Nettimartta vaatehuoneelta, hei!

Muistatteko mainoksen: Tässä Simo Vaatehuoneelta, hei!

Noh, nämä terveiset tulevat omasta vaatehuoneestani, hei vaan kaikille!

Olen suunnitellut vaatehuoneeni remppaa yli viisi vuotta.

Nyt on aika toiminnalle.

Vaatehuoneeni värimaailma on 70-luvulta eli ruskeaa sävytettynä ruskealla.

 

Seinissä on kangaskuvioitua kuitulevyä ja lattiassa korkinsävyinen muovimatto.

Katto on kellastunutta puuta. Huoks!

Haluan raikkaan vaatehuoneen, joten kaikki menee uusiksi.

Maalaan katon valkoiseksi ja lattiaan tulee harmahtavaa (ei näy pölyt) laminaattia.

Vaatehuoneeni on pitkänomainen ja kapea.

Neliöitä siinä on yli kuusi, päädyssä on pikkuruinen ikkuna ja sivuilla kaksi ovea,

joten kalustaminen on haasteellista.

Maalaan seinät, joihin tulevat koristot ja vaatetangot, valkoisiksi.

Ensin ajattelin, että maalaan seinät raikkaalla kevään vihreällä,

mutta todellisuudessa koristot ja hyllyt peittävät seinät ja väriä ei näy.

Siispä päädyin tapetoimaan pienen ikkunaseinän!

Tässä muutamia tapettimalleja: 

 

 

Nouseeko jokin näistä suosikiksi?

Näin oikein kauniita mustavalkoisia tapetteja,

mutta taidan olla enemmän värien ja rehevyyden ystävä

(näkeehän sen jo ulkomuodostakin).

Näillä aatoksilla kohti viikon loppua, ystävät!

Kuvaleikittelyjä

 

 

 

 

 

Salmiakkikakku ja ruusuja Ranskalle

Oletko salmiakin ystävä?

Entäs oletko syönyt salmiakkikakkua?

Ystäväni Pirkko pani tuumasta toimeen 

ja pyöräytti salmiakkiherkun.

Reseptinä hän käytti Kinuskikissan Salmiakkiseepraa.

Kakku painoi 2,7 kiloa.

Siitä riittää isommallekin porukalle.

Maku?
Eksoottinen, syvän salmiakkinen ja rehevän eloisa.

Ranskalle...

Elämyksellistä

Harmaus ei ole ankeaa, 

ainakaan luonnossa.

Kävin tänään veljen mökillä Rengossa.

Näin kolme (3) hirveä!

Ensin säikähdin ihan hirveesti,

sitten vaan ihailin niitä sydän pamppaillen ja

lopuksi katsoin hirvien rymisevää poistumista kuusikkoon.

Matkaa oli noin 50 metriä.

Elämyksellistä!

Pelastakaa pelakuut!

...ja näin tapahtui...

Poistin pelakuista kukat ja nuput.

Nyt ne nököttävät kellarissa, niukassa valossa.

Olen nimittänyt kuvassa olevan ikkunasyvennyksen ampuma-aukoksi.

Todellisuudessa sen kautta on varmaankin täytetty halkoja

vaivaistalon aikana kellariin.

Eka juttuni toisessa blogissani (Vuodatus), josta siirryin tänne Bloggeriin:

Talomme paikalla on 1880-luvulla ollut köyhäintalo tai niin kuin kansankielellä sanottiin vaivaistalo. Joskus 1920-luvulla nimi muuttui kunnalliskodiksi.

Aikakirjoissa lukee, että vaivaistaloon oli oikein tunku asukkaista. Joukossa oli vanhuksia, vaivaisia, raihnaisia, naisia aviottomine lapsineen ja sairaita. Joukkoon kuului myös sopeutumattomia (mitä se sitten tarkoittaneekaan), pahantapaisia ihmisiä ja ruokavelallisia. Sulassa sovussa? Tuskinpa vaan. Asukit eli hoidokit tekivät elantonsa eteen tilan töitä. Tilahan olikin suuri  yli 120 ha. Joukossa oli myös houruja eli mieleltään sairaita, joille lopulta rakennettiin mielisairaala eli hourula. Kunnalliskoti lopetti toimintansa vasta 1950-luvun lopulla.

Tilat jäivät kylmilleen ja olivat erilaisissa käytöissä kuten tehtaana. Meidän paikalla oleva puurakennus paloi, vain komea ja korkea kivijalka jäi jäljelle. Hienoa on, että 1970-luvun alussa idearikas taidekaupppias suunnittelutti paikalle talonsa ja kivijalka jatkoi elämäänsä. Mitähän kaikkea nekin kivet ovat nähneet ja kuulleet...

 

Vasemman kuvan ikkuna johtaa kellariin.

Kivijalan massiiviset kivet ovat peräisin lähellä olevasta vuoresta.

On siinä ollut miehillä ja hevosilla tehtävää kerrakseen,

kun kivet on louhittu, kuljetettu ja soviteltu paikoilleen.

 Työhuoneeni "riippuvat puutarhat"  ovat erilaisia posliikukkia.

Odottelen malttamattomana, milloin kukkivat, 

sillä odotettavissa on mustia ja vihreitä kukintoja. Uuuh!

Olin kouluttamassa Riihimäellä ja yövyin äidilläni.

Löysin äidin kirjahyllystä yllä olevan lehtileikkeen.

Pitäisikö aloittaa uutta kirjaa...

Aloittamiskynnys vain tuntuu olevan liian korkea.

Virtuaaliystävyyttä ja kolme K:ta (kastelukannu, kuu ja koirat)

Kastelukannu on vielä(kin) käytössä.

Mietin tässä, että pitäisikö palkita sinnikkäät pelergoniat ja

talvettaa ne palkkioksi runsaasta ja pitkäaikaisesta kukinnasta.

Kurkotin kuuta.

Tuloksena moderni taideteos mustavalkosisustukseen?

Bloggaaminen on tuonut mukanaan paljon virtuaaliystäviä.

Olenpa muutaman tavannut myös nokakkain ja

saanut tosiystäviä. Terkkuja Orivedelle!

Oikeanpuoleisen mäyräkoirasormustelineen lähetti vuosia sitten Mamma N.

Emme ole koskaan tavanneet, valitettavasti.

Mamma N on kissatäti ja minä koiratäti,

mutta yhteistä meillä on rakkaus eläimiin.

Ulkona ei ole kukkia kuvattavaksi,

joten olen siirtynyt kuvaamaan sisäkasveja.

Vihreää, vehmasta ja vehreää pitää olla, niin ympärillä kuin kuvissa.

Kuvasin pitkästä aikaa muitakin karvaturreja kuin omiani,

Myrskyä ja Tuiskua.

Tässä poseeraa herra Ruurik.

Se on rodultaan howavart.

Pelakuita ja lehtisilppua (+ 1 naisyrittäjä)

Terassilla kukkivat edelleen pelakuut,

muuten terassi on jo saatettu talviteloille.

Ai niin, yrttilaatikossa sitruunamelissa ja 

ruohosipulit ovat  vielä voimissaan.

 Aamulla aurinko paistaa matalalta.

Vaahteranlehdet täytyy käydä silppuamassa ruoholeikkurilla.

Lehtisilppu maatuu hyvin talven aikana.

Kirjoittelin naisyrittäjyydestä juttua muutamia päiviä sitten.

Joukosta oli jäänyt pois leppoisa Ei-Niin Pikkupuoti Humppilasta.

Söpöjä käsintehtyjä tuotteita ja iloinen kauppias.