Noh, minulla aina ollut sivuparta, valkoista untuvaista poskipielissä. Itseäni ne eivät ole haitanneet, mutta joskus minulle huomautellaan niistä. Pörröttyvät mukavasti, kun on kylmä. Hih.
Tänään repäisin ja kävin kosmetologilla ja otin poskiparranpoiston sokeroinnilla. Auts. Oikeasti se ei sattanut aivan hirmuisesti ja lopputulos oli yllättävä. Leukapieleni näkyvät. Saas nähdä käynkö joskus toistekin.
En aio ilahduttaa teitä naamani ennen ja jälkeen kuvilla, vaan näillä:
Minua alkoi hymyilyttää..meinaan kun meillä suvun naisilla on kaikilla myös tuollaista vaaleaa haituvaa korvan alla kasvoissa. Hieman iäkkäämmillä naisilla pakkaa nenän allekkin tulemaan..
VastaaPoistaMahtoi kirpasta tuollainen käsittely..kasvaako pian takaisin?
Hih, ollaan sitten samiksia. Onneksi meidän parrat ovat vaaleita. En ole uskaltanut niille tehdä koskaan mitään, kun pelkäsin parran pörhistyvän ja lähtevän huimaan kasvuun. Olispa kyllä näky!
PoistaJotkut kuulema käy kerran kuukaudessa, mutta tuskin itse käyn kuin pari kertaa vuodessa, jos sitäkään. Sokeroinnin ei pitäisi vankistaa partaa, koska ne repäistää (kuulostaapa kivuliaalta) juurinen. Toivottavasti näin, ettei minun tarvitse ostaa partakonetta.
Onnea sileille poskille!" ;);)
VastaaPoistaHmm... vielä kun keksisivät, miten sokeroidaan rypyt sileiksi. :D
PoistaOnneksi ei ole ainakaan vielä tuota mainitsemaasi ongelmaa. Toivon, että kosmetologin käsittelystä saat pitkäaikaisen avun. Kauniit kollaasikuvat.
VastaaPoistaVaaleista haituvista ei ole isommin haittaa, ehkä tämä sokerointi menee kohdallani kokeilun piikkiin. Mähän lupasin kokeilla kahta uutta asiaa vuosittain. :D
PoistaOlen mielissäni, että tykkäsit kuvistani, Kruunu Vuokko!
Hih, mä niin odotin ennen ja jälkeen kuvia ;) No onhan nuo kukat kivoja!
VastaaPoistaKih hih, mä arvasin, että sä ootit. Oliskohan ne olleet kenellekään voimaannuttavia. :)
PoistaHeh, minulla kasvaa yksi tai kaksi sellaista vaaleaa, mutta vähäsen tukevampaa karvaa alaleuassa. Nypsin niitä itsekseni aina kuin muistan ja näen, että taas on kasvanut. Toivottavasti se sokerointi ei sattunut huikeasti. Itsehän tuon homman voisi varmaan hoitaa sellaisilla vahausliuskoilla, joilla jotkut nypsivät esim. säärikarvojaan. Ehkä on kuitenkin parempi antaa kosmetologin hoitaa asia. Mukavaa loppuviikkoa, M-L
VastaaPoistaKääk, mulla on Marja-Leena, ihan samanlainen jouhi. Huomasin sen pari vuotta sitten, ja karva oli ainakin kolme senttiä pitkä ja kiharainen. Sen jälkeen olen älynnyt katsoa peiliin hieman tarkemmin.
PoistaSokerointi sattui vähemmän kuin oletin. Kihelmöi kyllä jälkikäteen, mutta rauhoittui nopeasti, kun kosmetologi levitti voiteita naamalleni.
Pitäisikö onnitella parrattomuudesta ;-)
VastaaPoistaTotta puhuen, täälläkin ollaan kodikkaan karvaisia, säärikarvoistani voisi ehkä kutoa jotain kotikutoista, hihi. Niin kauan kuin eivät olen Ransun säärikarvojen mitoissa ja tuuheudessa, ovat kai asiat hyvin.
Kih hih hih...
PoistaOllaan, Saila, vissiin enemmän tämmösiä luomutyttöjä, kun muakaan ei isommin haittaa sääri- eikä muutkaan karvotukset. Pidetään sen verran huoli, että teillä on kissapojat karvasempia kuin sä ja meillä koirapoikien turkki vähän tuuheampi kuin minun.
Minunkin pitäisi poistattaa leuan alta ohutta nukkaa. Koskeeko kovasti?
VastaaPoistaIhanaa alkavaa viikoloppua sinulle.
Ei koske, käy kokeilemassa tätä sokerointia, vai onkohan se oikeasti jotakin hunajasokerisekoitusta. En ole varma. Ero oli kyllä ihan silmin havaittavissa.
