sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Niin kaunista, että pakahduttaa

Tiedättehän sen pakahduttavan onnen tunteen,
kun kaikki ympärilläsi on kaunista,
hetki jolloin sielu on levossa ja sopusoinnussa?

Noh, usein tuo tunne valtaa minut,
kun käyn Korteniemen perinnetilalla.
Olen syntynyt samantapaiseen sähköttömään torppaan,
mäen tömpäreelle, tosin meillä ei ollut järveä,
joten jokin lapsuuden aikainen tunnetila pulpahtaa esille.

Aion tänä kesänä viettää kokonaisen päivän,
isojen eväiden kanssa, Korteniemellä kuvaten,
yksin omissa ajatuksissani.

Juhannuspäivänä Korteniemellä näytti tämmöiseltä:




12 kommenttia:

  1. Todella ihanalta vaikuttava paikka, jossa runsaasti menneen ajan historian havinaa.

    VastaaPoista
  2. Tunnelmallinen paikka! Juuri juhannukseen täydellinen. Tuo on tosi, että lapsuudenmaisemissa sitä hengähtää eri tavalla kuin muualla. Oli sitten kaupunkimaisema tai mikä vain, mutta se tuttuus on niin rentouttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, se tuttuus varmaankin on sen onnentunteen salaisuus. Juhannusruusun tuoksu, ylipäätään tuoksut, saavat samantapaisen tunnetilan aikaiseksi.

      Poista
  3. Pakahduttaa pelkkä kuvien katselu. Niin kaunis on maa.

    VastaaPoista
  4. Hieno paikka. Tuon täytyy jonkun pitää avoinna yleisölle tiettyyn aikaan, muuten kaikki hienot tavarat katoais.
    Noissa vanhoissa tuvissa on tietty tunnelma, jopa tuoksu. Ihmetellen katsoo jotain pientä mökkiä tykötarpeinnen, miten siellä oikeasti on pystytty huushollaamaan! Kapeassa laverissa on nukkunut neljä, viiskin lasta. Pantaspa nykyajan lapset semmoseen, ei onnistuis.
    Voi tuolla sinulle riittää kuvattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska, kyllä, paikalla on keväästä syksyyn henkilökuntaa, sillä tilalla on lampaita, kanoja ja lehmiä, joita täytyy hoitaa.
      Tunnelma ja tuoksut ovat tosiaan ainutkertaisia, onneksi tämmöisiä paikkoja on vielä ja Korteniemi on maksuton retkipaikka. Ajattele!

      Poista
  5. Niin kaunis ja tunnelmallinen paikka❤ Ihanat lapsuus muistot mummolasta tulvahti mieleen! Mukavaa sunnuntai-iltaa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päden paja, perinnetilalla on kaikki kohdillaan, on ne suomalaisetkin ymmärtäneet feng shuin päälle, eikä vaan kiinalaiset. :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Korteniemellä voi astua ajassa piiitkälle taaksepäin, enkulin käsityöt.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...