maanantai 4. lokakuuta 2021

Jänisten salainen leipäresepti yms.

 Kävin neljän päivän reissulla ystäväni mökillä Pärnussa.
Lähdin klo 6 bussilla kohti Helsinkiä.


Laivamatka meni nopeasti, ja Tallinnassa poikkesimme ruokaostoksille.
Ostimme hiirten juustoa ja porkkanaleipää, mikä oli leivottu jänisten salaisella respetillä.
Meinasin kuolla nauruun kaupassa, niin hauskat.
Ystäväni on taitava kokkaaja.
Istuin vain valmiiseen pöytään syömään.
Tarjolla oli perunalinttulooraa, missä oli jauhislihan lisäksi juustoja,
kanttarelli-sipuli-pekonivoileipiä ja yhtenä päivänä kanaa tulisella kastikkeella sekä riisillä.


Pärnussa oli kaunis ruska,
mutta nurmikot olivat vielä vihreitä ja vehreitä.


Ystävälläni on ollut mökki Pärnussa jo 15 vuotta.
Hän tuntee kaupat, nähtävyydet sekä puhuu viroa.
Oli mukava kierrellä maisemia katselemassa,
kun sai istua rauhassa taitavan kuskin vieressä.


Juu, olen tuo pieni piste rannalla.
Ystäväni nappaama kuva.


Autossani on keppivaihteet,
joten tämän vuoden uudet kokeilut nrot 2 ja 3 liittyvä autoihin.
Ajoin automaattivaihteista Dodgea ja Chrysleriä.
Ystäväni hoki koko ajan vieressä, että älä paina kytkintä, älä käytä kytkintä.


Ruusut kukoistivat ja myös osa kukkaistutuksista.


Syksy oli kuitenkin läsnä.


Ja kyllä, pinkaisin aamulla yöpaitasillani kuvaamaan auringonnousua.
Pellolla kasvoi öljyhamppua.


En muista kaikkien kylien nimiä,
mutta nättiä oli kaikkialla.


Oletteko nähneet pyöräilijöille tarkoitettua korjauspistettä?
Tämmöinen pumpulla ja työkaluilla varustettu löytyi pyörätien varrelta.


Olisi hienoa päästä tutustumaan Pärnuun myös kesällä.


Liikennemerkit ja tieviivat olivat pääsääntöisesti punavalkoisia.


Tullessa piti esittää rokotustodistus Suomen puolella.
Kaikki kunnossa.
Ihana reissu hyvässä seurassa.
Ystäväni Pirkko hoiti koiriani torstaista perjantaihin,
ja perjantai-illasta sunnuntai-iltaan vahtivuoroa pitivät poikani Sami ja miniäni Mervi.
Lämmin kiitos teille!

11 kommenttia:

  1. Onpa Pärnussa mukavasti otettu pyöräilijät huomioon! Kaunis paikka se on muutenkin, pitäisi vain joskus pysähtyä, kerran vain ohikulkumatkalla sen olen tainnut nähdä vilaukselta.
    Ihanat juusto ja leipä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, Saila! Pyöräilijät oli otettu huomioon hyvin, oli paljon pyöräteitä. Poikkea ihmeessä. 20 km hienoa hiekkarantaa houkuttelee varmasti paljon kävijöitä kesäisin. Leipä oli taivaallisen maukasta.

      Poista
  2. Pärnu on upea paikka! Vuosia sitten kävimme siellä pyöräilemässä. Ihanat juusto ja leipä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, kannattaa tehdä uusi pyöräretki Pärnuun, sillä uusia pyöräreittejä oli tekeillä. Leipä oli mahdottoman maukasta. Jäniksillä oli hyvä resepti. :)

      Poista
  3. Pärnussä emme ole käyneet mutta ajatuksissa olemme kyllä suunnitelleet. Muutamia kertoja olemme kuitenkin siellä puolella olleet omalla autolla ja mukavaa se siellä on ajella . Kauniita maisemia olet kuvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila, 20 km hiekkarantaa houkuttelee varmasti paljon matkailijoita kesäisin. Kylpylöihin en ehtinyt, ehkä toiste. Puutarhaharrastajalle paljon ihailtavaa.

      Poista
  4. Pärnu on kiva kaupunki. Kävitkö missään puutarhamyymälöissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, apua, en käynyt yhdessäkään puutarhamyymälässä! Toivottavasti ensi keväänä on kukkamarkkinat Turissa, sillä sinne on Pärnusta vain tunnin ajomatka.

      Poista
  5. Matkailu avartaa, eiku ens kesänä uusiks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, juu, ensi kesää ei uskalla vielä suunnitella... ;)

      Poista
  6. Pärnu on kiva kesäkaupunki. Työelämässä vielä ollessa oltiin ystäväperheen kanssa siellä neljä vuorokautta juuri siihen aikaan, kun siellä oli suuri kansainvälinen katutanssitapahtuma. Uimaranta oli hotellin lähellä. Uskomattoman pitkä matka oli kahlattava ennen kuin saavutti uimasyvyyden. Hauskat muistot Pärnusta jäi,

    VastaaPoista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...