PoistaOikein suloista viikonloppua sulle, enkulin käsityöt!
Voi, onko se yleistäkin? Olen luullut olevan ainoa vaaleahahtuvainen alaposki :D
VastaaPoistaAnorektiokoille alkaa kasvaa hentoista karvaa, koska elimistö suojautuu kylmyyttä vastaan. Olen luullut poskihahtuvien johtuneen siitä, että minulla oli teini-iässä jonkinasteinen syömishäiriö, vaikken ollutkaan anorektikko saman nykypäiväisessä merkityksessä. Siihen aikaan ei noihin asioihin kiinnitetty pienessä maalaiskunnassa mitään huomiota. Koulukaveri oli bulimikko ja kertoi aina käyneensä aamuisin sekä lenkillä että oksennuksella. Ei me osattu pitää sitä sairautena.
Pitäisikö kysäistä kulmienlaiton yhteydessä tuosta sokeroinnista? Hmmm... Olen vaalea, joten ihokarvat eivät näy poskissa, ei käsivarsissa. Kulmakarvat käyn värjäyttämässä aina silloin tällöin, kun niitäkään ei muuten kukaan huomaa.
Ryppyjä ei tarvitse siloittaa, elämän pitää näkyä!
Ihanaa viikonloppua meille aikuiset naiset!
Aikku, voin todeta, että meitä vaaleahaituvaisia on varmasti täällä Suomenniemellä useita. Onneksi.
PoistaEn ole anorektikko, päinvastoin, mutta totta on, että heillä ilmeisesti häiriintyy hormoonitoiminta jotekin. Voi, voi, todella ikävä sairaus. Itse painoin teini-iässä 42 kg, pituus 157 cm, joten melko hoikka tyttö olin minäkin. Panttasin syömistä, kuten sinäkin.
Kysy ihmeessä. Luulisin, että kulmiakin voidaan sokeroida, ei ehkä kuitenkaan mitään paksuja karvoja? Kulmiin minäkin laitan kampaajalla lisäväriä, kohottaa ilmettä ja piristää oloa.
Samaa mieltä rypyistä. Ei haittaa ja kunnialla kannamme ikääntymisen, joka ei muuten ole mikään tauti tai tuomio.
Todella ihanaa viikonloppua meille aikuiset naiset!
Minulla on ihan pikkuista, vaaleaa viiksikarvaa. Jos olisin mies, saisin varmasti ajella partaa pari kertaa päivässä. Isälläni on nimittäin erittäin komeat viikset. Perinnöllisyydellä lienee näppinsä tässäkin asiassa.
VastaaPoistaOma isäni oli tummatukkainen ja ruskeasilmäinen, mulla sinisest silmät ja hiirenväriset hiukset. Viiksienkin uhalla olisin mieluusti ottanut isäni värimaailman. :)
PoistaKuulostaa kivuliaalta touhulta, mutta mitäpäs nainen ei kestäisi jne... Minulle on vanhemmiten alkanut kasvaa ylähuulen sivulle viiksikarvoja, vieläpä tummia sellaisia. Niitä tulee pinseteillä nypittyä, ja se sattuu niin vietävästi.
VastaaPoistaSamaten tykkään kotioloissa kuljeskella mukavissa retkuissa, mutta töihin joutuu oikein katsomaan, mitä päälleen laittaisi. Joskus ihan hävettää kotona ovikellon soidessa mennä ovea aukaisemaan, kun asu voi olla aika kamalan näköinen:)
Hah hah haa, mä niin tiedän tuon tunteen, kun ovikello soi ja ovipielessä seisoo tuntematon, joka katsoo sua päästä varpaisiin. Tutut ovat tottuneet mun lötköpötköasuihin, eikä ilmekään värähdä.
PoistaNyppiminen tosiaan hieman kirpaisee ja taitaa olla niin, että meidän jokaisen kipukynnys on niin erilainen, joten yksi toteaa ettei tunnu missään ja toisella valuu silmistä vedet. Auttaiskohan niihin viiksikarvoihin sokerointi? Mä olen ymmärtänyt, että karvojen kasvu vähenee, jopa ehkä tyrehtyy, sinnikkäällä sokeroinnilla. Voin kyllä olla myös mainonnan uhri. :D
Joo, olisipa ollut hauska nähdä ne ennen ja jälkeen kuvat, mutta menköön tämän kerran kuvattomana kertomuksena. Meikäläinen on aina joutunut ajelemaan jaloista karvoja, mutta vanhemmiten nekin näyttävät vähenevän. Ehkä painopiste siirtyy yläpäähän, toivottavasti kuitenkaan ei. Sinulla on kauniita ja hyvinvoivia viherkasveja. Mukavinta on kotona oleskella mahdollisimman venyvissä ja puristamattomissa vaatteissa. On sitten fiinimpi olo, kun jonnekin lähtiessä pukee nätimmät kamat päälle. Meillä oli lapsena kova kuri ja aina piti vaihtaa kotivaatteet koulusta kotiin tultua. Sillä tavoin säästettiin kouluvaatteita; ja tuo tapa on jäänyt niin tiukasti korvien väliin, että vieläkin vaihdan vaatteet tultuani kotiin. Mukavaa viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaBetween, näyttää olleen teillä ihan samanlainen kotikuri kuin meillä. Piintyyhän semmoset tavat. :)
PoistaVihreetä tai kukkivaa pitää olla aina sisällä, varsinkin näin syksyiseen/talviseen aikaan. Kesällä sitten saadaan vehreyttä pihalla ihan tarpeeksi ja vähän ylikin.
