sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Risutalkoot ja erikoinen vieras työhuoneessa

Minulla on ollut käynnissä yhden naisen ja kolmen koiran risutalkoot.
Vanha jalava kaadettiin syksyllä,
ja oksia sekä risuja on ihan kiitettävästi.


Osa pölleistä on halkomatta,
mutta taidankin säästää muutaman kukkapurkkien korokkeiksi.
Myrsky on kaivanut syviä istutuskuoppia.
Äipän apulainen...


 Puun varjossa kasvoi kuunliljoja, isotöyhtöangervoja, koristevattuja,
ruusuangervoja ja muita vaatimattomissa oloissa kasvavia kasveja.
Nyt alueelle paistaa aurinko, eli siitä tuli melko paahteinen paikka,
joten täytyy katsoa menevätkö kasvit vaihtoon.

Pyysin metsuria jättämään kannon noin metriseksi,
sillä tarkoitukseni on panna sen päälle patsas tai iso kukkaruukku. 
Sivelin ruskeaa puunsuoja-ainetta kannon pinnalle.


 Lammen vesi täytyy pumpata pois,
että pääsen puhdistamaan lammen pohjan.
Kasteluvedelle alkaa olla tarvetta,
sillä meillä ei ole satanut lainkaan,
vaan aurinko on helottanut aamusta iltaan.


Kohta taidetaan päästä vastan tekoon?


Istuin tietokoneen ääressä, kun näkökenttääni nousi pieni kuono.
Iik!
Onneksi oli vain sisilisko, jonka pyydystin rasiaan ja vein ulos.
Olimme kavereita, sillä sisilisko ei katkaissut hännänpäätänsä.


14 kommenttia:

  1. Suloinen sisilisko. Meillä niitä näkyy harmittavan vähän, luulen kissojen olevan siihen syyllisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kissan mielestä sisilisko on varmasti hauska saalistettava, sitä en tiedä, että syökö kissa sissareita.

      Poista
  2. Upea luonnon henkilöitymä sinua kävi tervehtimässä! Joskus luin, että nekin ovat suojeltuja ja vaarassa hävitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila, meillä näkyy mukavasti sisiliskoja ja vesiliskoja, pihalla on niille suotuisia paikkoja.

      Poista
  3. Kaverin 3vuotias lyhyt karvainen mäyräkoira Eki on Vieri hoidossa kuukauden kun isäntä on työ komennuksella hoidamme ekiä ja hänen tarpeitaan yhdessä on hienoa kun on korvike kunnes oma mäytäkoira tulee heinäkuussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouni, varmasti Eki on tyytyväinen, kun saa hyvää hoitoa. Pian se heinäkuu koittaa ja pentu tulee taloon...

      Poista
  4. Toi sun lampi on niin hurmaava! Meidän Sulo ei pentuaikojen jälkeen ole onneksi kaivanut yhtään kuoppaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivisen Vilma, lampi on nätti ja käytännöllinen, kun siitä saa kasteluvettä. Hyvä Sulo!

      Poista
  5. sisiliskot ovat veikeitä ja vikkelä liikkeisiä. kummallisesti niitä aina kavahdan, kun äkisti näkee jonkin vilahtavan, pelkään nimittäin käärmeitä...
    tuosta kannosta tuleekin oiva alusta niin patsaalle kuin kukkapurkillekkin miten vain. mitä aiot tehdä risuille? itse olen ollut myös risusavotassa. nyt on jo valmiina pitkä pätkä risuaitaa.
    edellinen postauksesi oli mielenkiintoinen linkkeineen ja minulle myös kovin ajankohtainen, olenhan jäämässä piakkoin ansaituille eläkepäiville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, Ilona, aina sitä säpsähtää, kun joku eläin luonnossa sähäkästi liikkuu, täällä toinen käärmekammoinen.
      Risuaitaa suunnittelin, mutta miehen mielestä se on epäsiistin näköinen. Pöh.
      Ihania eläkepäiviä!

      Poista
  6. Siinä sai temmeltää, että tuan alueen saitta putsatuksi. Voi ku saiski apulaaset kaivamahan oikeesta paikoosta. Kuunlilijalle voi tulla kuumat oltavat. No, ohan mullaki niitä auringos, riippuu vähä lajikkehesta. Ihana lammikko, josta saaki kätevästi valamihiksi lämmitettyä kasteluvettä. En muista, koska olisin nähäny sisiliskon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, valitettavasti nämä karvapöksyt kaivavat useimmiten juuri sieltä, mistä ei pitäisi, joten täytyy aina käydä tarkastamassa onko kukat juuret ylös- vai alaspäin. :)
      Lammikkoon tulee katolta sadevedet, kätevää tosiaan.

      Poista
  7. Vekkuli eläin on sisilisko. Sillä on rankka keino selvitä esim. pälkähästä. kiipeliin joutuessaan se katkaisee häntänsä. Aika ovelaa, vaan mitä ei tekisi henkensä edestä.
    Lammikkosi on nätti.Tuossa keinussapa somaa istuskella hellepäivinä, mikäli malttaa. Kovasti ovat touhukavereita nuo koirulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pihan sisiliskoilla on kaikilla hännät tallella, joten koirat eivät ole ahdistelleet niitä, aimarii.
      Eilen illalla aloimme pumpata lampea tyhjäksi. Joka keväinen toimenpide, että pohjalta saa kerättyä lietteet ja koirien pallot pois. Lammessamme elää vesiliskoja, joten niille täytyy säästää vettä tynnyreihin, jotka puhdistuksen jälkeen kaadamme takaisin lampeen. Koirista on paljon iloa, enimmäkseen.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...