Hanhikkeja ja ruusuja

 Tulihan se viimein, sade.

Etupihalla on tienreunassa keltakukkainen hanhikkiaidanne.
Ei ole enää.
Hanhikit olivat hoidon puutteessa päässeet ränsistymään,
enkä saanut niitä enää pelastettua.

Istutin, ystävän avustuksella, vaaleanpunakukkaiset rinneangervot.
Eikös pinkki sovi uusioneidille paremmin väriksi kuin keltainen? 😊

Sisällä ei ole montaa kasvia,
mutta tämä Siniltä (veljentyttö) saatu
peikonlehti on hyvinvoivan näköinen.

Kävin Pyynikillä katsomassa Täällä pohjantähden alla.
Klassikko, mikä ei petä.

Sain maukasta iranilaista ruokaa.
Osaisinpa käyttää yrttejä ja mausteita yhtä hyvin!

Kuivuus on verottanut ruusujani.
Kukat ovat normaalia pienempiä.

Äitini lempinimi oli Mökö.
Hän kasvatti joka kevät samettikukkia
veljelle, minulle ja veljentytölle Sinille.
Nyt Sini jatkaa perinnettä.
Hän sai lempinimekseen Pikkumökö.

 

2 kk kadoksissa ja juhannusterkut

 Tulipa pitkä tauko postauksissa.
Syy taukoon oli se, että poikani jalka leikattiin,
ja hän muutti miniäni kanssa talooni,
sillä kolmanteen kerrokseen kiipeäminen kainalosauvojen kanssa oli liian työlästä.
Minä lähdin ns. mierontielle.
En nyt sentään, sillä sain asua veljen kerrostalokodissa ja ystäväni Kaijan luona.
Oli toooooosi mukava kuukausi.

Tyhjennettiin Kaijan kanssa hänen kellarinsa remonttia varten.
Vierailtiin Aholassa, Ainolassa ja Halosenniemellä.
Puutarhailtiin, höpöteltiin yms.

Kävin mummottelureissulla Helmi-murusen luona Hollolassa.
Näin pitkästä aikaa kummityttöni Heiniä ja hänen poikaansa.
Tapasin myös ystäväni Tuulian. Oli niin hauskaa.
Kävin Sydänliiton taidekurssilla Kiipulassa.
Kyläilin myös veljentytöllä ihailemassa heidän upeaa puutarhaansa.
Tietysti piipahdin veljen ja kälyn ihanalla mökillä grillailemassa.
Mitähän muuta?
Ai niin, tietysti kesäteatterireissuja.

Parasta oli ystävät!
Minua pidettiin hyvänä kuin piispaa pappilassa.

Omalla pihalla kaikki hyvin.
Miniä oli kastellut ahkerasti kukkasia ja leikannut nurmikon.
Kelpasi tulla kotiin.

Oikein ihanaa juhannusta kaikille!

Kevätseurantaa

 On tosi hauska seurata luonnontapahtumia.
Naapurin orava osaa avata vekkulisti pähkinäsäilön katon.

Ostimme kaverille linnunpönttöjä,
pari niistä nikkaroimme itse pönttöpäivillä.
Oksista tuunailimme istumaorsia.
Kyllä kelpasivat!

Sinitiaispariskunta otti heti haltuunsa vaahterassa olevan pöntön.

Pikkuvarpuset hääräsivät useissa pöntöissä.
Välillä lemmiskelivät katolla.

Mihin varpuset ovat kadonneet?

Kaverin pihalla on jylhän komea mänty.
Hieno asumus jollekin lintupariskunnalle.

Juu, järvet ovat vielä jäässä,
joten vesilintuja ei näkynyt.
Muutama hanhi sentään lenteli taivaalla.

 

Pääsiäispupu ja pistokkaita

 Pitkästä aikaa nappasin (sää)kuvan kunnon kameralla.
Näytettiin sekä Ylellä että Maikkarilla.
Pääsiäispupu?

Eka kerta akvarellimaalauskurssilla.
Kynä pysyi kädessä, ja sain aikaiseksi muutaman luonnoksen.
Ostin akvarellivärit,
joten ensi kerralla yritän tehdä joitain väriharjoitelmia.
Oli kyllä ihanaa!

