Aamu alkaa runolla

Vaikka en itse osaa kirjoittaa runoja,

niin osaan iloita muiden runotuksista.

Pääsen nauttimaan lähes jokainen aamu

tuottelijaan sanataiteilija Justin Larman 

ajatelmista ja runoista Facebookissa.

Hänen nimimerkkinsä on Runovaari.

Sain luvan julkaista tämän aamuisen runon.

Yhtä aikaa kaihoisa ja toiveikas.

Lisää aatoksia kirjoista ja kirjallisuudesta,

sillä Kotiliesi-lehden nettisivuilla oli 

hilpeä ja herättävä (myös hilpeyttä herättävä) kirjan takakansi-sanasto.

Mitä teet, kun mietit, vaivautuisitko lukemaan käsiisi osuneen kirjan? Katsot, mitä teoksen takakansi lupaa?
Nyt tarkkana! Älä mene lankaan!
Ei takakansitekstissä suoranaisesti valehdella. Mutta tiettyjä mielikuvia siinä maalaillaan, ihan pokkana. Takakansi on kirjoitettu siinä mielessä, että sinua, potentiaalista lukijaa, vietellään kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Pieni takakansi-sanasto

Polveileva. Teos sisältää noin seitsemän sekavaa juonta, mikä ei ollut kirjailijan tarkoitus.

Runollinen. Juu en lue. Ohutta yläpilveä.

Vimmainen. Taas yksi nuori mies tykittää slangilla tarinaa siitä, kuinka raisua on naukata kaljaa.

Hauska. No ei ole, jos se pitää varta vasten mainita.

Oivaltava. Sellainen söpö ja ohut kirjanen, joka ”kertoo itseään suuremman tarinan”.

Koskettava. Laskelmoidun lälly.

Latautunut. Voi voi, kirjailija se siinä oksentaa omia angstejaan muiden niskaan.

Yllättävä. Lue: keinotekoinen.

Rehellinen. Kaikki kirjailijan tuttavat tunnistavat tekstistä itsensä ja toisensa. Aiheuttaa lukijassa myötähäpeää.

Sadunomainen. Njääh, en usko yksisarvisiin.

Hurja. Juoni sisältää epäuskottavia käänteitä, jotka yritetään selittää tällä termillä.

Vavisuttava. Nyt ne ovat päättäneet itkettää lukijaa oikein kunnolla. En suostu.

Taattua laatua. Haukotus. Kirjailija toistaa sitä samaa puuduttavaa tyyliä, jota hänen kaikki aiemmat 15 kirjaansa ovat olleet.