Kirjaa lukiessani kävin aikamatkalla 1917-luvulla. Kirja alkoi karusti, nälällä ja epätoivolla. Tapahtumat sijoittuivat viimeiseen kuukauteen ennen Suomen itsenäistymistä. Pieni poika, seurattuaan koiralaumaa, löytää miehen ruumiin tyhjästä viljavarastosta.
Kuvailisin Saarron kirjaa visuaaliseksi rikosromaaniksi. Teksti oli muhevaa ja rikasta. Ajankuva oli niin tarkkaa, että tapahtumat pystyi haistamaan, tuntemaan ja maistamaan. Pelko hiipi vaivihkaa seuralaiseksi ja sai otteeseensa, sopivasti.
Rikoksia oli selvittämässä miliisejä, etsiviä ja poliiseja. Heidän välillään oli yhteiskunnallinen juopa, sillä maamme oli kahtia jakautunut. Tapahtumat pyörivät vauhdikkaasti Helsingin kaduilla ja sokkeloisissa kortteleissa. Vossikoilla ajettiin ja lujaa, välillä juostiin hengenhädässä ja iskuja otettiin sekä annettiin, heiluipa välillä myös teräaseet, eikä laukauksiltakaan säästytty.
Mukana tarinassa oli mieleenpainuvia vahvoja naisia. Leskeys, ja myös työttömyys, oli kova kohtalo, joka saattoi johtaa siihen, että perheen elanto oli hankittava vaikka myymällä itseään. Timo Saarto maalasi ajankuvaa leveällä pensselillä, värikkäästi, vaikka tarinan pohjasävy olikin tumma.
Kirja oli oiva lukunautinto. Sujuva teksti sieppasi mukaansa, ja tarina kantoi loppuun saakka. Jännitystä oli juuri sopiva määrä. Kirjan painopaperi oli mattapintaista ja teksti isohkoa, joten lukeminen oli vanheneville silmille helppoa.
Voitin kirjan Facebookin Dekkariryhmän arpajaisista. Timo Saarto on kirjailija, jota aion seurata ja lukea jatkossakin. Kiitos Timo!
"Metalli kirskui ja siniset kipinät välähtelivät sähköjohdoissa,
kun Kulosaari-Brändön linjan hieno puupaneloitu vaunu kääntyi
Itäiseltä Viertotieltä Pääskylänkadulle. Leo oli kerran kurkista-
nut sisälle tähän Asean erikoisvaunuun ja nähnyt se jalopuiset
seinät ja istuimet. Ikkunoita koristivat roosanväriset verhot. Vau-
nussa oli tuoksunut hyvältä, ei sellaiselta halvalta ja äitelältä mi-
hin tehtaantytöillä ja tupakkaenkeleillä oli varaa."
