sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Pilipili pom...

Nalle Puhin sadelaulu

Sataa sataa ropisee pilipili pom, pilipili pom
varpaitakin palelee, pilipili, pom-pom-pom
varpaitakin palelee, pilipili pom.

Sataa, sataa ropisee, pilipili pom, pilipili pom
Koko pieni Nalle Puh
on nyt märkä, uh-huh-huh.
Koko pieni Nalle Puh
on nyt märkä, huh!

 (Sanat Britva af Geijerstam & Erik Olsoni, suom. sanat Reino Helismaa.)

Tunnelmani ovat samat kuin Nalle Puhilla.
Huh huh huh.
Lauantaiaamuna näytti tältä:


Onneksi kävimme koirien kanssa lenkillä aamuvarhaisella,
jotain hyötyä ja iloa siitä, että on aamuvirkku,
sillä sitten aukesivat taivaan hanat.
Ensin tuli räntää ja sitten silkkaa vettä,
ja paljon.



Monessa pelakuussa on jo nuppuja,
ja tämä loistavan punainen yksilö kukkii jo.
Voi että!


perjantai 31. maaliskuuta 2017

Marttabloggaaja (+ 1 sääkuva)

Marttojen sivut ovat uudistuneet.
Minusta tuli marttabloggaaja eli 
Nettimartan pihapiiriä, tosin aivan uusin jutuin,
voit lukea myös Marttaliiton sivuilla.
Kirjoittelen henkilöhaastatteluja martoista,
käypä lukasemassa.
Uusin juttuni kertoo keppihevosten valmistamisesta,
mukana riemua, onnistumista ja kierrätystä.


Kiinanruusuuni iski punkki kuukausia sitten, 
mutta olen saanut sen viroteltua henkiin.
Mäntysuopapesuissa on taikaa.
Kiitoksena se avasi upean kukkasen.


Eilen pääsi kuvani Yle Hämeen uutisiin.
Meidän koti häämöttää kaukaisuudessa, mäellä.


Yöllä oli satanut lunta, mutta onneksi se on jo sulanut pois.
Muistakaa, että lauantaina on aprillipäivä.



torstai 30. maaliskuuta 2017

Pöntöttää

Ostin kaksi edullista, vain viisi euroa kappale, linnunpönttöä.
Ajatukseni oli tuunailla niistä mieleiset.
Maalasin ulkopinnat kalkkimaalilla, sävy Dusty Gray.
Väri oli yllättävän sininen,
olisi sittenkin pitänyt ostaa jokin turvallisen ruskehtava sävy.

Hain pari keppiä pihalta ja ruuvasin ne pönttöihin istumaoksiksi.
Pohjan kiinnityssysteemi on tosi surkea nahkarimpula,
joten siihen täytyy kehitellä jokin pitävämpi kiinnike.

Linnunpöntöt voi rekisteröidä Miljoona linnunpönttöä -sivustolla.
Veli on nikkaroinut minulle kolme pönttöä,
joten saan lisää tuunattavaa.

Erilaiset linnut tarvitsevat erikokoisia ja -mallisia pönttöjä.
Katso mainio video aiheesta.
Eikun munimaan!




keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Pihapiiriaakkoset: L (+ 1 sääkuva)

L niin kuin lintu, luonto ja lumi.
Luonto heräilee ja hyräilee,
linnut sirkuttavat ja kisailevat,
se on kuulkaa kevät.


Tintti pääsi sääkuvaksi maanantaina Yle Hämeen uutisiin.
Olen napsinut innokkaasti lintukuvia.


Lumetonta...
On ollut parina päivänä niin lämmintä,
suojaisalla eteläpihallamme,
joten olen saksinut marjapensaita, talventörröjä ja
kerännyt oksia, hiki hatussa.


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kissa ja varpuset

Mies huuteli työhuoneestaan,
että tule äkkiä katsomaan,
kun meidän portilla on hauska kissa.
Pyörin kiekkona paikalle,
ja todentotta,
raitapaitainen kissa keikaroi portin päällä.
Tuijassa istui varpusia,
mitkä tyynesti seurasivat kissan touhuja.


Mies kuvasi kissan kiipeilyesityksen.
Hupsistakeikkaa, kun tassut välillä meinasivat rivetä orrelta.
Varpuset olivat selvästi huvittuneita,
sillä ne istua nököttivät kissan kynsien saavuttamattomissa.
Onneksi naapureilla on kissoja,
sillä ne pitävät hiiret ja myyrät kurissa ja nuhteessa.


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kasvohoitoja ja kukkahuoltoja

Talven jälkeen iho ja kulmat, siis kulmakarvat,
näyttivät väsähtäneiltä ja haaleilta.
Siispä varasin kasvohoitoajan Jenniltä.
Jenni on kosmetologi ja kansanparantaja.
Kotvan kuluttua hoitolasta poistui helakka (punakka) ihoinen nainen,
jonka harmaat kulmakarvat olivat muuttuneet reippaan ruskeiksi.
Sain Jennin liittymään Marttoihin...

 

Kesäkuussa järjestän puuhakkaan Jennin kanssa linnunpönttötalkoot pihallamme.
Sehän ei menoa haittaa, että kumpikaan meistä ei ole koskaan nikkaroinut pönttöjä.
Ehkä kuitenkin pyydän veljeäni Teemua neuvojaksi ja ohjaajaksi,
näin ei pönttöjen pohjat putoa ja seinät kaadu.
Valmistamme vain vankkoja asumuksia!


Eilen satoi, paistoi, nakkeli rakeita ja lätisytti räntää.


Koska ulkokelit olivat mitä olivat,
ryhdyin järjestelmään kukkia sisällä.
Pesua, puunausta, uusia ruukkuja ja mullanvaihtoa.


Narsissit ilostuttavat päivän terassilla ja 
illalla nostan ne keittiöön turvaan pakkaselta.


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Vaaleaa mutaa ja keksejä

Räiski räntää ja oli muutenkin tympeä keli.
 Oli siis oiva päivä sipaista maalia seiniin.
Nyt oli vuorossa pikkueteisen siistiminen.

Väri, tumma vihertävänsininen, oli mieleinen 10 vuotta sitten,
mutta nyt halusin jonkun ilmavamman sävyn.
Sävyllä on säväyttävä nimi Shantung.
Olisiko joku harmaalla taitettu punerva-ruskehtava-jotain,
vaikea määritellä, vaalea kuivunut muta on ehkä lähimpänä.

 

Säilytän siveltimiä ja telaa alumiinifoliossa,
sillä aikaa kun maali kuivuu seinissä ja
itse pidän kahvitaukoa.
Mukana aina, ja joka paikassa, 
innokkaat hanslankaripojat.

 

Leivoin gluteenittomista jauhoista keksejä, Wilhelmiinoja.
Siirappi oli loppu, joten käytin fariinisokeria.
Olen saanut helpon ohjeen Lissu-kälyltäni:
200 gr voita/margariinia
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 kananmuna
2 rkl vaniljasokeria
2 tl soodaa
n. 5 dl jauhoja
Leivotaan 4 pötköä pellille (2/pelti),
sillä pötköt leviävät paistuessaan.
180 astetta ja 20 minuuttia (kiertoilma).
Leikataan vinosti paloihin lämpimänä.


Tämmöstä keliä on nyt tarjolla...


Kevät toi, kevät toi muurarin,
kevät toi, kevät toi maalarin.
Kevät toi rakennuksille hanslankarin
ja rannoille hampparin.