Puutarhailu on hauska,
joskus jopa väärällä tavalla väsyttävä,
ja usein myös melko kallis, harrastus.
Plussana on, että piha tarjoaa oman kuntoradan,
sillä kivien, multien ja kasvien kärräys sekä lumenluonti
kasvattavat voimia, ja varsinkin luonnetta.
Keväällä pihailu on innostavinta ja tarmokasta,
kesä menee myllertäessä
liian kuumassa tai liian kylmässä säässä,
liian vetisessä tai liian kuivassa,
sillä harvoin kelit ovat just sopivasti ihanteellisia.
Syksyllä korjataan satoa ja
etsitään puhtia,
joka tahtoo pyrkiä talvilomille
liian aikaisin.
Talvi ei kuulu (tämän)
puutarhaharrastajan sanavarastoon.
Meidän pihapiirissämme riittää
onnistumisia ja epäonnistumisia,
aina on tilaa kasvulle...
Olemme mieheni kanssa remontoineet ja
puutarhailleet useita koteja ja pihoja.
Muutto on tullut eteen,
kun pihassa ei ole enää haasteita ja kasvutilaa,
eikä samoja seiniä viitsi tapetoida joka vuosi,
parhaana vuotena kahdesti.
Nyt ei tule seinät eikä rajat vastaan,
hommaa riittää niin ulkona kuin sisällä,
mies totesi,
että hän lähtee täältä vasta (kumi)saappaat jalassa.
Loppuelämän koti!
Alle olen kerännyt lauseita,
joiden lopputuloksen voit,
puutarhaharrastajablogiystäväni,
varmasti arvata.
Ei mennyt ihan putkeen,
eikä ollut suksee.
Pari vuohenputkea, hui hai, kyllä se onnistuu!
No, nyt on kaikki juolavehnät kitketty!
Ei kai se haittaa, jos muutama elämänlangan juurenpätkä jää?
Tulikohan tätä katetta tarpeeksi?
Onkohan tämä istutuskuoppa tarpeeksi syvä?
Ei kai se koriste siitä kellahda, vaikkei ihan suorassa olekaan?
Kai nyt kaksi ruuvia riittää kiinnitykseen?
Kyllä se kestää, ei tämä nyt niin painava ole!
Anna palaa vaan!
Kyllä se onnistuu!
Nyt sitä kyllä on jo riittävästi!
Terveisin Nettimartta,
jonka sielussa asuu elämäntaitelija ja
jonka jalat ovat painavasti maassa