keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Heinämessut sekä kuulumisia omalta pihalta ja perinnetilalta

Oletteko käyneet Heinämessuilla Forssassa?
Minä en ole, mutta nyt menen.
Töihin.
Tulkaa moikkaamaan Tammelan kylien osastolle alueella B 17,
Kodinpaikka ja NappiNaapuri.
Tervetuloa ja nähdään! 
Tapahtuma on 15.-16.6. eli tulevana viikon loppuna.

Niittykukkani ovat parhaassa kukinnassa.


 Helteet ovat nopeuttaneet ruusujen kukintaa,
Tove Jansson -ruusu.


 Mikäli kaipaat pihallesi koreaa pientä puuta,
niin hankipa ruusuorapihlaja.
Pakahduttavan kaunis.


 Perhosilla on jo repaleiset siivet...


Kävin Korteniemen perinnetilalla katselemassa ja kokemassa työnäytöksiä.
Tarjolla oli perunajauhon tekemistä, pyykinpesua, punamultamaalinkeittoa,
langanvärjäystä, pärekaton tekoa ja vaikka mitä.
Perinnetila on paikka, johon on aina palattava tunnelmoimaan.
Suosittelen!


8 kommenttia:

  1. Mukavaa messuilua!
    Niin kaunista! Kesä kauneimmillaan kuvissasi. Rusuuorapihlajasta haaveilen yhä vain, se on niin ihana. Kasvaa kyllä niin isoksi, etten ole löytänyt sille vielä paikkaa, tonttini ei ole niin kovin iso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Saila! Tänä vuonna ruusuorapihlajani kukki ensimmäisen kerran täydellisen runsaasti. Olemme ihailleet kukintaa monen ihmisen voimalla.

      Poista
  2. Kuvissasi on kesä hienoimmillaan. Minäkin olen pyörinyt viime päivät väkkäränä ruusuorapihlajani ympärillä. On se vaan niin kaunis täydessä kukassa.

    VastaaPoista
  3. Oma ruusuorapihlajani työntää ensimmäisiä nuppujaan. On se upea täydessä kukassaan - meillä perin väärällä V-vyöhykkeellä, mutta ainahan voi toivoa parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, toivotaan, että ruusuorapihlajasi "väärän" vyöhykkeen. Pidän peukkuja. Puu on niin hurmaava, että niitä soisi olevan vaikka joka pihassa.

      Poista
  4. Ihanat niittykukat! Tuohon tuoliin haluaisin kellahtaa lukemaan romskua auringonpaisteeseen, perhosten lennellessä ympärilläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutri, päivänkakkarapelto tekee mielen iloiseksi, ja perhosia siellä tosiaan lepattelee.

      Poista

Kiitti kommentistasi, se julkaistaan tarkistuksen jälkeen, joten malttia...