Puol ysiltä on vielä näin valoisaa.
Iltahämyä.

Siivosin pelargonit.
Sain hurjan määrän pistokkaita.
Jostain kumman syystä,
en onnistu pitämään niitä hengissä,
vaikka teen (omasta mielestäni) kaiken sääntöjen mukaisesti.
Huoks.

Mutta pasuuna se viihtyy ja kasvaa!

Meillä on pieni auringonpalvoja.
Ei tahdo saada sisälle kuin syömään ja  yöunille.

 

Kukkia ja yhdet pöksyt

 Ensi viikolla menen ekaa kertaa akvarellimaalaukseen.
Saas nähdä kuinka muidun käy...
Kokeilen väritellä jotain kukka-asetelmaa.

Muutakin päheetä olen kokeillut.
Olin kierrätysvaatenäytöksessä mallina.
Meitä oli kaiken kokoisia ja ikäisiä mannekiineinä.
Juu, en kompastellut.

Ministeri Sirkka-Liisa Anttilan linnanjuhlien pukuja
oli huutokaupattavana.
Tuotto meni hyväntekeväisyyteen.
Maarika Maury, oikealla,
emännöi Villaforssissa järjestettyä tapahtumaa.
Hänen päällään oli ministerin kuningatarpuku.

Jokaisella naisella pitää olla pikkumusta?
Nyt minulla on pikkusininen.

Kyllä valo tekee ihmeitä.
Pasuunan lehdet ovat venyneet kokoa.

Olen aina haaveillut lappuhaalareista.
Ostin sitten semmoiset.
Nyt on aika elää, nauttia ja toteuttaa unelmiansa.
Rohkeasti!

 

Sepelvaltimotauti

 Niin sitä ihminen voi erehtyä...
Ajattelin, että kun tätä ikääkin on kohta 70,
niin tahti pakostakin hidastuu ja suorituskyky laskee.
Noh, ei se sitten ihan niin ollutkaan.

Tein topakasti lumitöitä.
Tai ainakin yritin.
Voimat karkasivat olemattomiin.
Pyörrytti sekä rintaa ahdisti.
Nojasin lumilapion varteen naama harmaana.
Ystäväni saattelemana siirryin sisälle istumaan.
Hän pakotti minut soittamaan terveyskeskukseen.
Vastaanottoaika napsahti nopeasti.

Tuloksena oli sepelvaltimotautiepäily ja nitrosuihke.
Sain myös pikalähetteen kardeologille.
Diagnoosi tuli nopeasti.
Sepelvaltimotauti.
Se sama, johon isäni kuoli 63 vuotiaana ja jota äitinikin sairasti.

Lääkkeitä tuli monenlaisia.
Onneksi sydämeni oli muuten terve,
eikä muutakaan hälyttävää löytynyt koko eukosta.

Semmoisen neuvon annan,
että hoidata ajoissa korkea verenpaine.
Ei kannata sinnitellä ja vähätellä.

Kohti kevättä!
Periksi ei anneta.

Kuu oli taas komeana.

Voihan sydän!

Toin kalpean pasuunakukan pimeästä varastosta olohuoneeseen.

Parissa päivässä se alkoi vihertää.

Wiima nauttii lumesta.
Ihan sama onko talvi vai kevät,
aina on hyvä sää ulkoilla.

 

Aitoja ja epäaitoja

 Hypättiin maaliskuuhun.
Harmaus ja lumimassat ärsyttivät niin paljon,
että tökkäsin tekoruusuja vaasiin pihapöydälle.
Onpahan jotakin pirteää, mitä ihailla.

Ostin Hoya Kerriin alun.
Minulta jäi isot posliinikukat entiseen talooni,
kun nykyisessä kodissani ei ole niille suotuisia valo-olosuhteita,
eikä kyllä tiilaakaan.
Katsotaan montako vuotta menee,
että kasvattaa vartta.

Pelargoneista muutamat ovat äityneet kukkimaan.

Sain pienen peikonlehden alun kummityöltäni Siniltä.
Nätisti kasvaa.

Talvetin miniältä saadun maljaköynnöksen.
Siihen on ilmestynyt kukkia.
Tars vissiin tehä jotain...