sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Luin kirjan: Revolverisydän, Simone Buchholz

Sain Kustantamo Huipusta luettavakseni Revolverisydän-nimisen dekkarin.
Huippu julkaisee laadukkaasti suomennettua saksankielistä kirjallisuutta.
Saksankielinen alkuteos Revolverherz on ilmestynyt vuonna 2008.
Anne Kilven suomennos on tältä keväältä.
ISBN 978-952-69098-2-0.

Ich liebe dieses Buch!
Sormituntuma kirjaan, ja sen sivuihin, oli silkkinen.
Revolverisydän piti napakasti otteessaan, alusta loppuun, kuin puupuristin.

Tykästyin välittömästi kirjan naispäähenkilöön,
reippaan räväkkään itselliseen syyttäjä Chastity Rileyhyn.
Riley on särmikäs,
ulkokuoreltaan kova,
särkyneen sydämen sankaritar.

Murha on synkkä asia,
sarjamurhat vielä synkempiä.
Keväinen Hampuri muuttuu hyiseksi,
kun Elben rannalta löytyy
vaaleansiniseen peruukkiin puettu murhattu nainen,
eikä hän jää ainoaksi uhriksi...

Miksi peruukit ja miksi uhrit ovat läheisen kapakan tanssijatyttöjä?
Chas Riley ryhtyy selvittämään rikosvyyhteä poliisitiiminsä kanssa.
Tupakoiva ja ahkerasti naukkaileva Riley
joutuu tunnemyrskyn keskelle,
saaden särön panssariinsa.
Löytyykö murhaaja,
tarttuuko Riley rakkauteen,
sen saat lukea itse.

Pidin Buchholzin napakasta kirjoitustyylistä.
Hänellä oli tuoreita ilmaisuja (vanhaksi kirjaksi),
huumori nauratti aidosti ja juoni kantoi.
Suosittelen! Erilainen ja raikas dekkari.
Onneksi kirja on vasta ensimmäinen osa,
joten saamme luettavaksemme lisää
Simone Buchholzin taiturimaisesti kirjoitettuja rikosromaaneja.


10 kommenttia:

  1. Uusi tuttavuus, kiitos esittelystä. Täytyykin laittaa lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa, Between, soljuvaa tekstiä, tuoreita ilmaisuja. Sekin on mukavaa, että kirja on alunperin saksalainen. Melko harvinaista?

      Poista
  2. Vautsi,tämä täytyykin lainata!Koko lukeminen on jumittunut ja olenkin kaivannut jotain uutta ja piristävää dekkareiden joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainaa ihmeessä, Mamma A.! Mukava yllätys, kielikuvat freesejä.

      Poista
  3. Saattaisi hyvinkin tulla luetuksi, sillä luen dekkareita aika ajoin.

    VastaaPoista
  4. Hei, mitä tarkoitat sillä että kirja on "vanha"? Teos on julkaistu Saksassa 2008 ja suomeksi tänä vuonna eli 2019? Suomentaja Anne Kilpi on toki saattanut käyttää ihan tuoreitakin nykysuomen ilmauksia kirjoittaessaan teosta suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi! Suomentaja Kilpi on todellakin käyttänyt tuoreita ilmaisuja. Jos kirja on kirjoitettu 11 vuotta sitten, niin kyllähän se jo päivitystä vähän kaipaakin, että istuu tähän päivään, kun kysymyksessä ei kuitenkaan ole historiallinen romaani. Olemme siis samaa mieltä...

      Poista
    2. No, 11 vuotta on aika lyhyt aika kielen kehitystä ajatellen. Uusia sanoja ja ilmauksia tietenkin tulee kieleen koko ajan, joku ilmiö mistä emme olleet kuulleetkaan vielä kymmenen vuotta sitten voi nykypäivänä olla kaikkien huulilla. Suomentaja ei "päivitä" alkuteoksen kieltä, vaan hän vaihtaa sen kaikki ilmaukset oman äidinkielensä ilmauksiin. Jos siis halutaan arvioida sitä, miten tuoreita ilmauksia kirjailija Buchholz käyttää, pitäisi lukea saksankielinen kirja.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...