Viihtyisää viikonloppua!
Mites mä jotenkin ajattelin, että täällä pukkaa Keppostyylin tarinaa, vaan taisikin olla ihan tositarina ;) Tarina parrakkaasta naisesta voisi kyllä kertoa minustakin. Että kyllä täällä parta kasvaa, poskessa nukkaa, suupielissä pidempiä haituvia, joista muutama tumma. Änkeävät joskus jopa suuhun ja niitä olen nyppinyt pinseteillä. Jostakin taannoin luin, ettei parranajaminen kiihdytä kasvamista yhtään enempää kuin se muutoinkaan kasvaisi. Nyt oon sen taannoisen leikkaukseni jälkeen alkanut höylätä partaani, kun se nyppiminen tuntui suupielistä liian kivuliaalta. En ole antanut sen kasvaa, joten en sitten tiedä rehottaisko se yhtään enempää kuin aiemminkaan. Että tunnustan, täällä on toinen, ehkä jopa vielä parrakkaampi nainen! Miltähän se näyttäis, jos mulla olis sellainen miehekäs musta, ehkä harmaantuva parta, joka kasvais aina vaan :D Nythän se ei kasva kuin pari-kolmesenttiseksi pahimmilta alueilta.
VastaaPoistaOisko tosiaan näin, että parrankasvusta olis liikkeellä urbaanilegenda? Mut kasvaahan parta miehilläkin aina ja aina uudestaan, miksei sitten naisella, jos siihen on taipumusta, tosin en kyl osaa arvoida vankistaako höyläys viiksiä. :D
PoistaMut kuule, Ellieli, muuten oon kyl mieleissäni, että mulla on kohtalotovereita. Ei kyl sinällään tarttis olla, mut mukavampi näin kuin ettei olis yhtään toista nukkaposkista naista. Ymmärrät varmaan mitä tarkotan.
Vai keppostarinaa ootit, hih. Partaillaan!
Näissä kauneusasioissa ollaankin sitten hyvin samankaltaisia.:) Muodot senkuin lisääntyy ja parta kasvaa.;) Poskipielissä on aina kasvanut pientä nukkaa, äidin peruja, hänellä vielä enemmän. Leuan alla on vuosikaudet kasvanut yksi karva, jonka aina nyppään pois, kun alkaa päätä näkymään, ja jotain haivenia ylähuulen reunojen päällekin pakkaa tulemaan. Kampaajalla en ole käynyt viitentoista vuoteen. Hiukseni on pitkät ja tasamittaiset, helppo leikata latvat itse, ja useimmiten pidän hiuksia nutturalla tai palmikolla. Nykyisillä väriaineilla hiusten värjääminenkin käy helposti ja paljon halvemmalla itse. Kotikotoa on myös lähtöisin tapa, että kotona ollaan huonommissa vaatteissa, eikä kuluteta niitä hyviä, joilla kehtaa ihmisten ilmoilla kulkea. Pääasia, että on siisti, vaikkei kauneusihanteita täytäkään. Ja yhä vähemmän noille ulkoisille seikoille antaa painoa, kun ikää tulee. Esim. nuorena pipon käyttö talvella oli jotain ihan hirveää (siinähän meni kampaus sekaisin;)), mutta nykyään ei tulisi mieleenkään liikkua talvella ilman päähinettä.:)
VastaaPoistaVanha sanonta: ei partakarvat pahoille kasva, eikä turpajouhet joutaville. Ilmankos meilläkin on naamassa villoja, ku ollaan niin ahkeria, kilttejä ja fiksuja. :)
PoistaSulla on varmasti ihanat hiukset. Toista meikäläisellä, jolla on harvassa pääkarvat. Hih.
Just kuule, Katja, yhden ystävän kanssa eilen naurettiin, että voi aikoja voi tapoja, kun tosiaan 30 asteen pakkasessa kuljettiin avopäin ettei tukka mene littuun. Hrrr. Nyt mulla on pipa tiukasti päässä syksystä kevääseen.
Kasvatetaan kauneutta, jos ei ittessämme, niin pihalla.