

"YK:n yleiskokous on julistanut huhtikuun 22. päivän
Kansainväliseksi Äiti Maan päiväksi, 

jotta muistaisimme elää arjessamme harmoniassa luonnon kanssa, 

ja jotta niin nykyisillä kuin myös tulevilla sukupolvilla olisi oikeudenmukainen mahdollisuus elää tasapainoista elämää maapallollamme."

Kyllä, tähän pyrimme!

Eilen kärräsin multaa ja kompostia mieheni avustuksella.
Istutin maa-artisokkia hankkimiini kasvulaatikoihin,
3 kpl 60 x 80 x 20 cm.
Ensin maa-artisokat piti kaivaa ylös väliaikaisesta sijoituspaikastaan,
joka oli jyrkässä Kesälän rinteessä, auringossa.
Hikihän siinä tuli.
Maa-artisokan mukulat ovat maukkaita ja niiden varret kasvavat
korkeiksi huiskuloiksi syksyyn mennessä.

Naapurin Tarja soitti ja kysyi haluanko kottikärryllisen vuorikaunokkeja.
Todellakin halusin, ja ne pääsivät maa-artisokkien tilalle Kesälän rinteeseen.

Työrupeaman jälkeen piti heittäytyä lattialle oikaisemaan selkää.
Välillä kannattaa kokeilla kuvaamiseenkin erilaisia kuvakulmia.