11 asiaa minusta

Kavereiden blogeissa on kiertänyt kirjallinen aihe eli pitää kirjoita 11 asiaa itsestä kirjojen nimillä. Tämä oli hauska, joten tästä lähtee:

1. Kuvaile itseäsi:

Viihdytään pihalla 

2. Kuinka voit:

Ikivihreä 

 

3. Kuvaile asuinpaikkasi:

 Arkipäivien kimalluksia

4. Mihin haluaisit matkustaa:

Saari meren rannalla 

5. Lempivärisi:

Valkoinen hehku 

6. Paras vuo(rokau)den aika:

Suomen suvi 

 

7. Mitä elämä sinulle merkitsee:

Letkajenkka 

8. Mitä pelkäät:

Terroristit 

9. Lempiruokasi:

Irlantilainen aamiainen 

 

10. Jos elämä olisi TV-ohjelma, mikä sen nimi olisi?  

 Neiti Marble ratkaisee

11. Mottosi:

Huomenna kaikki on paremmin

Irlantilainen soodaleipä

Minähän en ole kummoinenkaan leipuri ja koska en voi käyttää vehnä- enkä kaurajauhoja, niin leipomiset ovat jääneet vähiin. Leivän loppuminen aiheutti kuitenkin tilanteen, että jotain pitäis vissiin tehdä. Oli joko leivottava itse tai lähdettävä kauppaan. Meidän lähikauppaan on matkaa 10 km yhteen suuntaan, joten kurkistin jauhokaappiin.

Yhteishyvä-lehden reseptiliitteessä on aina hyviä ohjeita, joista tuunailen sopivia. Tässä lehden ohje Irlantilaiseen soodaleipään:

• 3 dl vehnäjauhoja
• 3 dl grahamjauhoja
• 1 tl suolaa
• 1 tl ruokasoodaa
• 2 dl piimää
• 1 dl maitoa

Kuivat aineet lyödään yhteen ja lisätään muut. Paisto 200 asteessa 30-40 minuuttia.

Noh, jauhoina käytin ohra- ja tummia gluteenittomia jauhoja. Piimää ei ollut, joten käytin sen tilalla viiliä. Tuli tosi herkullinen leipä. Helppo, nopea ja vaivaton, kirjaimellisesti ei tarvinnut vaivata.

 

 

Ja koska ihminen ei elä pelkästään leivästä, niin hankin kevään ensimmäiset tulppaaniniput.

Upeaa naistenpäivää!

 

Toivon vuodellemme paljon onnistumisia ja rakkautta.

Sopivasti päivänpaistetta ja lempeää sadetta.

 

Että Sammakko Prinssit/Prinsessat pysyvät prinsseinä/prinsessoina

 ja varsinkin ettei suusta lipsahtele tavallista enemmän sammakoita.

Sopivasti pieniä nautintoja, lepoa, haasteita ja etenkin kukkaloistoa ja herkkusatoja.

Helmikuun jokinäkymät

Helmikuun jokimaisemista puuttuu yksi kuva, kun viimeisellä viikolla oli hiihtoloma.

Kevättä kohti virtaamme, mutta lunta vain tulla tupruttaa.

Paavalinkukkia ja paluu koulunpenkille

Hiihtoloma vietetty, enkä edes ottanut suksia alas vintiltä. Tein vähän, tosi vähän, läksyjä, vaikka niitä olisi pitänyt tehdä paljon. Huono omatunto kolkutteli, joten laiskuuteni ei muuttunut rentoutumiseksi. Tyhmä minä. Kirjoitin yhden tarinan, jonka lähetin kilpailuun. Syksyllä tulee tieto pärjäsinkö.

Sain Riihimäen, Tammelan ja Forssan kirjastoista tietoa, että kirjani ovat olleet lainassa lähes koko ajan. Jippijaijei! Tuosta minä tykkään. Ja jos oikein ymmärsin, niin kirjani löytyy myös Oulun kirjastosta, kiitos Aikun.

Kevätkylvöt ovat tekemättä ja pelakuut odottavat pistokkaiden ottamista kellarissa. Ehkäpä ensi viikonloppuna...

Ostin kuitenkin Paavalinkukkia, kun entiset kehittelevät voimiaan, ovat melko raakun näköisiä, kukkiakseen. Hurjan paljon erilaisia väriyhdistelmiä tarjolla. Tämäkin on helppohoitoinen kukka. Niukasti multaa ja ravinteita, eikä vettäkään auta lotrata. Kukkii pitkään ja usein.

Lehtijuttu Kepposesta

Aamupostin osaava ja hoksunoloinen toimittaja, Pia Lyy, teki kirjasestani jutun:

Kuvan alla on teksti: 

"Haluan ihan rehellisesti olla viihdekirjoittaja, ilmoittaa Kaisa Sorola hyväntuulisesti."

Ai että, toimittaja ymmärsi mistä on kysymys.

Kuvaajana toimi Ari Peltonen. Hänellä oli heti selkeä näkemys, ettei oteta pönötyskuvaa. 

Eikä otettu.

Aforismeja

Olin eilen iltapuolella aforismiopissa. Kirjailija Pertti Munck yllytti meitä heittäytymään aforismien maailmaan. Taitaa olla useita vuosikymmeniä kun olen viimeksi lukenut aforismin, tietoisesti.

Sen opin, että aforismi on lyhyttä, suorasanaista tekstiä ja pituutta sillä on maksimissaan kaksi riviä. Lisäksi tekstin pitää olla tiivistä, tyylikästä ja painokasta. Munckin neuvo: havainnoi, kirjoita ja kiteytä. Yllättävän vaikeaa näin äkkiseltään.

P. Munck antoi meille aluksi sanan Valo ja siitä piti kirjoittaa kaikkea mitä mieleen juolahtaa ja juolahtihan sitä. En nyt väittäisi, että aforismiksi asti, mutta ideaa syntyi. Munckin tuotos oli "Tähden valo verkkokalvossa on matkansa puolessa välissä". Omat kyhäelmäni eivät kestä päivänvaloa. <-- Tuo ei siis ole aforismi, vaan toteamus taidoistani.

Toinen sana oli Onni ja aloin päästä vauhtiin. Tässä tulos: ONNI - INNO. Repikää siitä. Seuraavaa kertaa varten meidän pitää makustella sanoja Nyt/Nykyisyys ja Muisto. Saas nähdä mitä meikämartta saa aikaiseksi. Yrittää kyllä aion.

Pertti Munck kirjoitaa omistuskirjoitusta aforismikokoelmaansa nimeltä Valkoinen on mustaa.

"Sulkakynäni sulka on lentävästä siivestä."

Valoa, varjoja ja onnea omalla pihamaalla.