Koko perhe bloggaa

Meidän perheellä on yhteinen harrastus: bloggaaminen.

Toki harrastamme muutakin, kuten koirien kanssa ulkoilua,

pihatöitä ja lukemista.

Lisäksi mieheni harrastaa musiikkia ja minä kirjoittamista.

Miehelläni (elämäni rakkaus) on musiikkiblogi, Ekelo musiikki/music.

Hän perusti juuri työhönsä, IT-ala, liittyvän blogin.

Tuemme ja autamme toisiamme eli minä otan ja annan miehelleni valokuvia

elävöittämään hänen blogejaan ja hän puolestaan antaa minulle musiikkia ja

kielioppineuvoja. Hyvin menee!

Koiramme, Tuuliset Pojat, bloggaavat myös,

Myrskyn ja Tuiskun pihapiiri.

Niiden blogi on suositumpi kuin mieheni ja minun blogini yhteensä.

Viime vuonna koirapoikiemme blogi ylsi kolmannelle sijalle

Cision Suomen top 10 -lemmibogeissa.

Lukijat ovat jakaneet koirapojille useita lempinimiä:

Puhurit

Tuuliset Pojat

Tuulipojat

Tyrsky ja Muisku

Sähikäiset

Tornadot

 Peltokuvia, eri aika päivästä, erilainen tunnelma.

Vaatehuoneen remppa aloitettu

Maanantaina käynnistin vaatehuoneeni rempan.

Koko päivä meni siihen, kun kannoin vaatteita, 

kenkiä ja muuta (vaatehuoneelle kuulumatonta?) tavaraa 

vierashuoneeseen säilytykseen.

Tiistaina pääsin tekemään pohjatöitä ja 

sain sipaistua ensimmäisen maalikerroksen kattoon ja seiniin.
Oli minulla pari apupoikaakin häiriköimässä auttamassa.
Lue tästä.

Tänään on tarkoitus maalata toinen kerros ja tapetoida ikkunaseinä.

Kyllä tuli raikasta!

Lattialaminaatti on vielä kaupassa...

Piipahdin välillä ulkona valokylvyssä,

kameran kanssa, tottakai.

Taitavat kädet, luova mieli ja innostus

Olen aina ihaillut ihmisiä, 

jotka tuottavat käsillään laadukasta, käytännöllistä ja kaunista,

unohtamatta ekologisuutta ja kotimaisuutta.

Kuulun käsityöluokkaan tumpelo

ja kirvestä hennompi työkalu taittuu käsissäni mutkille.

 

Kävin lauantaina katsomassa kankaanpainantaa Rykkerissä,

joka sijaitsee Forssassa upeassa vanhassa tiilikiinteistössä, Puuvillakadulla.

Iloiset, ja asiastaan innostuneet, ammattilaiset avasivat

ystävälleni Pirkolle ja minulle (+ muille katsojille) kankaanpainannan tekniikoita.

Kyllä, ostin uuden tunikan, kun Rykkerin vaatteissa on A-linja eli

erityisen sopiva vähän pyöreälle ihmiselle...

Pirkko oli kuullut, kun eräs rouvakatsoja oli todennut,

että pitäähän sitä mahaa olla sen verran, 

ettei mekko hakkaa ja tartu reisiin kiinni.

Perjantaisella Helsingin reissulla ostin Saia Ikävalkolta bambikorvikset.

Sillä ihminen, joka kerää kaikenlaisia bambeja ja

käy kuumana hassuihin korviksiin,

tuskin jättää ostamatta näiden yhdistelmää. Vai kuinka?

  

Lauantaina teimme, no siis Pirkko teki ja minä kuvasin,

sulhaspiirakoita. Piirakat olivat maittavia ja ruokaisia,

eikä tykötarpeet maksaneet paljon:

voita, puuroamatonta riisiä, ruisjauhoja ja vähän suolaa.

On se vaan kätevää, kun meillä on erilaisia taitoja.

Suomi 98 vuotta

...Isänmaani on lippu ja laulu, itku ja nauru,
rukous ja kirous,
syntyminen ja kuoleminen,
työnteko, viha ja rakkaus.
Se on Sibeliuksen sinfonia ja Porilaisten marssi,
mutta se on myös suvivirsi ja Monosen Satumaa-tango
haikeasti haitarilla soitettuna...

(Rakkaudentunnustus isänmaalle/Raili Malmberg)

12 000 askelta

Mitä näet Helsingistä, jos otat 12 000 askelta?

Matkan päätarkoitus oli käydä katsomassa Ateneumissa valokuvaaja Henri Cartier-Bressonin mustavalkoista kuvatuotantoa. Huima kuvaaja ja näyttely! C-B:n ajatus kuvaamisestaan oli suunnilleen niin, että ensin sommitellaan kohde ja sitten jäädään odottamaan, että jotain tapahtuu.

Yllä oleva kuva, jossa Henna (vasemmalla) ja Kaija luovat kuvaani syvyyttä ja aitoutta (katso ilmeet), on tarkoitus olla kunnianosoitus C-B:lle. Meillä on lystikästä ja riemullista. Kuva otettu Senaatintorilla.

Esplanadin puisto oli tulvillaan valoa.

Kävimme myös maailmanpyörässä.

Pitäähän sitä kaikkea kokeilla, kun pääsee Isoon Kaupunkiin

(tosin kävin yli 20 vuotta töissä Helsingissä, joten kaupunki on tutuhko).

Alla on kuva, kun olimme maailmanpyörän korkeimmalla kohdalla.

Loistava valoshow Kauppatorille päin.

12 000 askeleeseen mahtui paljon jouluisia elämyksiä.

Laatuisa seura, maukas ruoka ja kahvittelut, 

mitä muuta voi reissulta enää toivoakaan?

Valo virkistää

Voi mahotonta, kun ihminen ihan nuortuu ja vetristyy, kun aurinko paistaa.

Näppärästi muutama pakkasaste ja kuratiet kuivina,

siispä kävin koirapoikien kanssa pitkillä lenkuroilla.

 Tutut pellot ja järvi.

Aina vaan niiden kuvaaminen kiehtoo.

 

 Jäätyneet ja värinsä menettäneet lehdet olivat mielestäni kuvauksellisia.

Sisällä aurinko helli kasveja.

Oikella oleva huonekuusi jatkaa kasvuaan,

leveyssuunnassa. Kohta tulee ahdasta.

Tapaaminen Henrin kanssa

Olen menossa perjantaina, 4.12., 

katsomaan Henri Cartier-Bressonin

huimia valokuvia Ateneumiin.

Upeeta, mahtavaa, aivan huippua!

Alla on yksi oma lempparivalokuvani,

jonka olen ottanut vuonna 1992.

Kuvassa on kummityttöni Sini, veljeni tytär.

Kuva ei ole lavastettu, vaan napsin tytöstä kuvia,

kun hän leikki ja jutusteli omiaan.

Kävimme yhdessä taidenäyttelyissä, museoissa ja retkillä.

Nauroimme ja hassuttelimme...